Wednesday, September 28, 2005

Rahaa bittiavaruudessa

Olipa kerran tyttö joka... No joo, minä se olin. Järjestinpä päivänä muutamana kimppatilauksen Seasonstoreen. Kiltisti kaikki langanhimoiset osallistujat maksoivat osuutensa tililleni, ja minähän hyökkäsin heti maksamaan, että saadaan paketti äkkiä suomeen.

Totean, että Tapiolapankin tilillä on just vaadittava määrä rahaa. Olin kuitenkin höyläillyt pankkikorttiani, joten käväisen ensin Handelsbankenin puolella siirtämässä tilille lisää rahaa. Kas näin, humpsista, sinne meni satanen.

Takaisin Tapiolan puolelle. Hmm, mites se ulkomaanmaksu hoidetaan? Ei löydy ohjeita, ei vaikka miten etin. Pikaisesti viesti asiakaspalveluun, mistä tulee kiitettävässä alle minuutin ajassa vastaus: emme me välitä maksuja ulkomaille ollenkaan. Täh? Ookei, no, siirrän sitten rahat Handelsbankeniin; kyllähän ne nyt maksuja hoitelee, onhan niillä konttoreitakin joka jumalan maassa, eikö niin?

Ei. Tai joo, mutta itse näin suurta tehtävää ei voi tehdä, vaan pitää antaa tehtävä pankkitädille, ja tietysti myös maksaa siitä. Handelsbankenissa onneksi vastattiin nopeasti puhelimeen. Mä niin tykkään siitä, että mulla on OMAVIRKAILIJA, jonka elämäntehtävä on hoitaa just mun pankkiasioita. Jotenkin tulee aina niin hyvä mieli. Ehkä pitää siirtää palkka takas Handelsiin, siellä tykätään ihmisistä. No enivei, Christina kertoi mulle sitten, että pitäs FAKSATA toimeksianto. Että meili ei käy. Helou, kuinka paljon helpompaa on lähettää toisen nimissä faksi kuin lähettää toisen nimissä meili? Sitten kävi onnenkantamoinen; olin sattumoisin joku aika sitten ilmoittanut meiliosoitteeni heille (en kyllä muista), ja jos pystyisin siitä osoitteesta lähettämään meilin, niin sitten hän voisi henk koht hoitaa tämän asian. Kauheen kiva juttu, tulen tosi iloiseksi.

Kunnes tajuan, että Handelsbankenin tilillä on enää vain puolet vaadittavasta määrästä, koska menin siirtämään satasen sieltä Tapiolan tilille. Ja Tapiolan tilillä ei ole penniäkään, koska siirsin lankarahat Handelsbankeniin, eikä Handelsista siirtämäni satanen ole vielä tullut. Christinan mielestä oli vain vähän huvittavaa, kun sanoin että ei sitä maksua nyt voi suorittaa, kun mun rahat on bittiavaruudessa seikkailemassa. Äänensävy kertoi kyllä, että mitä hittoa mä minkään toisen pankin tilillä teen.

Kaikeksi onneksi rahat näiden "pikkupankkien" välillä kulkee nopeammin kuin suurten samponordeoiden välillä, eikä kestänyt kuin alle 13h niin rahat olivat palanneet minun omaisuudeksi. Nyt pitää vain toivoa että Saksan posti olis tosi nopee :D

****
Kävin tänään törsäämässä Sellossa. Juuri kun olin lastannut ostoskärryyn kaikkea kivaa, tulee ilmoitus että on hätätila, lähtekää ulos HETI. Pelottavaa. Mä muutenkin kammoan kaikkia tuollaisia paikkoja, ja aina pelkään milloin jossain räjähtää, tuollainen kuulutus kun tuli niin teki mieli ruveta kirkumaan. Sen sijaan keräsin kimpsuni ja jätin kaikki ostokseni ja juoksin pois... Varmaankaan mitä ihmeitä ei ollut tapahtunut, mutta silti en ymmärrä ihmisiä, jotka tuollaisessa tilanteessa jäävät vain seisoskelemaan oven ulkopuolelle. Jos käsketään menemään pois, ei tilanne just paljoa parane jos jää norkoilemaan. Yllättävän monet myös suorittivat ostoksensa kylmän rauhallisesti loppuun. Itsesuojeluvaisto, helou?

