Saturday, November 19, 2005


Shoppailua


Perjantaina kävin pikaisesti stadissa. Ensimmäisenä piipahdin uudessa Fiina Neuleessa, joka on Helsingin uusin lankakauppa, suoraan Suomen Turusta :D

En kokenut mitään erityistä ahdistelua (tästä siis varoiteltiin jo etukäteen), koska omistaja oli ainokainen myyjä ja hänellä oli toinen asiakas. Tosin suureen ääneen kuulutti että etkö ota muuta kuin nämä ALENNUSlangat. Kiitos, en ota. Sattui meinaan käymään niin, että alennuskorissa oli farkkulankaa, samaista mitä ostin Neuletikin alesta muutama kuukausi sitten. Nyt saan niistä paidan tai vaikka mekon Melindalle.



















Plussaa sijainnista, erityisen kauniisti esillä olevista langoista, tilavasta liikkeestä ja palvelualttiudesta. Miinusta suppeasta ja latteasta lankavalikoimasta. En tiedä miksi, mutta nuo langat eivät tee muhun kovin suurta vaikutusta, ihan sama ongelma kuin Neuletikissä siis. Ei vaan houkuta, siis heräteostoksiin. Miinusta myös siitä, että joka jumalan kaupassa ei tarvi myydä kynttilöitä sun muuta tilpehööriä, parempaa myyntiä sais kun lankaa vaan katosta lattiaan. Mutta sijainniltaan paikka on aivan loistava, eikä tosiaan tarvi paljoa miettiä, mennäkö Tapiolaan vai Kamppiin, kun tuo poikittaisliikenne on mitä on.

Martinpäivän tapahtuma


















Tänä aamuna kävin todella pikaisesti Kaapelitehtaalla Martin päivän myyjäisissä, vai mitkä ne nyt oli. Viro-tapahtuma enivei. Aivan hirveästi ihmisiä, ja todella ihania tuotteita, eikä ollut hinnalla pilattua. Valitettavasti tänään on taas yksi peli-ilta uuden Xbox360:n tiimoilta, ja oli kiire takaisin kotiin. Joten hyökkäilin messuhallissa kuin päätön kana etsien lankoja :D Ja kyllähän niitä löytyi! Tosin paikansin vain Rewoolin standyn, Hiilu vill piti kans olla siellä, mutta en tiedä onko niillä lankaa myynnissä, en ainakaan löytänyt. Yläkuvassa hahtuvat, alapuolella villavyyhdit.



















Siis aivan kertakaikkisen ihania! Kaikki tämä maksoikin vain 22e. Vertailun vuoksi, yksi Pirtin meleerattu hahtuvakiekko, alle 200g maksaa noin 10e...



















Tällaiset puikot löytyi joltain toiselta standyltä, 3e. Nämä ovat vaahteraa! Enpä ole ennen vaahterapuikoilla tehnyt!

Nyt pitäs keksiä miten saisin lapset nukkumaan ajoissa. Pitäisi opetella niitä typeriä funktioita, ja kaapissa odottaa sipsiä ja siideriä. Vaikka vannoin että nyt alkaa uusi herkuton elämä, alkoi tänään vituttamaan tämä edessä oleva ilta yksin täällä, joten hain sitten vähän naposteltavaa :/ Lapset on taas tosi kivoja. Jocsu teki hammastahnalla maalauksen lastenhuoneen seinään (hieno tuli...) ja Melinda on vissiin saanut tarpeekseen kun mä oon aina lähdössä jonnekin, ja nyt se roikkuu kiinni koko ajan.

Ai niin, kerrotaan nyt vielä loppukevennyksenä, että kävin myös Scandic-talon Askarellissa (ent.Sinooperi), mukaan lähti pino kangaskalvovärejä ja pari pakettia pimeässä hohtavaa cernitmassaa. Body shoppiin törsäsin pari lahjakorttia ihonhoitomömmöihin, ja sain vielä lahjaksi ihanan pussukan missä oli huonetuoksua, silmänaamiota ja e-vitamiinivoidetta. Ihanaa!

9 comments:

Anonymous said...

Vaahterapuikkoja? Mä missasin ne ihan tyystin. Pöh. Lankaa kyllä ostin...

KirsiÄr said...

