Tuesday, June 28, 2005

Ompelun lyhyt oppimäärä

Taannoin Kristel kertoi hauskan tarinan mitä tapahtuu, kun hän ryhtyy ompelemaan. Meillä ei enää ole ihan niin dramaattista, kenenkään ei tarvitse lähteä pakoon, mutta perkeleitä lentää kyllä. Kas näin meillä ommellaan:

Ensin selataan läpi kaikki ompelulehdet, ja todetaan että juuri sellaista essu/liivimekkoa ei löydy, millainen halutaan tehdä. Yksi ohje olisi löytynyt, mutta sen ohje vilisi sanoja kuten alavara, joten se hylättiin. Todetaan ettei ole mitään kivaa kaavaa. Mihin niitä lehtiä edes tarvitaan, kyllähän mä nyt yhden kaavan piirrän!

Otetaan lempparimekko, mikä on sellaista yksinkertaista mallia että kaavan tuosta kirjoittaa vaikka silmät kiinni.


sitten piirretään kaava.


Ja sitten ommellaan villisti kone suristen. Mies joka istui viereisen pöydän ääressä surffaamassa, totesi jossain vaiheessa, että oletko kulta tietoinen, että olet puhunut yksinäsi noin puoli tuntia, ja joka toinen sana on perkele?

Kas näin. Hyvä tuli! Olen todella tyytyväinen!

Tässä vielä kuva takaa. Ei löytynyt kaapista vetoketjua, eikä se varmaan kovin hyvä olisi ollutkaan ohuessa kankaassa, joten tein halkion. Mekon helmaan pitää vielä jotain taikatemppuja tehdä kun se meni vähän vinkkeliin.



Tein sitten hatunkin samaan syssyyn. Tämän ohje oli uusimmassa SK-lehdessä.

Prinsessa, tänään 1v...

Taas meni shown puolella tämä blogin kirjoittaminen, molemmat muksut roikkuu lahkeessa ja huutaa :D Täytyy lähteä kauppaan ostamaan kakkuaineksia. Heips!

10 comments:

laurar said...

Synttärionnea suloiselle neidolle suloisessa mekossaan!

Kati E said...

Waaahh, mä en tajua miten sä kestät ompelua? Siis mä en sovi samaan huoneeseen ompelukoneen kanssa. ;D

Hieno mekko on! Ja Melindalle synttärionnea paljon! :)

Carita said...

Synttärionnittelut pikku prinsessalle !

Anonymous said...

Eipä tuo blogitesti pidä paikkaansa. Et ole laiska etkä tavallinen kun noin vaan hamosen tekaisit.Onnittelut Prinsessalle.

Anonymous said...

Onnea taaperolle! Mekko on tosi kaunis.

Susanna said...

Kiitos kehuista ja onnitteluista!

Olen itsekin supertyytyväinen mekkoon. Mä oon vähän huimapää noiden ompelusten kanssa, välillä luulen osaavani enemmän kuin osaankaan. Mutta nyt onnistuin hillitsemään myös kaasujalkaa ja saumat on suorat kerrankin...

Terhi said...

Ihana mekko ihanalla prinsessalla! Onnea! :-)

vikke* said...

1-v onnittelut ihanalle prinsessalle!!!

Hyvinhän tuo ompelu sinulta sujuu, hieno mekko!

Kristel said...

Rimpsessalla on ihan samanlainen myssy kuin Nealla. Meillä vietetään niitä synttäreitä vasta kuukauden päästä... ;)

Susanna said...

Kristel, niin on :D Mä siellä KIP-jutussa jo ihastelin sitä myssyä, ja samana iltana jo piirsin kaavat... on vaan vähän hidasta tämä toteutus :D