Valmiita melkein


Tältä laukku näytti aamun sarastuksessa ennen pesua


Ja tässä samainen teos pesun jälkeen. Vähän voisi olla korkeampi, mutta tarkoitukseensa sopii oikein hyvin. Lanka oli Virolaista hahtuvaa, kympin puikot, ohje oma.


Jocsun tumpuista tuli täydelliset. Kun nämä alun alkaen valmistui, Jocsu kokeili niitä kerran, rakastui, ja Reimat sai jäädä hyllyyn. Vaikka ne pyirö käsissä jos takin hiha ei ollut tarpeeksi tiukka, tippuivat pihalla kesken leikin, ne on silti parhaat hanskat ever. Ja nyt kun huovutin ne toisen kerran, ne on täydelliset, istuu kuin... hanska.


Huono kuva kippurakärkitossuista. niistä tuli kyllä just sellaiset kuin pitikin (kai?), mutta en tiiä tykkäänkö niistä kuitenkaan. mut ei kai mun tarviikaan tykätä!


Mä EN hymyile.

Ei me lähdetä Selloon. Ei jaksa. Piitkä bussimatka kuitenkin, ja Melinda tuolla tuulella... Onneksi ostin eilen joulusuklaata Anttilasta :D Ai niin, Merituuleen on avattu uusi vaunuliike, tai vanha mutta siis siellä uusi. IHANAA! Äiti antoi mulle viis minuuttia aikaa piipahtaa siellä kuolaamassa. Mun on saatava uudet vaunut. Pakko. Ainoa syy miksi mä voisin joskus harkita kolmatta lasta, on että saisin ostaa sille uudet vaunut. Mutta se ei kyllä ole tarpeeksi painava tarve. Ennemmin menen vaikka töihin sinne vaunukauppaan :D

Edellisen postauksen kommenteissa Tiina kehotti ajattelemaan päivän kerrallaan ja etsimään siitä ne parhaat puolet. Mutta kun mä en osaa. Mä en osaa nähdä valoa tunnelin päässä, ja oon täysin kyvytön ajattelemaan että tämä on nyt vaan tämä vaihe, kohta se menee ohi. Mun mielestä tällaisissa päivissä ei ole mitään muuta positiivista, kuin ettei ole pakko mennä minnekään, ja se ajatus ei vaan kanna kauheen pitkälle. Mun ystävällä on neljä lasta ikävälillä 2-7. Se hallitsee tosi hyvin ton "ei tässä nyt ole ku viis vuotta valvottu ja neljä edessä, ehkä sitten vaikka helpottais" ja se on ihailtavaa, mutta mä en vaan pysty. Mutta no, ehkä ne muutoksen tuulet kohta puhaltaa täälläkin...