Tuesday, May 09, 2006

Mitä ihmettä

Vihreää väriä ei tässä blogissa olekaan pahemmin nähty aiemmin. Suunnittelin tämän kankaan ostamista hyvän tovin, ja sitten vielä tuijottelin sitä toisen tovin ennen kuin sain muokattua siitä sen mitä siitä tuli. Marimekon myyjät on muuten tosi nihkeitä, jos haluaa ostaa kangasta yhden kokonaisen appelsiinin verran ja 5cm toisesta. Kaikkensa hän yritti, entä jos ottaisitte kuitenkin kahden rivin verran, miten olisi 1½. Ehei, kun minä tahdon just tuon verran.
No tämä kangas pääsi kuvaan vain kun muuta kuvattavaa ei nyt ole. Ehkä nähdään isompi otos kankaan lopullisesta olemuksesta jonain päivänä. Mä muuten tykästyin tuohon väriin tässä viikkojen vieriessä, minussakin siis asuu pieni vihreä ihminen. Hmph.

Olen sählännyt koko aamun Melindan liivimekon kanssa. Siis miten se edes on mahdollista? Voiko olla helpompaa työtä kuin liivimekko? Kai se on niin että mitä vaikeampi, sitä paremmin sitä keskittyy. Harmittaa vaan vietävästi, en ole moneen päivään saanut mitään aikaiseksi ja ihan oikeasti mitä mä laitan lapsille päälle??? Eilen valmistelin illan ompelusessioita, mutta kuinkas kävikään, sain lapset vasta kymmeneltä nukkumaan, ja puol kakstoista tyttö jo itkuparku. Ei voi muuta sanoa ku voihan vittu. Mulla alkaa pinna olemaan niin kireällä. Ja ulkonakin on tollainen typerä kaunis ilma. Pistän kohta ovet takalukkoon ja kaihtimet kiinni, parempaakin tekemistä ku seistä tuolla saamassa ihosyöpää.

Löysin Melindalle käytettynä sängyn, ja vielä samanlaisen ku mitä oikeasti olin ostamassa. Mutta kas näin tulee taas tämä autottoman ihmisen elämä vastaan, on pikkasen hankalaa järjestellä niin että minun, miehen, kuskin ja myyjän aikataulut jotenkin kohtaisivat. Hermot menee. Kyllä se vaan niin on, että köyhän paras kaveri on hoppuhallin osari ja postin kotiinkuljetus.

Min jatkan "valmisteluja", jos vaikka joskus saisin oikeasti jotain aikaiseksi.

7 comments:

Kati E said...

Vihreä on kiva väri, mutta oikeina sävyinä juur kuten tuossa kankaassa. Nam!

Millanen sänky Melindalle on tulossa? *utelee*

Susanna said...

sellainen jatkettava puinen sänky. Jocsulla on samanlainen, niin tulee edes jotain yhteneväistä meidän makkariin :D Jocsu on innoissaan, koska olen luvannut tehdä sillekin sitten verhokatoksen, siitä tulee sininen missä on kaloja..

Kati E said...

Ooooo, kuulostaa kivalta. Kukahan tekis mulle sellasen prinsessasängyn missä olis katos?

Anonymous said...

se onkin mukavaa kun neiti ekalla luokalla kertoo koulussa nukkuvansa perhepedissä *reps*. No joo, toivotaan että saat kyydin järkättyä ja aikataulut kohdilleen. Isosisko vei Tintin pihalle (vihtyy siellä vaikka koko päivän)ja Sinna nukahti,yritän hetken toipua että olisin paremmalla tuulella loppupäivän...

laurar said...

Just tuollainen vihreä on kiva väri, sanoo maaliman toisiksi vaaleanpunaisin ihminen. Sitä paitsi se mätsää hyvin pinkin kanssa.

Susanna said...

Laura, kuka on vaaleanpunaisin?

laurar said...

Joku pikkutyttö saa kunnian olla vaaleanpunaisin :D