Wednesday, November 03, 2004

Syyllinen on Sonera

Hei vaan. Kiitos valtakunnan surkeimman operaattorin (jos et tiennyt, niin se on SONERA), olen ollut totaalisessa nettipimennossa. Hyvissä ajoin ennen muuttoa (tarkemmin sanottuna 4vko ennen) teimme sopimuksen näiden verenimijöiden kanssa. Mutta kas kun päästiin uuteen kotiin, niin eipä netti toiminutkaan, ja asiakas"palvelu" maalaili uhkakuvia jopa viiden viikon kestosta. Siis yhteensä 9 viikkoa yhteen hemmetin asennukseen.

Seuraavana päivänä soitin ja käskin suksia sinne missä edes pippurit ei kasva. Johan tuli ryhtiä touhuun, yhtäkkiä meille olikin tulossa netti samaisella viikolla, perjantaina (tällöin oli tiistai). No päätimme sitten vielä antaa armoa, lähinnä siksi että eipä noita vaihtoehtoja niin kovin montaa ole. Ja Elisaan verrattuna Sonera on kuitenkin se pienempi paha. Perjantaina soitin että koskas rupeaa toimimaan, ja selvitysten jälkeen käy ilmi että edellinen palvelupakkaus oli lupaillut omiaan, asennus tulisi aikaisintaan viikolla 47, kolme viikkoa siis vielä. Tässä kohtaa meni sitten hermo.

Nyt on netti hankittu, ja ihan muualta. Sääli ettei ollut enää puhelinliittymiä Soneralla, olis ollut nautinto siirtää kaikki jonnekin muualle :)

No comments: