Wednesday, September 27, 2006

Sydänsukat

Melindan sukat sain valmiiksi. Ne on muuten hyvät, mutta kärkiosa on vähän liian pitkä. Jätin päättelemättä kärjen langan, täytyy huomenna tsekata josko lyhennän niitä kuitenkin. Katsotaan miten ne pyörii jaloissa :D .

Kummallista vaan, että tein ihan ohjeen mukaan, ja olin aloittamassa kavennuksia jo aiemmin, mutta kun huomasin että ohjeessa piti neuloa vielä sentti pidempään ennen kavennuksia, ajattelin että olen mitannut jotenkin väärin. Niinpä siis jatkoin, ei olis pitänyt..

Joku ihme niks naks kävi päässä ja aloitin kuin huomaamattani tekemään Sirdar Snuglysta Jocsulle paitaa. Muokkailin ohjetta aika paljon koska Jocsu ei ehkä enää ole 3-4v kokoinen vaan 4-5v, ja siinä voi olla melkoinen ero. Ja kovasti tahtoisin että kallis neule olisi pitkään käyttökelpoinen. No siis sitä pitäs tässä tikutella.

Päivällä sain ommeltua vuorin Melindan takkiin, nyt kaikki muu vielä.. Ittelle sitä Rogueta pitäs edistää. Melindalle unisukat, Jarin kaulaliina, sen taidankin tehdä nyt heti. Ja sukankuvia vilisee mielessä ja taas on kovat suunnitelmat miten kaikki kaappien täytteenä homehtuvat ihanat langat päätyvät käyttöön ;) . Mutta ompelusavotta vähän niinku odottaa, Melindalla ei ole yhtään syystalvimekkoa voi tsiisus!!! No okei on yks. Tai ehkä kaks.
**
Eilen mummi oli kylässä. Oli ollut ehkä tunnin.
Jocsu: Sitten kohta sun pitää mennä kotiin.
Mummi: ai pitää vai? Ai nytkö?
J: joo sun pitää koska sitten me mennään nyt nukkumaan. Kohta on jo yö.
M: no kohta mummi lähtee.
(puolen tunnin päästä):
Mummi: nyt mä kyllä lähden kotiin
J: joo hyvä, päästään nukkuun. Mä avaan sulle oven.
(ja avaa ulko-oven ennenkuin mummi ehtii edes nousta)

**
tänä aamuna Jocsu ja Melinda olivat piilossa toisten vaunujen takana.
Melinda: mua pelottaa
Jocsu: ei sun tarvi pelätä. Mä oon tässä sun vieressä kyllä.

*rakastaa* Posted by Picasa

8 comments:

Anu said...

Voi kun ihanat lapset! <3 Ja suloiset sukat!

Anonymous said...

Niinpä, lasten kanssa tulee koettua ne tunteiden ääripäät. Onneksi välillä näinkin päin! Pia

Katiija said...

oih nuo sukat !!! oikein namit

Villapallo said...

Tänään päätin kommentoida jokaiseen blogiin, jossa käyn, ja tämä oli kierrokseni eka blogi! Söpöt tyttösukat olet tehnyt:-)
Ja hauskoja nuo lasten touhut, ihan odotan innolla milloin meidän neiti aloittaa... tai onhan se tainnut jo aloittaakin, eilenkin naurettiin vedet silmissä naperon touhuille:-))))

Jonna said...

Söpöt sukat :)
Lapset osaa kyllä olla ihania :)))

Kati E said...

Voih.... Ihania lapsia. :)

AnneM said...

södet sukat! Ihania noi lasten jutut! Eipä ole ihania enää kun ovat 13v, eilen taas sai huomata kuinka tyhmiä noi teinit on.....

Susanna said...

Anne, on ne teinienkin jutut aika huvittavia ainakin jälkikäteen ajatellen. Kun mun mutsi löysi mun ja kaverin kiljuämpärit, ja oli kaatamassa niitä pois, mä sanoin sille että hyvää viinaa et kyllä hukkaan heitä.... Mä en käsitä miten mutsilla piti pokka :D