Wednesday, November 30, 2005

Vaiheessa


Muutama tonttu vielä piirrettävänä... Ja sitten ne pitää vielä värittää. Onneksi kangaskalvovärit on siitä kiitollisia, että ne ei täysin sekoitu toisiinsa kuten ikkunavärit, vaikkei kuivattaisikaan joka välissä. Näiden tekeminen on kyllä hauskaa, ja nopeasti on oppinut tekemään suht tarkkaa linjaa.


Mummin joulukalenteri on vallannut tilaa astiakaapista. Jokainen juttu on pakattu vähän eri lailla, aina sen mukaan mitä sattuu olemaan käsillä. Ja sitten on paketissa kiinni väritetty tonttukuva. Uskon että mummi ihastuu ikihyväksi.


Jocsu maalasi tällaisia valokuvakehyksiä, joita sitten yhdessä koristelimme kukilla ja helmillä. Mummin joulukalenterin ei ole tarkoitus ole mitenkään kaupallinen tuotos, vaan siellä on asioita, mitä löytyi jo valmiiksi kaapista, ja myös sellaisia juttuja, mitä on muutenkin pitänyt mummille antaa. Kuten esimerkiksi lasten valokuvia. Pitkään aikaan en ole antanut mummille kuvia, kun se aina unohtuu. Nyt tulee sitten sekä kehyksissä että ilman :D

Mummin joulukalenterissa on: joulukortti (lasten tekemä), lyyra lakkiaisiin, Inoxin paksu lankojen päättelyneula, jääkaappimagneetti, kirjanmerkki, Maeve Binchyn kirja, mikä tuli joskus kirjakerhosta ja on korkkaamaton, kolme valokuvakehystä, myslipatukka, Jocsun tekemä kissamagneetti, lasten valokuvia, kuvia Melindan nimijuhlasta. Ja vielä on tulossa pieni pullo päärynäkonjakkia, lankaa (kun vaan päättäis mistä luopuis..), Fazerin parhaita, lasten kädenjäljet, virkattu kukkarintaneula,jotain erikoiskahvia, kissalle herkkua. Eiköhän se olis siinä, suunnilleen.


Eilen meillä syötiin vähän kiisseliä... Hyvää oli :D

7 comments:

Kati E said...

Itse syöminen on kiwaa. :D

Ja muuten, noi numerot on söpöjä. Veeralla oli niitä eskarivuotena ainakin koulussa...

Jenni said...

Mä olen kyllä ihan koulussa sun blogiin...
Mistä noi numerot on? Kovin tutun näköisiä.

Susanna said...

Jenni, ne on maikkarin sivuilta, oli tila ohjelmassa muutama vuosi sitten. Katotaas osaanks mä vielä tehdä sen koodin.. täällä

Anne said...

Hyvä kun muistutit!
Täytyypä pistää muksut riviin ja pensselit käteen. Meillä ovat nuo valokuvakehykset unohtuneet kaapin uumeniin ja jouluksi nekin pitäisi saada aikaiseksi, mummoja ilahduttamaan.

Kristiina said...

Melkein tuli tippa silmään kun noin ihanasti muistat mummia. Varmasti se on iloinen ja otettu tuosta kalenterista.

suvi said...

Mummi tulee aivan varmasti ihastumaan, nää ovat just niitä parhaita lahjoja ja tapoja muistaa rakkaitaan.
Olen itse tehnyt jotain samantapaista lapsilleni, tosin tosta meidän kalenterista tulee kasa pikku numerolapuilla varustettuja paketteja jotka odottavat korissa avaamista. Sisältönä karkkia, tarroja, hiusjuttuja ja joulurunoja.

mursuliina said...

en ollutkaan pariin päivään käynyt lueskelemassa täällä ja tänne olikin tullut kamalasti tekstiä ja kaikkia kivoja kuvia ja juttuja :) sä oot nopsakka. voi onnekasta mummia, kun saa noin ihanan yllärin.