Thursday, June 15, 2006

Taas listoja

Mitä sitä muutakaan tekisi aamukahvin ääressä kuin listoja. Tein lasten vaatteista listan alkaen kuumimmasta päivästä jolloin on vähiten päällä, ja mitä siihen sitten tarvitaan lisää kun ilma kylmenee. Ja noin suunnilleen määrät kuin paljon mitäkin tarvitaan.

Nyt pitää käydä vielä vaatekaapit läpi ja merkata mitä todellisuudessa puuttuu. Aika paljon kuitenkin. Ja kaikkea en suinkaan aio tehdä itse, vaikka se mielessä onkin, mutta en usko että ehdin.

Syksyn vermeitä laitoin kans jo listaan, viime vuonna unohdin totaalisesti ajatella, että jonain päivänä se kylmä loska tulee taas, ja sitten kökittiin sisällä kun ei ollut kenkiä eikä housuja eikä edes sadetakkia kun kaikki oli jäänyt pieneksi.

Toteutusrintamalla on aika hiljaista. Eilen yritin pikaisesti ommella mutta heti tuli töks, ja luovutin. Meillä oli ihan superhauska päivä lasten kanssa,käveltiin aamulla lääkäriin näyttämään mun rannetta kun sitä särkee, lapset oli hyväntuulisia ja kilttejä, ja päällystivät suuressa yhteisymmärryksessä lääkärin huoneen rusinoilla. Tultiin bussilla takas, pidettiin vähän pihajumppaa, tehtiin banaanijugurttimarinoitua lihapullasalaattia ja lorvittiin pihalla iltaan asti. Sitten tehtiin suuri pellillinen pitsaa ja iso kattilallinen vispipuuroa ja mentiin suihkun kautta nukkumaan. Kun sitten ensimmäisen kerran istuin rauhassa yksikseni, olin niin puhki ettei huvittanut tehdä mitään.

Ranteeseen pitäs hommata tuki (mikä maksuton terveydenhuolto???), ja kuulemma olisi syytä välttää neulomistakin. Pah. Ja nyt pitäs taas mennä pihalle. Tavallaan kesä on kyllä yhtä suurta ajan hukkaa, mitään ei ehdi tekemään kun aina pitää olla pihalla. Mutta on se silti ihanaa kun on lämmin! Ja kaikista ihaninta on, ettei tarvitse olla töissä!!!! (vahingonilo on paras ilo).

9 comments:

Anonymous said...

mulla on kanssa ollu niin kiirettä, että mikään ei oikein etene. Yöllä vasta sain muutaman kerroksen rogueen tehtyä. En kyllä ymmärrä miksi on kiire. Aurinkoakaan en ole ehtinyt kunnolla ottaa kertaakaan.

Stricker said...

Me ollaan myös oltu tosi paljon poitsun kanssa liikenteessä, kun ollaan kesäleskinä miehen ollessa työmatkalla... viikko takana ja kaksi vielä edessä plääh :-(. Mutta tällä tavalla päivät menevät paremmin ja vähemmillä huudoilla. Mäkin kaadun iltaisin sänkyyn ja tuskin jaksan kutoa.
Rannejuttu on harmi, mutta tuttu juttu mullekkin. Mulla meinaa aina välillä ärsyyntyä ranteet kutomisesta ja varsinkin tietokoneen käytöstä ja pojan ollessa pieni ja kannettava oli ranteet kovilla ja tuki koko ajan käytössä. Mulla on lekurilta saatu kunnon tuki ja toinen sellainen ohuempi, ja ne kyllä auttaa. Paranemisia kädelle!

Jatta said...

Kuulostipas kerrassaan ihanalta päivältä tuo teidän eilinen :)

Mulla on ollu rannetuki joskus terveyskeskuksesta lainassa, miten ne ei sulle antanu vaan pistävät ostamaan? Onko tämä nyt sitten sitä säästämistä...? Yritäs parannella!

Susanna said...

