Friday, December 16, 2005

Valmiita melkein


Tältä laukku näytti aamun sarastuksessa ennen pesua


Ja tässä samainen teos pesun jälkeen. Vähän voisi olla korkeampi, mutta tarkoitukseensa sopii oikein hyvin. Lanka oli Virolaista hahtuvaa, kympin puikot, ohje oma.


Jocsun tumpuista tuli täydelliset. Kun nämä alun alkaen valmistui, Jocsu kokeili niitä kerran, rakastui, ja Reimat sai jäädä hyllyyn. Vaikka ne pyirö käsissä jos takin hiha ei ollut tarpeeksi tiukka, tippuivat pihalla kesken leikin, ne on silti parhaat hanskat ever. Ja nyt kun huovutin ne toisen kerran, ne on täydelliset, istuu kuin... hanska.


Huono kuva kippurakärkitossuista. niistä tuli kyllä just sellaiset kuin pitikin (kai?), mutta en tiiä tykkäänkö niistä kuitenkaan. mut ei kai mun tarviikaan tykätä!


Mä EN hymyile.

Ei me lähdetä Selloon. Ei jaksa. Piitkä bussimatka kuitenkin, ja Melinda tuolla tuulella... Onneksi ostin eilen joulusuklaata Anttilasta :D Ai niin, Merituuleen on avattu uusi vaunuliike, tai vanha mutta siis siellä uusi. IHANAA! Äiti antoi mulle viis minuuttia aikaa piipahtaa siellä kuolaamassa. Mun on saatava uudet vaunut. Pakko. Ainoa syy miksi mä voisin joskus harkita kolmatta lasta, on että saisin ostaa sille uudet vaunut. Mutta se ei kyllä ole tarpeeksi painava tarve. Ennemmin menen vaikka töihin sinne vaunukauppaan :D

Edellisen postauksen kommenteissa Tiina kehotti ajattelemaan päivän kerrallaan ja etsimään siitä ne parhaat puolet. Mutta kun mä en osaa. Mä en osaa nähdä valoa tunnelin päässä, ja oon täysin kyvytön ajattelemaan että tämä on nyt vaan tämä vaihe, kohta se menee ohi. Mun mielestä tällaisissa päivissä ei ole mitään muuta positiivista, kuin ettei ole pakko mennä minnekään, ja se ajatus ei vaan kanna kauheen pitkälle. Mun ystävällä on neljä lasta ikävälillä 2-7. Se hallitsee tosi hyvin ton "ei tässä nyt ole ku viis vuotta valvottu ja neljä edessä, ehkä sitten vaikka helpottais" ja se on ihailtavaa, mutta mä en vaan pysty. Mutta no, ehkä ne muutoksen tuulet kohta puhaltaa täälläkin...

5 comments:

Kati E said...

Oikeasti, kyllä se helpottaa. Usko pois. :D

JennyF said...

Minäkin tiedän, että helpottaa...:-)
Ihana tuo kassisi!!!

Anne said...

Äh, kyllä sitä saa ja pitää ruikuttaa, valittaa, sadatella, kärsiä ja kitua. Itseäni ei ainakaan lohduta pätkääkään se ajatus, että viiden vuoden päästä saan istua kotona ihan rauhassa, kun juuri N Y T tuntuu ihan paskalta. Jos en valittaisi blogissani ja muuallakin, niin minkälainen patoumakasa sitä olisikaan, en edes viitsi ajatella. Ja onhan sitä vastapainoksi joskus niitä hyviäkin hetkiä. Että valivali vaan.

Susanna said...

Anne, samaa mieltä. Aika pitkälti kuitenkin tämä blogi on mun ainoa kanava mitä kautta purkaa pahaa mieltä ja rasitusta.

Miehelle just sanoin, että joskus tuntuu että 90% ajasta on ihan paskaa (siis välillä), mutta onneksi ne hyvät hetket on sitten oikeasti niin hyviä, että kyllä ne kattaa aika hyvin sen 90 prosentin paskan. Ja on se jännä, miten kauhukakara voi seuraavana hetkenä herättää niin lämpimiä tunteita, vaikka hetki aikaisemmin teki mieli pistää pihalle koko laps :D

päivi said...

Ihan juuri tuota ajattelin itsekin kun tuo meidän villi vipeltäjä aka kauhukakara valvoi viime yönä puoli yötä, nuorempi melkein koko yön ja tämän päivää on sit ollut niin väsynyt, että on vaan kiukunnut. Ei paljoa lohduta ajatus, että parin vuoden päästä on helpompaa kun haluais tehdä välillä omiakin juttuja, mut ei vaan pysty kuin yöllä ja silloin pitäis nukkua, että jaksaa valvoa seuraavan yön.... jaksuja sinnekin!