Saturday, November 20, 2004

Visiitti Menitaan


Pääsin vihdoin viimein visiitille Menitaan. HUH! Luulin meneväni sellaiseen Neuletikin kokoiseen pikku putiikkiin, mutta Menitahan on valtava! Siis taivas! Menin aivan paniikkiin, kiersin vaan ja ihailin... Voi miten paljon toinen toistaan upeampia lankoja!

Rahatilanteen ansiosta suoriuduin kuitenkin kunnialla. No suunnilleen. Mukaan tuli Fritidsgarnia neljä vyyhtiä, tosin siinä hyllyn edessä seistessä pää oli ihan tyhjä, en kertakaikkiaan pystynyt muistamaan mitä kaikkea varten sitä tarvittiin. Funnylankaa piti ostaa vain valkoista tytön joulumekon reunukseen, mutta otin sitten punaistakin kun se oli niin kaunista, ja kerän mustaa Tangoa kun halusin kokeilla merkkien eroja.

Lankojen lisäksi ostin yhdet 40cm pyöröt, ja nyt harmittaa vietävästi. Olisin halunnut addin puikot, mutta myyjä ei kysynyt mitään (lisämyynti ei vissiin ole heille tarpeellista) vaan toi aeron puikot. Enkä minä siinä huumassani tajunnut tätä. Nyt maksoin sitten sikahinnan vääränlaisista puikoista. Mutta minkäs teet. Puikoille löytyy käyttöä heti, enkä mä nyt noin vaan pääsisi sinne menitaan muutenkaan.

Aah nyt vaan olen ihaillut lankojani! En tiedä mistä aloittaa! Psst, miten olis vaikka siitä yhä keskeneräisestä villapaidasta, sanoo pieni ääni pään sisällä... Joojoo.

Puikkojen päihin laitettavat nallet oli tosiaan loppuneet samantien. Nyyh. Mutta on niitä kuulemma tulossa lisää.

4 comments:

Anonymous said...

Mulla oli samanlainen olo kun aikoinaan ekan kerran vierailin Menitassa... Ihan selkeä neulojan taivas! :)

Kristel

Ninni said...

Missä on Menita? *tahtoo tuhlata sinne veronpalautusrahansa*

Susanna said...

Helsingissä, Korkeavuorenkatu 20. Raitiovaunu nro 10 vie ihan viereen.

Anonymous said...

Heh tulee aivan ensimmäin menitan vierailu mieleen(reilu 2kk aikaa?), lähestyin liikettä keskustan suunnasta, jolloin alkoi toisen oven kohalla jännittämään että minkälainen kauppa on kyseessä kun joka ovessa oli että sisäänkäynti kulmasta????? Mutta mielikuva ei kuitenkaan vastannut todellisuutta, muistan vaan tyhmänä seisoneeni ovella tietämättä mihinpäin mennä... onneksi myyjä tuli avustamaan langan löytymisessä.... muuten olisin ollut pulassa kaikkien niiden lankojen kanssa... ja olen vieläkin kun siellä olen käynyt? tekee pahaa lompakolle... ja veronpalautuksista ei ole tietoakaan :( mutta lähes kaikki ostetut on käytetty? tämä on aivan uutta minulle :) Lape.