Viime hetkellä ennen silmien painumista uneen onkin hyvä kirjoitella pikainen postaus. Huomenna olen töissä (jaiks) niin en ehdi päivälläkään kirjoitella.
Oon niin rakastunut mun lapsiin. Jotenkin ne vaan on päivä päivältä ihanampia. Illalla nukahdetaan yhdessä mun sänkyyn, myöhemmin käyn kuuntelemassa ihanaa tuhinaa, ja kun itse nukkumaan mennessä nostetaan lapset omiin sänkyihinsä, pienet kädet ottaa kiinni kaulasta ja kuuluu sitä tuhinaa taas. Varmaan sanois että rakastan, jos ei olis niin uninen.
Tässä nyt nämä Munkan uintikuvat pienempänä. Melindalla päässä hassu hattunen minkä ompelin joku aika sitten. Yhtenä päivänä Melinda tuli mua vastaan Puuha Peten lasit päässä, ja sanoi "äiti ota musta kuva". Melinda on pieni singahtelija-ripustautuja; saattaa singahtaa pihalla ihan omia menojaan sen kummemmin varoittamatta että aikoo kadota. Tai vaihtoehtoisesti roikkuu kädestä kiinni koko ajan ja alkaa murjottamaan jos joku erehtyy hälle puhumaan. Joachim tietää että äiti haluaa tietää missä hän on, ja tunnollisesti käy välillä nurkan takaa kiljumassa että täällä ollaan. Mitä nyt välillä unohtuu rassailemaan potkulautaa tai pyörää ja äiti on sydän syrjällään. Sairaalakeikan jälkeen pojusta on tullut halailevaisempi ja hellyydenkaipuinen, ja kovasti paljon halaillaankin.
Nyt nukkumaan että jaksaa töihin. Kymmeneltä alkava vuoro tuntuu sika-aikaiselta - miten sitä ikinä pääsis kasiks minnekään???
2 comments:
Päivän Susannalla oli ihanaa asiaa :) Nukkuvaa lasta voisi kyllä katsella ja nuuskia vaikka kuinka kauan. Harmi vaan, että tällä hetkellä pahan uhman pyörteissä se unohtuu monta kertaa päivän aikana...
Ihania ajatuksia sulla. On se hassua että kahden tunnin nukutussessionkin turhautuminen unohtuu sillä hetkellä kun lapsi nukahtaa. Ei voi muuta kuin katsoa ja ihastella :) Tsemppiä ekaan työpäivään!
Post a Comment