Monday, January 24, 2005

Leidit ostoksilla / ladies shopping

Tänään oltiin Ninnin kanssa kiertelemässä Helsingin lankakauppoja. Tai no ei me mitään kierrelty, vaan päämäärätietoisesti suunnattiin ensin Vihreään vyyhtiin, sieltä syömään ja sitten Menitaan. Ja siinä se päivä menikin! Kunnon kotiäitien tapaan joimme viiniä jo ennen puolta päivää, pakkohan se on, kun kerran illallakaan ei ehdi!!! No ei me oikeesti juotu ku lasilliset. Päivä oli ihana, ja kas näin se meni:

Vihreästä vyyhdistä mukaan tarttui kahta raitalankaa, yksi mukavan ruskeasävyinen ja yksi lilavoittoinen. Lisäksi kivaa nyppyistä villahässäkkälankaa, josta tulee Jocsulle pipo. Mulla on joku ihme fiksaatio noihin raitalankoihin. Olin jo päättänyt illalla, että neulon junassa toista kynsikästä. Aamulla kauheassa kiireessä oli kuitenkin pakko palata hakemaan kerä mustaa raitaa, ja nykäistä puikot kynsikkäistä. Kun se lanka puhui mulle, että nyt minä tahdon sukaksi. Puoli vuotta se on viettänyt kaapissa sanomatta sanaakaan. No nyt siitä tuli sitten Jocsulle sukka, kahden junamatkan aikana!!!

Hallin (Vihreä vyyhti on Hakaniemen kauppahallissa) jälkeen suuntasimme Vaakunan Memppariin syöpöttelemään ja juopottelemaan, ja hyvin ravittuina jaksoimme köpötellä koko matkan Korkeavuorenkadun Menitaan. No siellähän sitten pyörittiin "tahtoo ton ja ton ja ton" tunnin verran, hyvä että henki kulki kun oli niin ihanaa olla siellä lankapaljoudessa. Siellä oli kuin olikin Novitan uusia Raitalankoja, ja otin mukaani yhden kerän karkkiväristä lankaa. En pidä siitä väristä, mutta tahdon nähdä milaista se on, ja ennen kaikkea, se lanka tahtoi mukaani. Vaarallista, kohta mullakin on sukkamania.

Menitassa oli paljon lankoja halvennuksessa, ostin Tangoa, Ibizaa, Palmaa. Kaikki poistuvia värejä. En kyllä tajua miksi esim Palman hempeät sävyt pitää lopettaa. Toisivat edes jotain järjellistä tilalle. Mutta ei. Mun piti ostaa myös Fritidsgarnia Joachimin duffelia varten, mutta beige oli loppu. Mutta hyvän kauppiaan tavoin ottivat numeron ylös ja soittavat kun langat tulevat. Lyhyet additkaan eivät olleet saapuneet, koska kuriiriliike oli kadottanut paketin.

Ja näin päivä olikin kääntynyt ehtoota kohden, kahvilan kautta junaan ja kotio lapsia ruokkimaan :D Nyt oon ihan puhki.

Villapaita edistyy niin, että yksi raglansauma on ommeltu, tänään yritän loput laittaa. Melkein valmis siis! Kauppareissun kuvat tuossa alla, täytyis varmaan opetella, että miten ne sais tänne tekstin sekaan. Kun ei oikein ole aikaa joka kuvaa editoidakaan.

15 comments:

Anonymous said...

Joo, näin Suskin lankakassit kun tulin sitä vastaan asemalle... (ja kotona se piilotti sen kassin nurkkaan, ettei mies näe sitä määrää... ;) )
Ja toisekseen täälläpä paljastui sekin, miksi silmät oli punaiset... olin jo äiteenä huolissani että sillä on silmätulehdus, mutta taisikin olla tuo punkku!! HEHE! Hyvä meininki.
Iloa kaikille hurahtaneille neulomiseen!
t Suskin mutsi

Nimuel said...

