Pompottelua

Only in Finnish this time, sorry ;). Just complaining about the Finnish health care system..

Kaikkihan tietää että joka asiasta nykyään säästetään. Meille kävi jo viime vuonna Jocsun toimintaterapian kanssa niin, että kunnan toimintaterapeutti sanoi, että hänellä ei ole mahdollista antaa jatkoaikoja, että jos voisimme pyytää Jorvin neurologia kirjoittamaan lähetteen. Ihmettelin että mitä ihmeen eroa, kunnes selvisi, että jos lähete tulee Jorvista, myös Jorvissa sitten hoidetaan. Eli kunnan terapeuteille pääsee terveyskeskuslääkärin tai neuvolan kautta, ja sairaalan puolelta pääsee sitten erikoissairaanhoidon puolelle, käytännössä saa maksusitoumuksen yksityiselle.

Neurologi sitten kirjoitti lähetteen. Mutta koska aiemmat tutkimukset oli tehnyt kunnalla työskentelevä ei-niin-pätevä (?), piti koko tutkimuspatteristo tehdä uudelleen, jotta pystyttiin arvioimaan hoidon tarve. Testien jälkeen sitten todettiin jo mekin että eiköhän tässä pärjätä nyt ilmankin mitään, kun taidot oli melkoisesti kehittyneet vuodessa. Mutta jäin vaan miettimään, miten paljon enemmän rahaa yhteiskunnan kassasta nyt meni, ja vain siksi että eri tahot eivät pelaa ollenkaan yhteen. Asiakasta heitellään hoitopaikasta toiseen, koska lähetteen tekevä taho on aina se joka maksaa viulut.

Nyt ollaan samankaltaisessa tilanteessa Melindan kanssa. Pitäisi mennä yhtiin tutkimuksiin, joiden tarpeen totesi neuvolan lääkäri. No hän sitten kuuli että olemme just menossa Jorviin astmalääkärille, niin sanoi että jos pyytäisin Jorvista lähetteen. Ja että jos ei onnistu niin kyllä hän sitten toki sen kirjoittaa. Särähti korvaan. Täytyy kyllä sanoa että Jorvin erikoislääkärit - mistä nyt meillä kokemusta neurologista ja astmapuolelta - kiitettävästi hoitavat lasta kokonaisena pakettina eikä vain sitä oman erikoisalan oiretta, mutta silti musta tuntuu ihan hassulta pyytää että jos nyt laittaisit lähetteen tähän tutkimukseen millä ei ole astman kanssa mitään tekemistä. Käytännössä olen ihan iloinen että päästään tämäkin asia hoitamaan erikoispuolella, koska sinne pääsee nopeammin ja henkilökunta on koulutetumpaa, ja jatkotutkimuksiin pääsee sujuvammin. Ja ennenkaikkea pysyy kaikki ne tiedot ja paperit yksissä kansissa, kun jostain syystä edelleenkään ei oikein kulje sairaalasta terveyskeskukseen noi jutut.

Nyt mä jo melkein itsekin unohdin miksi aloin tätä kirjoittamaan. Enivei ärsyttää vaan, kun kaikesta pitäisi säästää ja sitten kuitenkin rahaa palaa vain siksi että toiminnot on eri hallinnon alla, tehdään päällekkäisiä tutkimuksia jne. Ja sanotaan nyt tässä yhteydessä vielä sekin, että vituttaa kun menee kokonainen työpäivä taas tähänkin. Kyllä mä ihan mielelläni vien ja hoidan ja teen. Mutta joskus (okei joka kerta) silti mietin, että kuinka tärkeää työtä mun pitäisi tehdä, että se oikeuttaisi mut sanomaan että mun on pakko mennä töihin. Aivokirurgi? En muista whinesinkö jo täällä siitä, että on ihan lakiin muuten kirjattu, että jos yrityksen osoite on sama kuin koti-osoite, voi yrittäjä siinä sivussa sitten hoitaa sairaat lapsetkin, eli ei sairaslomaa työssäkäyvälle puolisolle. Ja vaikka olisi työmatkalla tai asiakastapaamisia muualla, niin ei kuulemma vaikuta. Varmasti jotain SDP:läisten tekemiä sääntöjä. Mä en ilmeisesti ikinä pääse tästä noidankehästä pois.... Jos olisi rahaa, hommaisin toimitilan muualta ihan vaan kiusallani :). Oon varmaan aika monta kertaa jo sanonut että mun joustamiset on joustettu, mutta näköjään se kuminauha vaan venyy. Kohta se kyllä katkeaa.

Vaikeeta

Sateisena (työ)päivänä sitä ei oikein keksi mitä tekisi, niin avaanpa taas vähän kaapin ovea, luurankoja löytyy :)

Seitsemän vuoden savuttomuuden jälkeen aloin jostain syystä taas polttamaan. Ensin satunnaisesti vähän niinkuin huvikseni, oli tylsää ja samalla megaraskasta, koulun viimeiset viikot. Ja sitten yhtenä aamuna kun opettajani huusi kurkku suorana puhelimessa mulle miten surkea olen, katkesi pinna ja alta minuutin poltin taas täyspäiväisesti. Käsittämätöntä miten helposti seitsemän vuotta katoaa.
Koko ajan tiesin että tämä on väliaikaista hupia; ihminen joka saa paniikkikohtauksia jo sydän- ja verisuonitautien ajattelemisesta ei vaan voi polttaa. Toisaalta tupakka rauhoitti hermoja mukavasti. Kaikista kivointa oli kuitenkin silloin kun röökiä meni vain 1-2 per viikko, pää meni sekaisin moneksi tunniksi.

Huomasin, että vanha tapa ei unohdu varmaan ikinä, sen sijaan riippuvuus itsessään ei ehtinyt palata -> kävin tupakalla tavan vuoksi, tottumuksesta, ja melkein säikähdin välillä kun huomasin menneeni nukkumaan ilman iltaröökiä, tai etten ollut tuntikausiin polttanut. Tajusin että on pakko lopettaa NYT, jos vielä haluan että se on helppoa. Aloin muuttaa rutiineja, vaihtelin tupakkamerkkiä, pari kertaa istuin ja poltin tahallani niin kauan että tuli paha olo. Valitsin päivän etukäteen ja sovin itseni kanssa että silloin loppuu. Viikko sitten tiistaina istuin takapihalla jalat pöydällä ja poltin viimeisen hitaasti ja nauttien joka hetkestä.


Ei ole ollut pahemmin ikävä, pari ensimmäistä päivää olin kiukkuinen kuin ampiainen mutta se nyt ei ole kovin harvinaista mulle muutenkaan :). Rutiineja on vaikea murtaa, mutta aamuröökin sijaan käyn aamulenkillä, siihenkin jää koukkuun...

Tammikuussa sellainen rauhallinen hengailusykkeeni oli noin 88. En muista ikinä mitanneeni alle 80 lyöntiä/minuutissa. Sen jälkeen olen harrastanut aerobista liikuntaa suht säännöllisesti. Kun tupakoin nämä pari kuukautta, syke huiteli päälle satasen ihan perusjutuissa. Ja kun lopetin, syke on useimmiten alle 70. Ja samalla kävelylenkillä missä ennen keskisyke oli 130, on se nyt 118 ellei sitten nosta vauhtia.... Mieletöntä.

Sykemittarin lisäksi apuna on ollut Avena Sativa -kauranversouute ja 1mg nicotinell-tabletit ja, tuota... muutama suklaalevy...