No, tämä piti päästä jakamaan pois sydämeltä. Nyt iltapuuron laittoon.... Jos huomenna sit vaikka kuvia ja jotain järkevää postattavaa. :D

12 comments:

laurar said...

Uskomaton kommellus tuo pankkisählinki. Siis pankkien osalta. Kela, työkkäri, vakuutusyhtiöt ja tämänpäiväisen jälkeen myös vr ovat vähän samanlaisia puljuja - oon todennut sen nyt kun oon ollut vuorotellen työssä, työttömänä ja rattijuopon aiheuttamalla saikulla. Toi vr pääsi listan jatkoksi, koska haluan matkustaa junalla edullisemmin ja olen oikeutettu laivajuna - 50 % aleen, mutta vr ei haluaisi antaa tuota alea mulle kun mun maihinnousukorttini on vielä matkaporukan johtajalla. *murinaa*

Niin ja olen myös ollut ukonilmalla isossa kauppakeskuksessa, kun sieltä meni sähköt. Siel oli ihan maailmanlopun tunnelma, mutta minä tyttö jatkoin vain shoppailua :)

Esittelethän Seasonstoren herkkuja sitten kun ne saapuu!

Anonymous said...

hehee, on se jännä juttu netti. täälläkin odotetaan innolla kuvia niistä langoista :)

Kati E said...

Mä voin sen verran valottaa teille, että tuo viive pankkien välisissä siirroissa johtuu niiden järjestelmistä. Eräässä N-alkuisessa ne esim. on abaut Aatamin ajalta ja toisaalta ne pyörii vaan tietyin väliajoin... Et silleen. (Henk.koht. mielipidettäni en tästä toiminnasta sano, sillä se ei ole kaunis!)

Ei kai siellä Sellossa mtn kovin kummoista ollut, sillä A kävin siellä 19 jälkeen ja kaikki oli ok.

Suski, miten se meidän pipo voi?

KirsiÄr said...

Mutta eikös olekin kiva pankki tuo Sgudaa-pankki?! Minä en vaivaa niitä eivätkä ne minua, esim. yhtäkään lainatyrkytystä ei ole tullut. Kyllä kai aikuinen ihminen tietää, jos lainaa tarvitsee - ja lapsille ei saa kaupata. Mutta miettikääs, millaiset harmaat rahat pankkien välisissä rahansiirroissa liikkuu: yksi ylimääräinen vuorokausi ennen siirtoa toisen pankin tilille kertaa n/vuosi kertaa pankkien saama korkotuotto. Ei siis mitn intoa uusia järjestelmiä.

Minäpä en ole vieläkään tilannut lankaa ulkomailta. Miten tämä voi olla mahdollista?

Jenni said...

:) Mä olin ennen vanhempainvapaita (huomaatteeko miten en käyttänyt sanaa äitiysLOMA) suojeluorganisaatiossa mukana ja käytännössä palohälytyksen tullessa mulla olisi ollut oikeus kolauttaa ihminen tajuttomaksi ja raahata se ulos. Ei tosiaan jaksa käsittää miten jotkut jaksaa hangata vastaan...

Mitä tulee pankkeihin niin aivan käsittämättömät ne siirtoajat. Mä vielä ymmärrän sen, että rahat siirretään pankkien välillä kerran päivässä esim. yöajoissa, mutta useamman päivän vitkuttelu on ihan järjetöntä ja ennenkaikkea, se olisi pankkien oman halukkuuden mukaan muutettavissa. Ongelmahan taitaa olla siinä että jokaisella pankilla on omat järjestelmänsä mitkä ei ihan yksi-yhteen keskustele. Ja toisaalta kokoajan taustalla pyörivä näiden eri järjestelmien "keskustelu" olisi näinkin tehokkaiden tietokoneiden aikana käytännössä mahdotonta. Halusi tai ei.

Lankoja odotellessa.

P.s. Kai sä kävit häälauluja katsomassa? :D

Kati E said...

