Hyvää syntymäpäivää

...minulle, päivän myöhässä tosin. Eilen olin niin tööt etten jaksanut kirjoitella, tänään olen niin tööttööt ettei mikään enää tunnu missään. Ja ei, en humalassa vaan väsynyt. Lapset ne vaan pysyy kipeinä. Jos ei huomiseen kuume laske, on pakko mennä lääkäriin. Mikä on sinänsä harmillista, kun tällaista kuumetautia on liikkeellä, ja eihän siihen voi muuta ku helpottaa oloa. Mutta pakkohan se on viedä, ei voi maallikko kuitenkaan tietää jos onkin joku muu juttu vinksallaan, kuitenkin nyt monta päivää jo olleet kuumeessa.

Tällaisia ihanuksia tuli perjantaina posti-Paten kyydillä. Kiitos Kati!!! Hifa-villalankaa ja liukuvärjättyä väristä merinovillaa. Onneksi sentään mulle hyvänväristä :D. Aivan ihania kaikki. *Liikuttunut*

Äiti oli ainoa "vieras" joka tänään päästettiin peremmälle, ja hän toi mulle tällaisen ihanuuden! Mun nykysilitysrauta on niin surkea (ja vielä Philips!!!), ja tämä taas on niin mahtava. Nyt on kuulkaas turboboostihöyryä ja vaikka mitä. Tää on 10cm korkeampikin kuin edeltäjänsä ;).

Äiti myös sponsoroi mulle yhden kirjahankinnan atlantin takaa. Tai itseasiassa siinä on kaksi kirjaa, jotka yhteensä maksavat vähemmän kuin yksi kirja kotomaasta ostettuna. Näette sitten. Tajusin myös, että kirja mikä mun on pitkään pitänyt hankkia, Wrap style, ei vieläkään ole hyllyssäni. Jospa tilaan sen sitten samalla. JOS mulla enää on rahaa. Oman ja lasten sairastelun keskellä ei oikein ole tullut katseltua että millaisia summia tililtä on lähtenyt, mut enpä toisaalta ole pahemmin missään käynytkään. Mitä nyt tänään vähän Helsingissä kun oli pakko päästä apteekkiin. Ollaan jo käytetty kaikki omat ja naapurin lääkkeet ;) (kiva matka apteekkiin muuten...).

Musta tuntuu että ensi yöksi laitan patjoja riviin olkkarin lattialle ja katselen leffoja ja neulon koko yön niin ei vituta lasten jatkuva heräileminen niin paljon. On olemassa sellainen raja, minkä ylitettyä herääminen, ja jopa nukahtaminen alkaa tuntua tuskalliselta, sitä luulee nukkuneensa pitkään, ja huomaa että onkin mennyt tunti. Ja ennenkuin silmät ehtii painua kiinni, tietää että kohta taas pitää repiä itsensä ylös. Mä oon nyt ylittänyt sen rajan jo ajat sitten. Ärsyttää että hermot menee enkä jaksa lasten kitinää, vaikka yleensä pinna venyy ja venyy kun lapset on kipeitä. Ehkä tämä tästä...joskus. Voi että mä antaisin mitä tahansa jos ei tarvi huomenna lähteä lääkäriin, en vaan käsitä miten saan revittyä sen ittestäni irti. Puhumattakaan että miten saan Jocsun kävelemään...nooo, huomisen murheita.