Aika namin näköisiä lankoja. Ja mitämitä?! Farkkulankaa alessa?! Onneksi (?) mulla on asiaa Helsinkiin ensi viikolla. Voi olla, että joudun piipahtamaan Fredalla.

Minä tässä odottelen innokkaasti, että mies lähtee keikalle. Luvassa silmitöntä kanavapujottelua, surffaamista ja kutomista. Nyt kun mies ei juuri reissaa eikä ole joka ilta ylitöissä oikein odotan yksinäisiä iltoja. Mutta me ollaankin yleensä ihan liikaa kaksisteen...

Anonymous said...

Mä löysin sekä Rewoolin että Hiiu Villin standyn, Hiiu Vill ei myynyt lankoja, tai en ainakaan huomannut mutta ihanaa huovutusvillaa möi, ihan samanlaisia pakkauksia kuin Sinooperissa, paitsi että Hiiu Vill pyysi niistä euron kappaleelta kun taas Sinooperissa maksoin niistä 4 e/kpl..

Muuten oikein mukava tapahtuma, etenkin lattialla oleva iiiiso Viron kartta oli kiva ja olihan siellä muutakin mielenkiintoista. Kiitin onneani että käytiin heti kymmeneltä koska silloin kun oltiin saatu kierroksemme loppuun, pelmahti sisään kauheasti ihmisiä ja tungos oli valmis :)

Susanna said...

Kirsi, jollei siellä Fiinassa ole farkkua varastossa, niin sitten vein vikat :D

On minustakin ihan kiva olla itsekseni, periaatteessa. Mutta lasten nukkumaan laitto yksin on ihan peestä. Ja kun mä olen nykyään sellainen huolehtijatyyppi, että ahdistaa kun toinen on Helsingin yössä viilettämässä. Pois on ne ajat kun minä itse kävelin keskustasta Kallioon melkein joka viikonloppu, silloin ei huolehdittu :D

Anonymous said...

:( multa jää kaikki loppuvuoden tapahtumat varmaan väliin (esim just tampere ja helsinki tänä vkl), kun ei tuon pienen kanssa viitsi lähteä reissaamaan, mutta jos sinne viroon sitten ennnen joulua kuitenkin... oli tosi halvat ostokset, mitä noi villat oikein makso?? Varmaan halvempaa kuin mitä olen ostanut ihan virosta.. jos oikein muistan, just toi rewoolin makso jotain 12e eikä vyyhti ollut kovin iso..

Susanna said...

Anne, onhan se vähän vaikeaa pienen kanssa, varsinkin kun kylmä tulee. Mutta jos yhden kanssa pääsee menemään, niin kyllä sitten kannattaa. Helppohan se loppujen lopuks yhden kanssa on liikkua!

Ne hinnat oli jotenkin hassusti merkitty, en oikein ole perillä mikä oli mitäkin. Mutta yksikään hinnoista ei ollut enempää kuin 25e per kilo. Hahtuvat taisi olla 16e/kg eli melkein ilmaista. En kyllä tajua, miten olikin niin halpaa, mummi toi mulle tallinnasta kiekon missä oli 100g ja se oli maksanut 3.9e. Täytyykin laskeskella paljon noille tuli keskihinnaksi. Pari kiloa tavaraa siinä joka tapauksessa on. Ainakin...

Anonymous said...

juuh, kyllähän sitä yhden kanssa. mut mä en millää viitsis ajaa pitkää matkaa, joten se on yksi ongelma. No ensi vuonna sitten varaan ajoissa lastenhoidon ja lähden yksin shoppailee suurimmat tapahtumat :) Ehkä lankavarastoissakin on silloin jo lovi, johon uudet langat voi tyrkätä. Niin ja sen vajaa neljä euroa ne hahtuvat munkin mielestä siellä oli. Mutta toi villalanka, oot saanu sen ilmaiseksi!!!

mursuliina said...

ootpa tehnyt hyviä löytöjä :)

Anonymous said...

Tosi hyvi� lankoja olet ostanut. Hiiu Vill sijaitse juuri siin� samassa saaressa miss� min�kin asustelen, Hiiumaalla. Ja sielt� saa kiva lampaalle tuoksuvaa lankaa ja neuleita ja hahtuvaa kans. Kes�isin on auki kahvia. Kunnon villakehr�m� on tosi i�k�s.
Hyv�� jatkoa ja voimia lapsien kanssa!