Wednesday, August 02, 2006

Ihana neuletakki


Melindan Ibiza-takki valmistui viimein. Tai viimein ja viimein, eihän tässä kauaa edes mennyt. Vaikka neiti oli erittäin innoissaan kuvien ottamisesta, oli hyvin haastavaa saada onnistuneita kuvia. Tässä muutamia otoksia:

Paita on just kivan pituinen. Vähän se lörpsöttelee sieltä täältä vielä, vaikka kastelinkin sen. Olis ehkä pitänyt pingottaa kunnolla, mutta eiköhän se tästä.


Raglanhihat onnistui huippuhyvin. Palmikko kavennusten välissä on kaunis, vaikka menee ehkä tässä mallissa/langassa vähän hukkaan. Mutta oli hyvä harjoituskappale. Vastedes taidan tehdä puserot kaarrokkeella aina :D Ohjeen kiinnitysnauhat oli muuten aivan kummalliset, ja takuulla siinä kuvassa ei ollut sen ohjeen mukaan tehdyt kiemurat. Virkkasin sitten jotain nirkkojen tapaista ja kerroksen kiinteitä päälle, hyvä tuli.


Malli: Kukkajakku Moda 2/2006, kainaloista eteenpäin omalla ohjeella (joka otettiin ihan hatusta). Takakappaleen muotoilin lyhennetyillä kerroksilla, ja sekin onnistui tosi hyvin, vaikken jaksanutkaan kaivella mitään ohjetta.
lanka: Novita Ibiza pinkki, 3,5 kerää
puikot: 4,5mm

Oon tähän tosi tyytyväinen. Ja valmistui juuri oivaan aikaan, kohta se on se ilma, että on vähän niinku kesä mut ei kuitenkaan, ja ilmassa tuntuu viileä vire.

Käytiin tänään ahkerasti lenkillä (kyllä mä laihdun vielä) uusien vaunujen kanssa. Kauppareissulla täyttyi reppukin niin että oli aika painava lasti.. Käytiin sitten vielä kangaskaupassa hamstraamassa kaksipuoleista ja irtirevittävää tukikangasta ja vetskari Jocsun samettihousuihin. En ymmärrä miksei neurokangas myy noita erikoisempia tukikankaita, eihän ne ole edes kalliita. Saattaisi moni innostua aplikoimaan ym jos olisi helpommin saatavilla nuo.

Jocsun palmikkopaidasta uupuu yhä se vetskari, mutta tänään sen laitan. Mun on niin hankala yhdistää noita kappaleita, kun en vaan osaa olla kunnon asennossa vaan niska jäykkänä painan, niin yhden sivusauman jälkeen jo särkee joka paikkaa. Siksi on pakko pitää vähän taukoja välillä.. :D Nyt jatkan sammareiden ompelua. Oon tehny niitä nyt kolme päivää, huokaus. Mutta en siis ole ehtinyt mitään pitkiä aikoja olla koneella, olis ne ehkä muuten valmiit. Mutta on ne kyllä hankalatkin, ikinä en ole mitään sisäpussitaskuja ja vetoketjuhalkioita tehny.. Saas nähdä.

10 comments:

laurar said...

Ihana neule ja ihana hymytyttö!

Mullakin vartoilee yks neulepaita kokoa about kaks ja puol vee hihojen kiinnitystä, kaulusta ja vetoketjua...

tikru said...

Ihana takki. Ja kyllä ne halkiot ja taskut sujahtaa, ekojen jälkee kaikki on paaaljon helpompaa.

Linne said...

Nätin teit ! Sopii tytölle hyvin.
Käytä ohuempaa kangasta taskupusseihin ja ehkä siihen vetoketjuhalkioon - istuvat paremmin ja helpompi tehdä :-)

Anonymous said...

Sievä takki - ja mallineitonen myös! :D

Sahrami said...

Kommentoinpa tähän viimeisimpään... Me saatiin aikoinaan kissalle eläinlääkäriltä myös nippu ruokaohjeita noita kiteitä ehkäisemään (Jerry-vainaalla ei ollut kovin isoja kiviä). Siihen aikaan kun noita erikoisruokia oli tasan yhtä sorttia tän naapurikaupungin eläinlääkärillä tarjolla, ja lekurilla sen verran realistinen asenne, ettei kuvitellutkaan kaikkien ostavan sitä sapuskata kissoilleen häneltä.

Jerry kuoli talvella 20-vuotiaana, ja pissavaivoja ilmaantui joskus 7-8-vuotiaana...

Olet ollut ahkera niin lomailun kuin ompelusten suhteen tässä nettitaukoni aikana.

Anonymous said...

Noniin, kiitti vaan, nyt mulla alkoi välkkyä palmikot hourglass-tyyppisen raglanpuseron (itelleni) kavennusten välissä...

nimim. *ikäänkuin ei olis ideoita jo ennestään liikaa* ;)

Terhi said...

Kaunis takki, ja ihanan aurinkoinen neito! :-) Väri sopii Melindalle tosi hyvin.

vikke* said...

On nätti neule ja ihana tuo Melinda!!

Mistä ostit nuo kuomurattaat?
Ollaan kattelemas kans samantapaisia, jotain pienempiä kun vaunut. Vauva kun ei vaunuissa viihdy, mut kunhan istumaan oppii niin saa luvan matkustaa rattaissa, olis nuo näppärämmät kuin iiiisot yhdistelmät rattaina ;)

Saako kysyä vielä merkkiäkin? Kerro kaikki olenninen :D

Susanna said...

Vikke, noi on Herqules Raptor 3 Spin -rattaat. Ei kyllä ehkä juurikaan keveämmät kuin yhdistelmät, mutta sitäkin ihanammat :D . Ovat siis kolmipyöräiset, etupyörä kääntyy 360 astetta ja sen voi myös lukita suoraan. Selkänojassa kolme asentoa, myös täysin makuu. Tilava tavarakori siihen nähden miten pieneltä se näyttää.. öh, mitäs muuta. Viime vuoden värejä saa nyt edullisesti Lastentarvikkeesta ;) . Nää on aika leveät, liki 65cm takapyörien kohdalta. Pituussuunnassa vie tosi vähän tilaa esim bussissa.

Kevyet ja kauniit ja kätevät rattaat olis nämä Emmaljungan scooterit, ihan harmittaa ettei kaikkea voi saada :D

Nanna said...

sullahan on tosi hyväntuulinen mallineito! ja paitakin istuu kuin valettu!