Friday, April 28, 2006

Yksi sukka monta kangasta

Esitellään nyt sitten yksi saunasukka, että uskotte että jotain olen neulonut :D Toisesta puuttuu enää kantapää, ja sekin on aloitettu mutta sitten tuli keskeytys. Tänään valmistuu kuitenkin ihan varmasti.

Tein kantapään mustalla woolilla kun en ollut varma riittääkö lanka. No tietty se sitten olisi riittänyt.. Sukan pituutta on ihan mahdotonta määritellä ilman kantapäätä, nytkin olin ihan varma että joudun tekemään vaik kuin paljon, mutta kun tein välissä kantapään, huomasinkin että on jo kiirus aloittaa kavennukset.

Kärkikavennuksia mietiin pitkään ja hartaasti. Päädyin sitten siihen, että aloitin kavennukset kuvion puolivälissä, ja tein normaalisti kaavion mukaan, paitsi jätin reunimmaiset langankierrot tekemättä, ja näin itse lehtikuvio muodosti myös sädekavennuksen. Tulos on tosi hyvä ja just sopiva jalkaan.

Kävin tänään lepuuttamassa mieltä kangaskaupassa. Mukaan tarttui kirjailtua puuvillaa, beigeä ja pinkkiä pellavaa ja hennon vaaleanpunaista puuvillaa. En ole oikeastaan ennen ostanut näitä ns mekkokankaita. Ihan käsittämätöntä, että on halvempaa tehdä "oikeita" vaatteita kuin teepaitoja ja gollegehousuja. Jotenkin en vaan tajua. Tästä lähin teen vaan mekkoja.

Lähikuva kirjaillusta kankaasta. Ihanaa.

Uusin Ottobre tuli eilen, ja sieltä tulee taas tekoon yhtä sun toista, ainakin nämä. Pihalla näytin tätä kuvaa naapurin naiselle, että eikö oo ihania, niin totes että joo just ja valkoisena vielä mitä järkee. No on järkee, sitä varten on bioluvil keksitty. Ei ne vaaleat likastu yhtään sen enempää ku muutkaan, ainakin meidän muksuilla se on joka tapauksessa paita/ateria ja pari paitaa/päivä, riippumatta siitä minkä värisiä ne vaatteet on. Että ärsyttää muutenkin, kun koko ajan jonkun mielestä mun pitäs elää/olla/kasvattaa/pukea/sisustaa jotenkin toisin kuin teen. Minähän ompelen lapsilleni vaikka silkkiset paidat jos minua sattuu huvittamaan. Ja olen sisällä vaikka aurinko kuin paistais, jos minua sattuu huvittamaan. Nih.

Jocsullekin jotain. Pojille on niin vaikea keksiä. Onhan niitä, kaikenlaista, mutta jotenkin kaikki poikien vaatteet on niin mielikuvituksettomia, tai jtn.

Lisää mekkoja. Sur sur.

5 comments:

Susanna said...

ai niin. kaikki on tietty jo vapun vietossa. plääh.

Kati E said...

EIkä oo plääh-vapun-vietossa kun töitä tehdään vielä... Perkele. Tää vko on ollut ihan hirvee töiden kannalta. Ylitunteja on tullut jo useampikin. :S Mut joo, mä olen samaa mieltä tosta et *piip* kun muka pitäs tehdä jonkun kaavan tms. mukaan. Ja paskat sanon mä. Ei tarvi. Onnistuuko treffit ens vkolla joku pv tai ilta? A on ens ti-pe kurssilla, josta se kotiutuu kerrankin ajoissa. Laita mulle meiliä jos haluat ja ehdit, kun en konetta taida avata ainakaan la ja su...

Anonymous said...

Ihania lastenvaatemalleja =) Käyttäisin omillakin muksuilla, jos joku tuollaiset ompelisi...

Juuh, vapunviettoon mummolaan päräytettiin, mutta onneksi täälläkin on netti. Tai vapun ja vapun... Vappuaattona suuntaamme jo takaisin kotiin.

Anonymous said...

Mä oon NIIN samaa mieltä sun kanssa noista valkoisista vaatteista!! Mä oon vaatekaupassa töissä ja äidit ei voi ostaa lapsille valkoisia vaatteita perusteluna, että kun ne on valkoiset!! Kyllä ne valkoisetkin vaatteet lähtee puhtaaksi ihan yhtä hyvin kuin muutkin värit, kun ei vaan anna viikkotolkulla lian muhia niissä ennen pesua.
Jonain päivänä mä vielä kysyn, että eikö teillä ole pesukonetta...? Tai eikö muun värisiä vaatteita tarvi pestä?
Huh, tulipas purkaus.. :)
Mutta tee sinä just sen värisiä vaatteita lapsillesi kuin tahdot! Hienoja ne on olleet!

Carita said...

Ihan vielä ei olla vapun vietossa,täytyy yhdet synttärijuhlat hoitaa ensi pois alta...
Mun mielestä valkoiset vaatteet on ehdottomasti parhaita varsinkin pienillä lapsilla.ne kuitenkin sotkee ja jos ei tahrat muuten lähde, niin ne voi valkaista. Rikun vanhoissa kirjavissa vaatteissa on vaikka minkälaisia tahroja, vaikka oon kuinka yrittänyt niitä poistaa kaikenlaisilla aineilla.
Aurinkoista vappua teille !