Friday, October 21, 2005

No nyt sitten se Vogue

Tekniikka pelittää taas. Here we go:


Ihanan syksyinen, raikas kansi.


Ihan kiva, mutta tuskin toteutukseen kuitenkaan.


Tää on ihana, mutta pitäs saada kurvit kohdalleen ensin, tai ostaa korsetti :D Mä niin tykkään tuosta mallistakin, se on ihana ;) . Onks tuo muuten se tytsy joka näytteli Fight clubissa? en saa sen nimeä millään mieleen.


ihq huivi. Tällainen sopisi keväämmällä pidettäväksi.

Sitten se lehti yhtäkkiä loppu. Tosta vaan. Piti ihan tarkistaa että paljon niitä ohjeita oikein oli, ja kyllähän niitä löytyi yli 40kpl, mutta niistä puolet oli tyynynpäällisiä ja ruusuja ja sen sellaista. Mutta, lehti ei silti ollut mitenkään pettymys. Musta on ihanaa että esitellään uusia kirjoja ja lehdessä olleet lahjaidet oli aivan ihania. Ja kyllä hyvän lehden mitta on hyvä pääkirjoitus. Novitan käsitys pääkirjoituksesta on se, että tehdään ensin idealista ranskalaisilla viivoilla, ja sitten poistetaan ne viivat ja heitetään muutama piste/pilkku sinne tänne :D

Yksi asia mihin olen jo jonkin aikaa kiinnittänyt huomiota; KAIKISSA ulkomaanmedioissa puhutaan älyttömän paljon rintasyövästä. Kotosuomessa aihe on yhä aika vaiettu, ja ainakin monet ikäiseni (25+) kuvittelevat, että se on vanhempien naisten sairaus, eikä kosketa meitä mitenkään. Väärin. Ihan lyhyen ajan sisällä olen tavannut muutaman naisen, jotka ovat sairastaneet syövän minun ikäisenä. Pitäkää huolta itsestänne, tutkikaa ja tuntekaa kehonne, ja menkää ajoissa lääkäriin jos jokin huolettaa.

Oikein hyvää viikonloppua kaikille! Minä varmasti päivittelen viikonvaihteen aikanakin, luvassa mm. valmistunut Lacy Kerchief Scarf, ostoksia Neuletikistä ja BB-pipo. Täytyykin hehkuttaa, eilen olin Neuletikissä samaan aikaan BB:n Iinan ja Hannan kanssa!!!! IHQUUU!!!

5 comments:

AnneV said...

Hihii, onpas hehkutusta.

Helena Bonham-Carterin nimeä ilmeisesti tapailit (mutta ei toi oo se). Helena puolestaan seikkailee Tim Burtonin uusimmassa elokuvassa makaaberina piirroshahmona... ei ehkä houkuttele katsomaan, vaikka muuten oonkin nähnyt aika paljon sen elokuvia. Monenmoista on dooris puuhannut uransa aikana; ei todellakaan jäänyt alkuaikojen pukudraamanäyttelijäksi.

Susanna said...

No niinhän se olikin, kiitos Anne. Vaikka kyllä mä noista kuvistakin jo olin katsovani ettei toi oo sama, mutta kovin on näköinen.

Anonymous said...

Mä kävin tänään elämäni ekaa (ja vikaa) kertaa neuletikissä. Meinasin käydä kysymässä josko heillä olisi addin puikkoja. Eka myyjä ei tiennyt mitkä ovat addin puikot?? (jokin aloittelija apulainen, I presume), vanhempi myyjä, putiikin omistaja kai, sanoi vastaukseksi että addit ovat ihan saman paksuisia kuin Ponytkin. Olin niin totaalisen hämmästynyt tosta kommentista etten osannut vastata muuta kuin että eri pinnoitteen takia olen addeja hakemassa (niitä nikkelöityjä). Ihan idioottina kai minua piti koska miten se paksuus siihen liittyy mitä puikkomerkkiä haen? Addeja kuten Ponejakin on niin monta eri kokoa että...

nanna said...

Ihania malleja! Sanoo yksi jonka tilaama vogue ei ole tullut.

mursuliina said...

hei paljonko tollasen lehden tilaaminen maksaa....?????!!!!!!!!! suomalaisissa lehdissä on aika vähän mitään noin kaunista. jotenkin kökkelöitä ja kamalaa pikkujouluhumputusta vaan.

niin nyt on ollut tosi paljon rintasyöpäasiaa, kun on se sen kuukausi. alkaa kyllä pikkuhiljaa jo suomessakin näkymään kampanjat. hyvähyvä.