Thursday, January 03, 2008

Hohhoijaa

Kylläpäs on tylsää! Lasten kanssa kotona olemisessa on se huono puoli, että jossain vaiheessa ei vaan enää huvita leikkiä/askarrella/ulkoilla/lukea/satuilla/piirtää ja että jossain vaiheessa on väistämätöntä siivota/kokata/pyykätä. On ollut kyllä ihanaa olla lasten kanssa nyt joululomalla, ja ollaan puuhattu hirveästi kaikenlaista, mutta nyt iski plääh. Kun mä en vaan nyt jaksais siivota ja se on pitkälti ainoa asia mitä täällä nyt pitäis tehdä :D.

Lapset oli yhden vuorokauden 40c kuumeessa, ja tänään oli lepopäivä. Metrin mittaisten käsitys levosta vaan on, no, aika erilainen kuin omani. Rangaistuksena riehumisesta ja lelujen heittelystä äiti meni yksin kirjastoautoon ja postilaatikolle. Oli muuten eka kerta ku lapset oli niin kauan (ehkä jopa 10min) keskenään kotona (auto tulee tien toiselle puolelle..).

Ollaan tehty viskaritehtäviä ja opeteltu kirjaimia, pohjattomasti. Kyllä se alkaa sujua, pikkuhiljaa. Joululahjaksi molemmat sai fisher pricen tietokoneet, ja niistä on ollut suunnaton hyöty; Jocsukin jo tavailee sanoja lehdistä: AUTO a apina, u ukkonen, jne. Baby steps. Melinda oppii noin kaksinkertaisella vauhdilla, mikä tuntuu välillä vaivaavan Jocsua, ja olen huomannut että tyttö yrittää välillä myös salata osaamistaan.

Mä päätin ryhtyä tekemään kevät/kesävaatteita. Josko vihdoin sais taas käyntiin sen, että olisi vaatteet valmiina kun sää vaihtuu... Ompelukone onkin ollut viikon jäähyllä, ei ole huvittanut oikein mikään.

Sunnuntaina täytän pyöreitä vuosia, siis 25 once again. Voi elämä. Kriisi. Aion tehdä Hello Kitty -kakun. Kirjastossa silmiin osui Mummokirja. Voi ristiriitaisuuksia. Pitäis olla niin aikuinen mutta ensimmäistä kertaa ikinä ei yhtään huvita. Onneks ei ole pakko ;).

5 comments:

Jenni said...

Katokin ettet tee parempaa kun meidän kakku! Muuten meidän lapset ei leiki teidän lasten kanssa!

Susanna said...

Jenni, mä ajattelin kokeilla tehdä sitä vaahtokarkkifondattia siihen päälle, se ainakin kuulostaa paremmalta kuin marsipaani ;). Tää ei ole kyl ihan mun alaa, mut kai mä nyt yhden kakun onnistun koristelemaan :D

Anonymous said...

Gostei muito desse post e seu blog é muito interessante, vou passar por aqui sempre =) Depois dá uma passada lá no meu site, que é sobre o CresceNet, espero que goste. O endereço dele é http://www.provedorcrescenet.com . Um abraço.

AnneM said...

Onnea synttäreiden johdosta :D Yritän tosissaan ensi viikolla tehdä ne lapaset sinne päin...

laurar said...

Onnea synttäritytölle ja mukavaa uutta vuotta!