Melinda on koko talven sitkeästi ja syvästi vihannut lunta ja kaikkea talveen liittyvää, ja istunut vain vaunuissa, hyvin kärsivä ilme naamallaan. Eilen hän yhtäkkiä päätti, että haluaakin maahan! Konttaamaan, kävelemään, leikkimään! Ja samaan syssyyn joutui äiti toteamaan, että haalari on jäämässä pieneksi jo, villahousut (mitkä mummo teki vauva-Melindalle) on 10cm liian lyhyet, nilkat pilkottaa, ja kenkiin ei enää mahdu villasukat. Hitto. Lapset kasvavat aivan liian nopeasti!!! Pitäisi olla lailla kiellettyä kasvaa ulos haalaristaan kesken kautta. Onneksi Ostin syksyllä myös kaksiosaisen puvun..

Ensihätään ompelin neidille fleecehousut. Näihin voisi vielä tehdä lenksut alas, että varmasti pysyvät paikallaan.














Oon todella ylpeä itsestäni; alle tunnissa piirsin kaavat, leikkasin kankaat ja ompelin housut valmiiksi. Siinä sivussa yritin saada Melindaa päiväunille ja kiljuin lapsille noin kaksi tuhatta kertaa, että painuisivat omaan huoneeseensa, kun heillä kerran sellainen on. Ensimmäistä (!) kertaa sorruin jopa kiristämään Jocsua: jos keräät edes yhden laatikollisen leluja, saat tikkarin. Muutaman kehotuksen jälkeen poika totesi, ettei edes halua tikkaria.. Krmh...















Eilen sain valmiiksi nämä sukat, kokoa 30. Tänä aamuna puuhastelin yhden vaakatilkun, tosin luin ohjeet niin huonosti, että mittasin leveyden keskikohdasta, enkä reunasta...idiootti. Joten tästä tuli vain 15x15cm tilkku, nyt pohdin että tekisinkö peitollisen verran sen kokoisia, vai tekisinkö muutaman tämän kokoisen ja niistä nukelle peiton tms. No tätä ehtii miettiä. Mutta tilkun teko oli kyllä niin mukavaa, että takuulla hankkiudun langoistani eroon niitä tekemällä.

Jocsu aina kysyy mitä neulon, ja kenelle. Tilkku poiki vilkkaan keskustelun peittojen määränpäästä, kuka ne sinne vie, miksi, ja ennen kaikkea; miten niin jollain ei ole KOTIA??? Tätä on nyt puitu puoli päivää, ja kovasti se tuntuu poikaa häiritsevän. Keskustelu on aika vaikeaa kun pojan sanavarasto on niin pieni. Mutta päätin silti kertoa koko totuuden :D