Tuesday, June 09, 2009

Hurahduksia

Siitä lähtien kun lähelle valmistuneeseen kauppakeskukseen tuli Sinelli, ei ole ollut mitään ongelmia viimeisten ropojen tuhlaamisessa (no ei ollut kyllä ennenkään, nyt se on vaan helpompaa). Entressen Sinellissä on vielä poikkeuksellisen mahtava henkilökunta, iloa ja ideoita löytyy joka lähtöön.

Olin katsellut leimailuhyllyä jo jonkin aikaa ja päättänyt jo pysytellä niistä erossa. Ei kuulostanut mun jutulta. Ja sitten eräänä kauniina päivänä juorusin vähän turhan kauan ja tulin vedetyksi mukaan tähän salaperäiseen maailmaan.
Joo, olen aloittanut varovaisesti, leima kerrallaan. Olen ostanut leimoja firman käyttöön, on kiva leimailla kirjekuoret ja laskut vähän nätimmiksi. Oikealla alhaalla oleva VersaCraft on tarkoitettu kankaalle leimaamiseen. En kyllä ole vielä onnistunut leimaamaan erityisen siististi, väriä on aina liikaa tai liian vähän, mutta eiköhän tuo ala kohta sujua. Tänään löysin "Hyvää joulua" -leimasimen eurolla!

Tulossa taas korsetti, ihan asiakkaalle tällä kertaa. Spiraaliluiden pätkiminen (liian pienillä pihdeillä) on sairaan raskasta ja ärsyttävää. Onneksi tämänkin homman voi ulkoistaa Jiille :). Mä keskityn vain ompelemiseen.

Viime aikoina olen perehtynyt sosiaalisen median hyötykäyttöön, hakukoneoptimointiin ja sen sellaiseen. Mielenkiintoista, hidasta, aika työlästä, mutta aivan varmasti maksaa vaivan. Sää on ainakin täällä etelässä surkea, joten mikäs tässä surffaillessa :).

3 comments:

Tuazophia said...

Aina oppii. Minulla oli (ties mistä perittyjä) tuollaisia metallisia pötköjä ja mietin, että mihinköhän ovat oikeasti tarkoitettu - minä käytin johonkin askarteluun. Että spiraaliluita sitten. :)

Susanna said...

No niin! Kyllä kannataa kierrellä blogeissa :) Tosiaan, spiraaliluita, ja noi pienet metalliset kuvassa oikealla on tarkoitettu luiden päihin suojiksi.

Merja K said...

Leimailu on tosiaankin hauskaa puuhailua, mutta kun sille antaa pikkurillin vie se pian koko käden :) Itse ole viime aikoina innostunut cernit-massoista, niistä saa tehtyä mahtavia helmiä