Himpura

Olin juuri uppoutunut tänne blogien alatisyvenevään suohon, kun totean että on aikas hiljaista. Hmm. Lapset istuivat vessassa, ja joka paikka täynnä kissanhiekkaa (onneksi kuitenkin puhdasta sellaista). Voi vee. Minen jaksa.

Sitten toinen asia. Miten tässä yhteiskunnassa oikein pitäisi saada yritys pystyyn, sitä minen tajua. Minkäänlaista neuvontaa ei voida antaa sähköpostitse,vaan pitää soittaa ja varata aika neuvontaan. Minne helvettiin mun pitäs lapset tunkea? Siis pari aivan yksinkertaista kysymystä, eikä voida vastata. Jos mä yritän soittaa, lapset alkaa kirkumaan. Eikä mulla ole ketään joka tänne päivällä voisi tulle noita katsomaan. *ttu. Anteeksi vaan hyvät työministeriön typerykset, joillain ihmisillä on oikeasti jotain muutakin tekemistä kun jonotella teidän puhelimiinne. Ärsyttää tollaset puljut, pyytävät jättämään vastaajaan soittopyynnön mutteivät ikinä vastaa siihen.

Ei töitä, ei rahaa, ei aikaa, ei hermoja, eikä koskaan saa edes nukkua. Taidan pistää lapset päivähoitoon ja alan ryyppäämään. (no en oikeesti - ensinnäkin krapula on karsee olotila, toisekseen lähin tarha on puolen tunnin kävelyn päässä, ja siellä ei ole paikkoja...) Keittäisin kahvit, mutta ei ole maitoa. Hitto mikä päivä taas.