Wednesday, November 18, 2009

Sneek a peek

I have finally found my passion for sewing again. Kinda. Now things are happening almost as fast as they used to, and life doesn´t feel so gray anymore. Well at least not on a daily basis :).

These are just waiting for the finishing touch of Scotchguard and some pearls. Then more pics :).

Couple of days ago I got inspiration to do some fabric printing. Snowflakes!

I´m going to make small gift bags with this fabric. Or something like that :)).

***
Joachimilla ei ollutkaan possu vaan angiina... Nyt ollaan jo kaikki terveiden kirjoissa, paitsi mä olen pohjattoman väsynyt ja aivan kurkkuani myöten täynnä noita kakaroita :) se on jotenkin niin ristiriitaista, ensin valvot kolme vuorokautta huolissasi ja sitten yhtäkkiä kaikki onkin taas hyvin ja sama uhmasirkus jatkuu.... No ens viikolla pääsevät takas kouluun ja tarhaan.

6 comments:

Reetta said...

Kauniita hiutaleita. Täytyykin kaivaa esiin oma lumihiutale sabloona, jolla koristelen talvella muutaman ikkunan. Aina kun katsoo ikkunasta sataa lunta :)

Elina said...

Kiva kuulla, että teillä ollaan parannuttu ja oot päässy taas vauhtiin bisneksissä!

Ihanat lumihiutaleet! Mä rakastan lumihiutaleita! :) Mulla on tulossa messuille joulupusseja eri systeemein tehtynä, jos loppuu kesken niin tulen sitten sun oven taakse kolkuttelemaan, että myytkö pari tuollaista :D

-iinu- said...

Kivan näköisiä tikkauksia noissa eka kuvissa...ja hiutaleet on todellakin kauniita!
Joulumieltä sinulle ja koitahan jaksaa lasten kanssa...välillä ne koettelee hermoja, mutta osaa ne kyllä sitten olla aikas ihaniakin;)

Susanna said...

Elina, joo ovelle vaan :)

Iinu, jep jep, kyllähän lapset ovat ihaninta mitä mulla on. Ja on kivaa kun ovat kotona. Mutta nyt on jo jotenkin tottunut itse siihen että pystyy rauhassa tekemään töitä, ja lapset ovat tottuneet ohjattuun toimintaan ja rytmiin ja kaikkeen, joten kotona käyvät ihan kierroksilla :DD kaikessa on puolensa, välillä kyllä pinna paukkuu tosi herkästi, etenkin kun ei ole juuri tullut nukuttua :)

Kati E said...

Vanhemmuus on täynnä tollasia ristiriitaisia tilanteita. :S

Ja oikeasti, lapset on parasta mitä mullakin on. Jotenkin silti kamalan pelottavaa, et Veera menee ens syksynä seiskalle! Justhan se oli sellanen pieni ja söpö ja kaikkee...

Susanna said...

Kati, hui! Mä just luin mun päiväkirjoja mitä olin kirjoittanut ton ikäisenä. Ei mitään ihan kevyttä luettavaa... toisaalta Veeralla on eheä lapsuus mitä mulla ei ole niin ehkä sillä tulee vähä iisimpi teini-ikä :)) mut silti, hui :D.

Niin kai se aina on, että se mitä eniten rakastaa aiheuttaa myös ne kaikkein raskaimmatkin tunteet. Tai ehkä ne tuntuu niin raskaalta juuri siksi kun rakastaa niin paljon?

mä kyllä hypin vähän seinille tällä hetkellä. muksuissa on virtaa ku pienessä kylässä, mutta jocsulle ei nyt kelpaa mikään. luojan kiitos suostuivat sitten kera hoitolasten pelata muistipeliä ja on vähän aikaa rauha maassa :))