Stricker, se on kyllä totta että päivät sujuu mukavasti näin. Ja on musta ihana vaan relata lasten kanssa. Pitäs vaan unohtaa kaikki imuroimiset sun muut, mitä väliä niillä on kun ei kuitenkaan olla kotona ;)

Jatta, minäkin oon ennen saanu työterveydestä lainaan hyvän tuen, mutta nyt en saa mennä sinne kun olen hoitovapaalla.. Terveyskeskuksessa ei kuulemma ole niitä, ainakaan just nyt. Tylsää, mutta toisaalta luulen että sille kyllä löytyy käyttöä. Toivon vaan ettei maksa paljoa, vaikka se lienee turha toivo.

laurar said...

Apuvälinevastaavan tytär vastaa:

Maksuttomia apuvälineitä (kyynärsauvoista rollaattoreihin ja rannetuista odottavien äitien selkätukiin)
-palautetaan hirvittävän huonosti, vaikka asiakkaille lähetellään jatkuvasti "laina-aikanne on erääntynyt" -kirjeitä
-käytetään huolimattomasti, palautetaan siis likaisina, huonokuntoisina jne.
-ei ole määrärahoja hankkia jatkuvasti uusia rikkoontuneiden/ kadonneiden/ palauttamatta jäänneiden tilalle

Mun kotipaikkakunnallani voi käsittääkseni saada esim. just rannetuen kokeilukäyttöön kahdeksi viikoksi ja sitten jos se tuntuu hyvältä, niin ohjataan ostamaan vastaavanlainen omaksi. Tää käytäntö siks, ettei asiakkaalle tulis hutiostoksia ja että välineet palautuisivat "kiertoon".

Valitettavaa, mut totta. Äippä tekee tota työkseen...

Susanna said...

Laura, jep, ymmärrän. Itsellänikin tuo selkätuen palautus vähän venähti.... Ja eipä sillä, ihan mielelläni ostan oman, mutta olisi voinut tarjota just kokeeksi jotain. Nyt mulla ei ole sitten mitään tukea, kun en just pääse oikein ostoksille ja rahankin kanssa on niin ja näin.

Mutta suunnattomasti ärsyttää, että miksei voida puhelimessa sanoa, että sitä nyt särkee, minkäs teet, osta tuki. Miksi pitää haaskata kaikkien aikaa menemällä sinne päivystykseen. No mutta käytin ajan hyödyksi ja pummasin kaikki labrat mitä keksin ja allergiareseptin. :D

laurar said...

Juuh, mulla on sama metodi varsinkin yksityisellä asioidessa. Kyselen koko rahan edestä ja vaadin että lääkäri uusii kaikki reseptit migreenilääkkeistä ehkäisyyn ja allergiaan. Kun minuuttikin maksaa maltaita, niin pitäähän jokainen hetki asiantuntijan seurassa hyödyntää.

Mukavata viikonloppua teidän perheelle ja paranemisia ranteelle! Jämäkkä ideal-paketti ja pieni kuuri buranaa vois saada aikaan jo pienen ihmeen...

Anonymous said...

Listoja, ihania listoja! Se on kumma, miten mies arvostaa paljon enemmän sitä, että teen jotakin, kuin että suunnittelen tehtävästä asiasta perusteellisen listan;) Mut on vaan älyttömän tyydyttävää saada vetää jotain yli listasta; näkee todella saaneensa jotain aikaan.

Mikä banaanijogurttimarinoitu lihapullasalaatti...? Pitäisköhän sun perustaa myös reseptiblogi, täällä olis yks hyvin utelias kuulemaan lisää:)

Susanna said...

Anu, on niin ihanaa kun on muitakin listoja rakastavia. :D Lihapullasalaatti syntyi niin, että kun kukaan ei halunnut syödä mitään lämmintä ja siinä sitten yritin keksiä lapsille jotain mistä sais vähän energiaakin. Joten tein ihan perussalaatin, tomaattia, omenaa, raejuustoa, kurkkua, mitä nyt kaapissa oli. Niin ja niitä lihapullia. Ja jotta lapset kans söis, heivasin sekaan puoli purkkia banaanijugurttia, erittäin hyvää oli :D