Friday, December 16, 2005

Villiä melskettä ja sen sellaista

Pyysin että J herättäis mut kun lähtee töihin. Siis klo 6.20. Mutta se ei suostunut, "En mä raaski sua herättää kun te tuhisette siinä vierekkäin (tytön kanssa) niin suloisesti". Fine... Mutta koska mä olin jotenkin orientoitunut siihen että herään ajoissa, että saan edes hetken olla ihan rauhassa, niin mä havahduin jo hyvissä ajoin ennen kellon soittoa. Torkuin ja odottelin sitten että J lähtee. 6.10 Jocsu herää ja huutaa että pelottaa. "ei tarvi mitään pelätä, tuu tänne äitin viereen". "Onkohan tonttu jo käynyt?", kuuluu uninen ääni vierestä. "EI OLE", pinna alkaa kiristyä.

6.35 tuhina on tasaista, hivuttaudun ylös. "Nyt mennään kattomaan onko tonttu tuonut tavaraa, mennään alakertaan, ei vaavi tipu sängystä, tule äiti MENNÄÄN NYT". #"@¤%# "Mennään sitten".

7.15 Melinda tajuaa että elämän eliksiiri on kadonnut ulottuvilta. Ja herää. Eikä suostu nukahtamaan uudelleen. Eli tiedossa kahdet päiväunet, ja taas kukutaan puolille öin. Perkele.

Koneessa pyörii Jocsun hahtuvatumput (jotka toivottavasti huopuvat vain pikkasen lisää, että pysyy paremmin kädessä), kippurakärkitossut, Cortinasta tehdyt tossut (joiden varsi voisi hiukan tiukentua) ja virolaisesta hahtuvasta tehty laukku (mistä tuli tosi ihQ, toivotaan että se on sitä myös pesun jälkeen).

Eilen kävin äitin kanssa Kodin ykkösessä matto-ostoksilla (ziisus miten kalliita matot on!). Kassalle mennessä alkoi sydän tykyttämään, kun tajusin, että mun pankkitilillä ei ole rahaa varmaan montaakaan kymppiä, ja että se on Jiin palkka mikä on tulossa, ja sekin tulee vasta huomenna (siis tänään). Paljonkohan mun luottokortilla on käyttövaraa? Laskeskelin ja laskeskelin, mutta koska on oikeasti mahdotonta ulkoa muistaa viimeisen kahden kuukauden tapahtumia, alkoi vähän pelottaa. Vaikka tiesin kyllä että on siellä varaa ainakin kaks kertaa mun ostojen verran, niin silti kädet tärisi kassalla :D Btw, Kodin ykkösestä ei saa lankaa. Eikä puikkoja. Eka myyjä keltä kysyin, tuijotti mua suu auki, ja sanoi sitten että on tuolla jotain siimaa ainakin. Hmph.

Nyt mä oon tehny itsetuhoisen päätöksen lähteä Selloon lasten kanssa. Varmaan tosi fiksu veto kun molemmat on heränny kaks tuntia aikaisemmin ku normaalisti... Silti siellä on varmasti miellyttävämpää nyt kuin illalla. Oon jopa valmistautunut; vaatteet on rivissä olkkarin lattialla, vaunut on valmiina, puurot jäähtymässä, kohta on blogi päivitetty. Ja kello ei ole vielä yhdeksää!

Oikeasti mä olen niin väsynyt tähän showhun mikä mun elämästä on tullut. Ihan perseestä. Jos kirosanat vituttaa, älä lue pientä pränttiä. Vittuvittuvittupaska

11 comments:

Anonymous said...

Tutulta kuulostaa, monella tapaa.

Mä olin eilen lasten kanssa Sellossa, ja esikoinen keksi uuden harrastuksen: karkailun. Juuri, kun olin menomatkalla päässyt kehumasta, kuinka noiden kanssa on kiva käydä ihmisten ilmoilla, kun osaavat olla niin nätisti (toisin kuin kotona). Huoh.

Jaksamista.

Kati E said...

Ounou mikä aamu. Ei ole kivaa ei. Mutta yritä edes suhtautua Jiihin positiivisesti. Se ajatteli sua aika nätisti. :D

Mä vaan hengailen kotona, kun vieläkin sairastaa...

Susanna said...

