Tuesday, May 23, 2006

Merimieshousut

Tänään, siis tämän kuluvan päivän aikana, olen saanut aikaiseksi Jocsulle housut. Kaavat olin leikannut aiemmin, mutta kankaat leikkasin tänään ja ompelin noin kymmenessä erässä ;)
















Ohje on uusimmasta Ottobresta. Nyt kun tätä kuvaa katselen niin tajuan että oho vyölenkit unohtu kiinnittää. Postaan nyt kuitenkin, otetaan sitten vyölenkkikuva vaikka pojan päällä :D

Kangas on pellavaa, ja housuissa on tuhansia tikkauksia mitkä melkein uuvuttivat mut. Mutta silti niitä on kiva tehdä, kun lopputulos on niin erilainen, kuin jos jättäs tikkaamatta.

























Lahkeensuussa on valehalkiot. Olin kyllä ensin aivan pihalla että mitä hittoa tässä oikein halutaan tehtävän, mutta kyllä se sitten avautuikin. Tähän tulis vielä jotkut napit tms kiinni, en ole vielä päättänyt että mitä.















Taskut on jännän kaarevat ja menevät edestä myös takalahkeen puolelle. Kivat housut tuli!

En ole saanut yhtään neulottua, kun mulla ei ole tätä omaa rauhaa enää yhtään. Tuntuu ihan turhalta neuloa, jos aikaa on kaksi tuntia jaettuna kuuteenkymmeneen osaan. Fiilis on surkea. Mutten viitsi nyt siitä enempää avautua, kun kuitenkin vaan sanotte että kyllä se siitä, mikä on ehkä maailmankaikkeuden raivostuttavin lause :D Ei se siitä ittestään mihkään muutu. Eikä se lohduta yhtään että sitten joskus.

Nyt pitäs vääntyä tonne sateeseen, postissa odottelee kauhee pino Ottobre-lehtiä mitä huutelin huuto.netistä. Sitä minen vaan tajua että miksei niitä ole jaettu kun laatikkoon mahtuu ihan hyvin. Ei niitä nyt (valitettavasti) niin montaa ole sentään :D

14 comments:

TiinaV said...

Kylläpä sinä jaksat! Aivan mahtavan upea kädenjälki, tikkaukset ovat nii-in siistejä...

tikru said...

Samaa pohdin kuin tiina, et onpa siistiä. Uskomattoman sitkeetä työtä noitten tikkausten ja pienten säätöjen kanssa.

miu said...

Kivat pöksyt! Ja tikkaukset on tosiaan siistit. Kummasti toisten ompeluksien katselu innostaa itseäkin taas kaivamaan koneen kaapista.

Susanna said...

*punastelee* ei ne nyt niiin siistejä ole, on vihreitäkin. On uskomattoman haastavaa ommella kaksi tikkiä yhtä kauas toisistaan koko matkalta... Mutta on ne vaan silti hyvännäköiset. :D

thiire said...

Kyllä sä osaat! Menin sitten tilaamaan Regenwalit netistä, kun se liike on tietty nyt lomalla ja pe kiinni prkl.

Lapsiasiaa ( olematta besserwisser). Ainakin meillä kaikki hyppii seinille, jos rutiineista lipsutaan. Se on tullut nyt tässä sairastelun myötä esiin, että aikataulu on oltava ja ulos on päästävä 2x päivä ( ei olla ulkoiltu nyt 4 päivään ja kaaos täällä).
Omaa aikaa ei mullakaan nyt ole ollut, kun D on kotona niin tytöille kelpaa vain äiti. En tajua. Perjantaita odotellessa!

ps. Kyllä se siitä, joskus :D

Tikrun mami said...

Uskomattoman tuottelias olet lapsosista huolimatta :-) ja saat aikaan upeita töitä.

Tajusin itse tässä yksi päivä, että tällä hetkellä meillä tuntuu kohtuullisen helpolta, lapset on jo "isoja" (7v ja pian 5v). Tämä pienenpieneksi lohdutuksen sanaksi, että kyllä ne lapset siitä kasvaa, tässä vaiheessa ajateltuna uskomattoman nopeasti vaikka joku aika sitä ei itsekään uskonut.

TSEMPPIÄ!

Kati E said...

En sano, että kyllä se siitä. :DDD Mutta vau mitkä pökät.

Carita said...

Hienot housut, kyllä Jocsun kelpaa :D

Ziina said...

osaksi sinun ansiostasi olen menossa loppuviikolla katselemaan uutta saumuria, ikävä katsella päältä kun toiset vaan ompelee ja oma saumuri on niin täydellinen p***a että sillä voi heittää sorsaa.kiitos inspiraatiosta!

Sia said...

Hienot housut, ihanan pirteät taskut!

Anonymous said...

Leikkasin eilen pojalle housukankaat (vanhasta miehen paitapuserosta muuten), kiitokset innostuksesta ompeluun! Minusta taas tuntuu, että ompelu on juuri sitä mitä ei saa tehtyä jos on vain ajan pätkiä käytössä. Minä neulon (aivottomia)
-lapsen kanssa lattialla istuen, samalla pystyy hyvin lukemaan kirjoja ääneen -hiekkiksella
-vessanpyntyllä istuen kun lapsi on kylvyssä
-Kävellessäkin pystyy hyvin päättelemään lankoja...
-lettuja paistaessa on paljon odotteluaikaa

Kaikkea sitä keksiikin! pia

Susanna said...

Pia, ennen minäkin tein just noin, mutta nyt ei jotenkin nappaa. Eikä ole kesken mitään aivotonta. Mutta ompeluksia olen järjestänyt niin, että kaikki on valmiina, voi vaan ryhtyä hommiin :D

Ziina, onnea saumurin ostoon! Se on kyllä ihana kone, enää en ymmärrä miten olen pärjännyt ilman sitä.

Anonymous said...

Moi!
Onneksi sua nappaa tuo ompelu, niin pääsee tänne blogiisi unelmoimaan kaikesta kivasta. Luen sivusi aina viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa, kun siitä tulee aina hyvä mieli. Mulla kun on tapana aina miettiä kivoja juri ennen nukahtamista. Öitä!
pia -meneekin tästä nukuttamaan lasta...

Susanna said...

Pia, *halaus*, ai että tulin hyvälle tuulelle :D