Miksi neulon

Ninni pyysi ihmisiä kirjoittamaan blogeissaan syitä neulomiseen, ja mitä se minulle antaa. Olen tässä muutaman päivän miettinyt asiaa, ja nyt taitaa olla sopiva hetki kirjoittaa, kun kaikki muut nukkuu :D

Mä oon aina osannut neuloa, mutten koskaan ole sillai innostunut siitä. Nuorempana oli kausia, että innostuin aloittamaan villapaidan (koulusta sai siihen aikaan aina kerralla koko paidan langat itselleen...), mutta koskaan en saanut niitä valmiiksi. Harmittavaa että ne langat on kaikki kadonneet vuosien varrella.

Kaksi vuotta sitten innostuin uudelleen, ja vauhti kiihtyy. Nyt tulee välillä jotain valmistakin ;)

Kuten Marjut, myös minä kaipaan kehuja, ja käsitöistä niitä saa. Mieltä hivelee kun saa positiivista palautetta, varsinkin kun näin kotiäitinä sitä ei muuten kohtaa juuri muuta ku itkuraivareita. Tosin ei meillä töissäkään koskaan mistään kehuttu, sen puoleen.

Neulomisen voisi luulla olevan yksinäinen ja hiljainen harrastus. Kaikkea muuta! Avasin blogini vuosi sitten, ja se on ollut yksi fiksuimmista asioista mitä olen ikinä tehnyt. Neulontalistalla ja neuleblogeissa liikkuu samanhenkistä porukkaa, saa vertaistukea, ja kasapäin uusia ideoita. Minulle neuletapaamiset ovat monesti kuukauden ainoa tapahtuma, johon osallistuu Susanna, eikä "Joachimin ja Melindan äiti". On ihanaa että joku on kiinnostunut MINUN asioista, että ihan todellakin jotakuta ei voisi pätkääkään kiinnostaa mun lapset :D

Mulla on sellainen valtaisa tarve tehdä jotain luovaa. Saatan nähdä mielessäni jonkun jutun, minkä haluaisin piirtää, mutta vaikka kuinka yrittäisin, en osaa. Mä en ole tippaakaan lahjakas tuossa suhteessa. Enkä osaa piirtää neulettakaan, en osaa edes pipoa piirtää niin että siitä saisi selkoa, mutta minä osaan suunnitella ja toteuttaa sen neuleen neulomalla. Mikä valtaisa riemu, kun tajusi, miten helppoa oikeasti on suunnitella itse! Tai muokata valmiita ohjeita, tosin niiden noudattamisessa en ole koskaan ollut hyvä.

Neulominen on rakas harrastus, mikä asettaa silloin tällöin myös aivoille töitä. Se rentouttaa, vaikeitakin on helpompi ajatella, kun samalla neuloo. Sen myötä tapaa uusia ihmisiä, ja ai niin, tämä olikin tärkeä kohta, saa uutta keskusteltavaa vanhojen ihmisten kanssa. Oi, mitä juttutuokioita meillä on mummin kanssa nykyään!

Kohta tyttö herää, ja huomaa olevansa omassa sängyssään. Mä olen täällä rustaillut Ullan jouluekstraa, enkä millään malttaisi mennä nukkumaan. Mutta herätys on jo ihan kohta taas.. Toivottavasti huomenna on hyvä päivä. Ajattelin lähteä käymään Sellossa tai Ompussa. Mummojoulukalenterista puuttuu pari juttua, lasten joulukalenterista puuttuu kaikki... Ai miten niin on ollut kiire? Onhan tässä vielä hyvää aikaa. Ullan ja joulukalenterien lisäksi pitäisi ennen perjantai-iltaa värjätä hiukset, lakata kynnet, silittää paita, käydä palauttamassa koulun kirjaston kirjat, osallistua lakkiaisharjoituksiin..... you name it, I´ll do it. Yes I can, näin ne opettaa meillä duunissakin :D