Monday, March 23, 2009

Puuhailuja

Jocsun vesirokko ei kadonnut taikaiskusta vaikka mä miten toivoin ja loitsuin. Eli kotona ollaan edelleen. Ahdistaa ja vituttaa, siis se että en nyt pysty tekemään niitä töitä mitä halusin, enkä ole pystynyt palauttamaan yhtä työtä jne. Mut minkäs teet. Kunhan mä pääsen työn touhuun niin se on sitten Jiin työnantaja joka maksaa jokaikisestä flunssastakin sairaspäivärahat. Lähden vaikka työmatkalle mut mun joustamiset on joustettu (muutamaan kertaan, heh) :D.

Tämähän on kuin silloin ennen vanhaan! Kasapäin ideoita ja kankaita ja siinä sivussa vähän leikitään ja ruokitaan lapset :). Taustalla kevätverhot, limenvihreet ompelin eilen. Ihanaa ku kevät tulee ja ikkunalla taimet kasvaa!
Tein vähän kankaanpainantajuttui tänään. Pitäisi saada uusia värejä, ei ole pahemmin värivalikoimaa tällä hetkellä.
Mä en ole ikinä kasvattanut ituja, vaikka kaikkea muuta onkin tullut idätettyä. Kaupassa osui pussi mung-papuja silmien eteen, ja intouduin kokeilemaan. Niin helppoa ja hyvää ja ennenkaikkea halpaa! Erityisesti viehättää ajatus, että iduilla voi korvata ruokavalion eläinproteiinit. Cool! Ja ylläri, lapsetkin tykkäs. Nam nam.

Poppikone soittaa Jenni Vartiaista, Susanna Hoffsia, Horrorpopsia, Lily Allenia ja Rihannaa randomina. Mielenkiintoista sanoisin :D.

Nyt mä lähden maalaamaan silmät päähän ja suuntaan keskustaan syömään juomaan. Jos se vaikka lievittäis vitutusta siitä, että huomenna olen taas kotona ja taas kaikki jää tekemättä ja aaargh. No, saanpahan nukkua taas päiväunet, mitä luksusta!

5 comments:

-maria- said...

Ihanan pirteät verhot!

Satu said...

Tosi keväiset verhot. Ihanaa kun riittää ideoita. Mullakin on nyt sellainen kausi että välillä pitää sängystä vielä nousta selaamaan jotain lehteä kun just joku tietty malli kummittelee mielessä.

Anonymous said...

hei, jos ja kun sä tuota painamista harrastat ihan säännöllisestikin, niin sun kannattais varmaan hommata painopastaa ja pigmenttejä. saat sekoitettua ihan omia värejä :)

tippi

Heidi said...

itse pidän enemmän sinimailasen iduista, ootkos niitä maistanut? Todella kivat kevät verhot, hyvä kun riittää ideoita ja jaksat niitä toteuttaakin.

Susanna said...

Tippi, kiitos, tuo oli hyvä idea.

Heidi, olen maistanut ja tykkään kyllä niistä enemmän. Niitä ei vaan sattunut olemaan kaupan just siinä marketissa missä olin :D seuraaval kerralla sit.