Heli, mulla on onneksi vielä tuplavaunut käytössä, valjaat vaan kireemmälle jos eivät ole kunnolla :D Voin vaan kuvitella miten rasittavaa on olla ostoksilla, kun koko ajan pitää keskittyä että missä laps on...

Kati, teilläpä sitkeä tauti! No, toivottavasti saat edes neulottua! Ja joo, Jii on ihana, mitä lie oon tehny kun oon saanut tuollaisen miehen :D

Anonymous said...

voi susanna.. meilläkin oli eilen liian aikainen herätys, tänäänkin sama juttu. Eli kahdet päikkärit täälläkin ja ilta piloilla kun likka hilluu. Sekin rauhallinen hetki on menny :( piti mun jotain muutakin kommentoida mutta en muista enää mitä. Pah.

Susanna said...

Voi Anne :( Mutta ihanaa että on kohtalotoveri :D

Mä en oikeasti ymmärrä lapsia. Jos väsyttää, silloin nukutaan. Eikö niin? Luulis, että ei ole Melindallakaan kivaa jos koko ajan itkettää ja harmittaa. Mutta ehei, viimeseen asti pitää kirkua.

Anonymous said...

kyllä kuullostaa tutulle. nuo tuplarattaat on ihan ehdottomat, käytin meidän pojilla niin kauan kun jaksoin niissä työntää. nyt kuljetaan niin, että 7kk vaunuissa, 3,5v seisomalaudalla (tai karkureissulla...) ja 5v kävelee itse( tai siis vetää vaunuista kun mä yritän työntää). Jaksamista.

Tiina said...

Tää ei varmaan yhtään päivää paranna, mutta aikoinaan kun olin lasten kanssa kotona, mua auttoi eteenpäin se ajatus että tilanteet muuttuu ja joskus tulee nekin hetket kun on sitä omaa aikaa. Yritin suhtautua päiviin niin että tää on parasta mitä on ja yritin löytää sen parhaat puolet. Tosin mun lapset lopetti päikkärit jo vähän yli vuoden vanhoina joten illalla ne simahti ajoissa.

Voimia!

laurar said...

Ou nou, tsemppiä päivääsi! Toivottavasti Soukasta löytyy jotakin kivaa, joka jaksaa piristä sun mieltä. nimim. ikinä en oo piristänyt/lohduttanut itseäni shoppailemalla :)

Kati E said...

Suski, vaan mulla. Jos jtn positiivista tästä pitää repiä. Pienempi Vee on päiväkodissa ja isompi koulussa. Eivät kiusaa mua. :D

Anonymous said...

Muista, että kotona ollessasi sulla on kuitenkin mahdollisuus valita menetkö Selloon tänään vai huomenna! Mäkin kypsyin kolmeen lapseeni ja kotonaoloon totaalisesti, mutta nyt vuoden työteon jälkeen huomaan työnteon haittaavan pahasti omaa elämää. Joka viikko on jonkun lapsen neuvola, silmä-, hammas- tai räkätautilääkäri. On myös keskusteluja päiväkodissa ja koulussa. Aikoja joutuu sopimaan ja perumaan ja varaamaan uudelleen. Ja kaikki tietysti tapahtuu työaikana!

Olen nyt kuukauden verran ollut koukussa neuleblogeihin (työkoneelta tietenkin...). Vain haaveilen omasta ajasta, jolloin minäkin saisin tehtyä käsilläni jotain. Nyt kaikki aika menee säätämiseen.

Eli kaikella on puolensa...

Ripi

Susanna said...

Ripi, mulla vaan on sellainen työ, että työajalla ei koneeseen pääse edes koskemaan, puhumattakaan että voisi soittaa mitään puheluita. Jos haluat lääkäriin mennä, pitää hoitaa vapaapäivä (palkaton). Mutta, ekan lapsen jälkeen olin puoli vuotta töissä, ja se oli ihanaa aikaa; koskaan ei ole ollut niin paljoa omaa aikaa (työmatkat ym). Mutta mies oli silloin kotona, eli ei tarvinnu huolehtia käytännön asioista... Nyt en voisi mennä töihin, vuorotyö on itselle ihan tarpeeksi rankkaa, en voisi kuvitellakaan sekoittavani lapsieni elämää sillä tavalla.