Suskin mutsille: Hmm, se oli valkkaria mitä litkittiin.=D Ja hyvää olikin, koska tyttäresi sen ammattitaidolla meille valitsi.
Luulen, että silmien punoitus johtuu siitä kun emme malttaneet räpytellä niitä ollenkaan siinä lankapaljoudessa. Toljotimme vain valkuaiset pullottaen ja kuola suupielestä hiljalleen rinnuksille valuen lankaihanuuksia. Silmät kuivuvat ja alkavat punottaa jos niitä ei räpsyttele ollenkaan. Pitääpä muistaa seuraavalla kerralla. ;D

Anonymous said...

Varo varo, sukkakuume on tosi tarttuvaa!

Kristel, puikoilla tällä hetkellä kahdet sukat...

Kati E said...

Teillä on tainnut olla tosi hauskaa! Hyvä hyvä mammat! :)

Juu, sukkavillitys on saanut meilläkin vallan. :D Erilaiset itseraidoittuvat langat huutelevat säilytyslaatikostaan mulle. Paha vaan, kun se laatikko on meidän sängyn alla. Ei saa edes nukkua rauhassa. :S

Ziina said...

Kati:Juuri tuon takia feng shui neuvoo hävittämään kaikki käyttämättömät tavarat, negatiivinen energia purkautuu arvaamattomalla tavalla.Kohtahan meilläkin on joku lankapoltergeist koska varastot on "aikast" suuret

Susanna said...

Huoh, täällä sais käyttää hieman räjähteitä jos tahtois että positiivisella energialla olis tilaa virrata :D

lanka- ja lastenvaatepoltergeist taitaa vaania meitä...

Kati E said...

Susanna, saiskos vähän vaivata? Voinet auttaa tässä kun meillä ei ole enää tarpeeksi pieniä jalkoja. :) Minkä kokoinen jalka sun tyttärelläsi on tällä hetkellä?? Siis noin mitta jalkapohjasta, ei ole ihan tarkkaa. ;)

Susanna said...

Kati, sellainen etusormen mittainen :D No joo, eilen tein sille sukan missä aloitin kavennukset 11cm kohdalla ja kavensin joka rivillä että varmaan tuli sellainen 12cm kantapohja :)

Se uus keltasävyinen raita on muuten aika veikeetä, oon ruvennu pikkuisen tykkäämään siitä, vaikka siinä ei ole ainuttakaan sellaista väriä mistä pidän...

Kati E said...

Kiitos Susanna!

Terhi said...

Olipa mahtava saalis! Yhteisshoppailu on selvästi vaarallista. :-)

Anonymous said...

Heippa! Siis voiko sellaisilla lyhyillä addi-pyöröpuikoilla neuloa jotenkin sukkaa??? Sweetgeorgian blogissa se näyttää siltä. Voisitteko hieman sivistää maalaista vai mihin niitä lyhyitä pyöröpuikkoja käytetään (jos ei kapeisiin neuleisiin)?

Susanna said...

Voi neuloa sukkaa lyhyillä addeilla! Helppoa ku mikä! Mun mielestä naisten sukka oli vähän näpertelyä alussa, mutta miesten sukka oli ihan helppo tehdä. Oli se ens alkuun vähän hassua :D

Anonymous said...

Tämähän on varsinainen kysy ja vastaa-palsta, vastauskin tuli näin nopeasti =D Minkä pituiset puikot pitää olla, jos haluaa neuloa sukkaa pyöröpuikoilla? Onko se ihan oikeasti näppärää?????

Susanna said...

Se puikko on 30cm pitkä, Ja käsittääkseni niitä valmistaa vain Addi. Kuulemma maanantaihin mennessä niitä tulee Helsingin Menitaan, ja sen lisäksi niitä myy Wuorelma-Aho Lahdessa. Wuorelma-Aho lähettää niitä myös postitse, numero sinne on (03) 7812050.

Mun mielestä ne on erittäin näppärät!

Anonymous said...

Addeja myy myös Kuopion kauppahallissa oleva lankakauppa (hyvä kauppa muuten ja ystävällinen palvelu), mutta tuosta 30 cm pitkästä en ole ihan varma.