Monday, August 21, 2006

Joachim 4 v

Neljä vuotta sitten tähän aikaan en ollut vielä edes nähnyt lastani. Jocsu syntyi aamusta hätäsektiolla, mutta koska kaikilla oli niin kiire (hmph) ei kukaan ennättänyt tuoda lasta luokseni ennenkuin iltapäivästä. No, jotenkuten on toivuttu kaikista traumoista ja pojasta on kasvanut hieno nuorimies.


















Eilen vietettiin synttäreitä, joten sai lahjatkin sitten vähän etuajassa (vaikka tajuskin syntyä vasta 11pvä yli lasketun ajan...). Viitta onnistui hienosti siihen nähden miten paljon virheitä tuli tehtyä. Oikeesti lauantaina puolilta öin olin vasta kiinnittämässä lohikäärmettä... Hiukka tuli valvottua. Tikkaukset tein sittenkin koneella. Yritin tehdä käsin, mutta se oli jotenkin niin työlästä, ja tuntui että reuna jäi epäsiistiksi. koneellahan voi ommella myös hitaasti, ja edetä jopa ihna vaan käsin pyörää kääntäen. Niin sitten kieli keskellä suuta sain aikaan melkoisen hyvät tikkaukset. Taidan ottaa vielä lähikuvaa kunhan ehdin. Lieskoja varten pummasin naapurilta keltaista kangasta, mutta onnistuin hävittämään sen (löytyi myöhemmin kahvikaapista..) ja piti sitten uhrata yksi vauvan niiskuneiti-sukka, mikä oli talouden ainoa uhrattavissa oleva keltainen juttu. :D



















Päivänsankarille tehtiin tällainen valtaistuin. Olin suunnitellut yläreunaan jotain pehmustusta tms mikä tekis siitä siistimmän ja muhkean, ja nurkkiin jotku pallot. Muttakun kaks viikkoa ei riitä miesväelle pahvin maalaamiseen, niin täytyi yksinkertaistaa. Mikäli muihinkin miehiin pätee samat jutut kuin omaani, niin pitää kyllä korjata yleistä käsitystä: naiset ei nalkuta turhasta. Mä en kyllä edes tajua miten niin se on nalkuttamista, jos toinen lupaa tehdä jonkun asian, ja pari viikkoa odoteltuaan toinen huomauttaa että se piti hei tehdä... Nimim. Edelleen odottelen rullaverhoa työhuoneeseen ;) . Ja juu-u, tottakai voisin laittaa itsekin, mut sit mä tahdon kyllä jonku yksinhuoltajakorotuksen :D

Prinssi ja lohikäärme. Lohiksesta tuli hauska. Vanua olisi voinut tunkea vielä enemmän, mutta ei vaan mahtunut. Sitten kun sitä päivä runnottiin niin nyt taas mahtuis. Noo, lisätään sitten kun jaksaa. Mä muuten luulin, että on olemassa joku standardi vanupussinkoko, kun ohjeessa sanottiin vaan että yksi pussi ja vähän toista täytteeseen. Juoksutin Jaria anttilassa ja hän sitten toi sen kaksi pussia, nyt on vanua millä mällätä, ne pussithan on valtaisia! Ei mulla mennyt kuin ehkä puolikas tohon lohkariin.

Nyt täytyy jatkaa hommia, kamala kiirus. Joo joo, itseaiheutettua tosin.

6 comments:

Kati E said...

Onnea nuorelle miehelle!

Kati E said...

Ja sulle vaikkapa A.

Vilma said...

Wautsi, hienolta näyttää kaikki prinssivermeet. Synttärionnittelut ritari Joachimille! :)

Anonymous said...

Hurrrjasti onnea täältäkin ritari Joachimille! :D

Tuulia said...

Onnea nuorelle miehelle! Kyllä on hieno valtaistuin ritarilla :)

On pitänyt monesti sanoa, mutta noista sun tenavien kuvista tulee aina hyvälle mielelle, ne näyttää niin iloisilta ja onnellisilta :)

vikke* said...

Onnea 4 vuotiaalle!!!

Tuo ritari teema on tosi ihana! Meillä asuu yksi pieni Remakas Ritari :)

Voi, Jocsun synnytys kuulosti hurjalle.
Mulle tehtiin kiirreellinen sektio esikoisesta ja hänen luokseen pääsin vasta seuraavana päivänä ja kotiin saimme hänet 2vko:n ikäisenä...
Aika parantaa mutta muistot ovat.