Haaah, pakko vähän kommentoida taas. Jenni on kyl siinä oikeassa, että suurelta osin pankkien halukkuudesta se on kiinni. MUTTA mä toisin tähän sellasen pointin myös kun raha. Eli uuteen kun pitää aina investoida ja jos on yritys, jonka pitää myös tuottaa voittoa niin investointien pitää olla jossain rajoissa. Se, että onko niissä rajoissa tai siinä mihin investoidaan sit jotain vikaa tai olisko joku muu kohde parempi on sitten toinen kysymys. :D

Muuten, mun kaveri on ollut vastaavissa hommissa kun Jenni aikasemmin ja se sanoo ihan samaa. Siis kolauttelusta ja siitä, et jos sanotaan et pihalle ni miksei mennä. Ei ne sitä huvikseen tee. *pyörittelee silmiään*

Susanna said...

Pankit on kivoi :D Mun mielestä hupaisinta on se, että jos tiistaina höylään tilin miinukselle, mutta ne rahat lähtee tililtä vasta perjantaina, niin tiliotteessa näkyy kuitenkin, että tili ollut miinuksella tiistaista asti. Mutta jos taas laitan rahaa silloin tiistaina, ja se tulee vasta torstaina, tili on silti ollut miinuksella niiden mielestä, vaikkei oikeesti olekaan...

Mielenkiintoista on, että joskus rahat tulee nopeasti ja joskus menee monta päivää. Siellä N-alkuisessa pankissa mä en asioi enää koskaan, ellei ole pakko :D Me irtisanottiin kaikki talouden neljä tiliä sieltä kerralla, kun menivät sössimään yhden lainan kanssa.

Kati, Sellossa oli kuulemma vesivahinko. Tai vissiin vaan siellä prismatalon puolella. Ja pipo voi hyvin. Mä ajattelin pistää postia sulle, niin ei pojan pää palele :D

Kirsi, sulla on Vilmiina lähellä, helpompaa käydä ehkä siellä :D

Jenni, häälauluja? what? Multa on kai mennyt jotain ohi... Kävin kyllä siellä lelukaupassa ;)

Susanna said...

Jenni, nyt mä vasta tajusin mitä tarkoitit.... sisälukutaito ja sillai :D

Susanna said...

Kati, niinpä. Sitten kun tuleekin jotain ongelmia, niin sanotaan että tavaratalon evakuoinnissa puutteita. Prismassa oli kyllä se ongelma, että käskivät käyttämään niitä vihreellä merkittyjä poistumisteitä. No, minäkin painuin sitten sinne ovelle, mistä pääsee normaalisti vain sisään, siellä juna-aseman puolella. Eipä sieltä päässyt ulos, vaikka oli varapoistumistie.

Ja pankeista vielä, mä oon kuullut, että teoriassa raha voisi siirtyä reaaliajassa, mutta kyse on myös näistä Kirsin mainitsemista koroista ym, nostaa pankin rahamäärää kivasti kun niillä on aina vähän enemmän rahaa kuin oikeesti on.

nanna said...

Hii,
suojeluhommissa olen ollut pari kertaa minäkin. Joskus isossa toimistorakennuksessa saa tietää naapurista asioita, joita ei haluaisi kuten että alakerran varastossa on erinäistä posahtavaa materiaalia. Tämä tieto riitti ainakin siihen, että kolautteluun ei ole ollut tarvetta. Ei musta taitais ollakaan vetämään satakiloisia äijiä koivista pihalle.

Jenni said...

Juup, mä jätin noi kustannuskysymykset tahalleen pois kun ei jaksanut enää syvemmälle mennä. Taloudellinen tilanne pankeissakin on se, että tuntuu että vain välttämättömmimmät pienkehitykset toteutetaan. Ja pankki-/arvopaperimaailmassa nekään ei mitään pikkujuttuja kaikkien varmuuskopion varmuuskopio-säädösten takia ole.

Olisikohan se sitten RATA:lle palautetta että me halutaan maksaa lankatilaukset heti, vaatikaa pankkeja muuttamaan käytäntöjään :D

Kati E said...

Suski, jassåå. Tulin just Prismasta ja ilmankos siellä oli vettä lattialla useammassa kohtaa... Mä jo ihmettelin. Ja odotellaan postia. :D

Ja raha muuten siirtyy reaaliajassa, ainakin yhdessä pankissa mutta vain saman pankin sisällä... Mutei puhuta pankeista enää tai alkaa v*tuttaa.

Jenni, kokeiles tuota, se vaan voi olla, että sitten tulee turvaihmiset ja vie sut jonnekin pöpilään. *nauraa*