Saturday, December 16, 2006

Lauantai-illan huumaa

Otsikkoon viitaten, onneksi se ei enää tule. Nevada on paljon parempi, huuman toistuviin kliseisiin kyllästyi kahden kerran jälkeen ;)


Tänään sain puuhattua tällaisen sukan. Piti tulla log cabin mutta nää palmikot haluski pysyä yhdessä kohtaa. Lanka on Isoveli tällä kertaa. Eikös oo kaunis! Toivotaan että saan toisen tänään tehtyä vielä.

Aamusella singahdin kaupungille mielestäni tosi aikaisin mutta siellä oli moni muu jo ennen mua. Mä olin ajoittanut laskeutumisen Hobby pointin avausaikaan klo 10, ja olin siellä viis yli. Sain viimein korurenkaita ja päihdyin jälleen kerran uskomattomasta valikoimasta, enkä edes käynyt koruhyllyä pidemmällä. Mä en edes tiedä mitä kaikilla niillä jutuilla voi tehdä! Ja tiesittekö että sellaistakin on, kuin liitutaulukontaktimuovi? Sopis hyvin mulle jolla vihkon sisältö saattaa vaihtua hetken mielijohteesta.

HP:sta kipittelin Stokkan kautta Menitaan. Mulla oli hieno kauppalista, mutta pasmat meni sekaisin kun musta Fritidsgarn oli loppu. Ja ruskea Tove oli loppu. Sitten ei enää huvittanut ostaa Smartia, en osannut päättää mitä väriä (aina kuitenkin ostan tylsiä ja kaikilla muilla on kivempia, mutten osaa päättää mikä olis se kivempi), ja sitten se jo alkoikin tuntua kalliilta. Mun ei ikinä, ikinä pitäs miettiä mitään, just do it tai jää tekemättä.


Nappasin mustan vapaa-ajan sijaan harmaata. Etten muuten halua tietää mitä tein niille tumpuille mistä puuttui ne mustat peukut. No, kerron sen huomenissa. Punertavainen Tove on täsmälleen samaa sävyä kuin Helleborus-huivini, joten tästä tulee tumput, että olisin edes jossain asiassa sävy sävyyn. Myyjän kanssa jouduin melkein tukkanuottosille kun hän väitti että yhdellä kerällä ei tumppuja tule. Trust me, I know better. Ja jouluisen punaista kitten mohairia, tästä huivi minulle. Ei taida jouluksi ehtiä? No sinne päin. Mutta mikä malli?? Ei kolmioo, vaan tavallinen pitkä. Ehdotuksia kiitos!

5 comments:

laurar said...

Mustan Villan Helleborus on ihan nätti kohtalo kahdelle kerälle Kitteniä. Mullakin on ollut just tuota joulunpunaista vartoomassa jo viime joulusta... :)

Mun ostosseurani pyöritteli eilen kans silmiään ostoslistalle ja arveli mun piirtäneen kartan, et miten edetään. Se nyt on vaan tehokkaampaa suunnitella hyvin. Onneks mikään mun listan jutuista ei ollut loppu.

Anonymous said...

Kittenistä tietty se feather and fan, ehtii jouluksikin :).

Anonymous said...

Kauniit sukat!

laurar said...

*Ta-vaa uu-des-taan*, sullahan on jo Helleborus.. Entäs tällainen mallineule
http://smariek.blogspot.com/2006/11/travelling-vine-cloth.html

Sukkanen on muuten kiva, tukkimökkisukkein ohje on miullakin kopsattuna.

Anonymous said...

Mukava joulufiilis tulee punaisesta väristä ja palmikoista :) Huivimalliehdotusta en osaa antaa.. ei tule mieleen kuin suorakaidefifi.
Pitää vielä kommentoida tuota Nevadaa että kyllähän sitä katsoisi jos siinä olisi pelkästään André W. Toimii minusta paremmin yksinään..