Ulkona on aivan upea ilma! Eilen oli niin paljon pilviä että koko maa oli kuin harmaaseen massaan kääritty. Nyt on sinitaivas ja aurinko paistaa. Hämäävää, sillä pakkanen paukkuu kuitenkin. Meidän pitäs lasten kanssa lähteä viemään niitä yhteishakupapereita. Ei olis kannattanu muistaa postittaa ajoissa. Eilen en uskaltanut enää postittaa, jos vaikka ei olis ehtinyt perille.
Ei vaan huvituta yhtään tuo lähtö. Inhoan mennä junalla lasten kanssa, ensinnäkin kaikki juna-asemat on kamalia (mikään ei kyllä voita tiksin aseman hissien lemua, taas yks hyvä syy asua muualla ;) etenkin vaunujen kanssa liikkuessa. Toisekseen junaan pääsy on niin ärsyttävää, vaikken koskaan olekaan kokenut että apua olisi vaikea saada. Monet äidit puhuvat että kun ihmiset ei halua auttaa, mä olen kyllä saanut ihan toisenlaisia kokemuksia, ja junissa henkilökunnan palvelu on vertaansa vailla. Mutta silti jotenkin, touhussa on liikaa muuttujia, alkaa aina ahdistamaan. Entä jos jocsu ei pääse istumaan, entä jos vaunut ei mahdu, entä jos tulee juoppohullu lässyttämään lapsille jne. Ja kaikkien satojen junailukertojen jälkeen mä yhä pohdin aina ennen junaan nousua, että miten päin ne vaunut pitikään laittaa :D.
No oikeesti en mitenkään neuroottisesti näitä asioita pohdi. Yritän vaan löytää mahdollisimman hyvän tekosyyn olla menemättä. Mutta ei sellaista taida nyt olla. Ääh, Pasila on niin puistattava paikkakin!
Kovasti olen pohtinut että millä pärjäämme seuraavat kaksi vuotta. Nyt rahaa jää 200-300e laskujen jälkeen, aina ei sitäkään. Ja kun menen kouluun, tulee lisäksi tarhamaksut, ja tulot putoaa noin 400e. Aika kestämätöntä. Mutta onnistuin löytämään yhden positiivisen puolen tässäkin asiassa; eipähän tarvitse itse ostaa digiboksia :D:D:D. Mutta ajatuskin sossussa ramppaamisesta saa kyllä verenpaineen nousuun. Ärsyttää erityisesti se, että muinoin pakottivat mut ottamaan opintolainan, mutta nyt pitäs jättää se lyhentämättä, ja ottaa vaan lisää lainaa. Megaärsyttävää.
Joo löpinät sikseen, me lähdetään nyt.
Tuesday, February 20, 2007
Lähtemisen vaikeus
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
7 comments:
Rohkeasti vain uusia haasteita kohti! Asioilla on tapana järjestyä...
Silmukatti, niinhän niillä on. Mut taloudelliset hankaluudet on ärsyttäviä, koska en todellakaan halua mitään häiriömerkintöjä vain siksi että joku virasto ei maksa ajallaan maksuja tms. Oon kyllä jo niin kyllästynyt tohon byrokratiaan etten pahemmin jaksa miettiä muuta ku satunnaisesti.
Mä kans inhoan lasten kanssa liikkumista julkisilla. En ole sitä edes pitkään aikaan tehnyt. Kaupungilla käydään kävellen eikä enää edes raahata rattaita mukaan. Jaksavat jo kävellä aika hyvin. Mimosan nappaan olkapäille istumaan joskus.
Vai lähdet sie nyt sitten opiskelemaan. Toivottavasti raha-asiat järjestyy. Mulla olis sulle ainakin hommia, nimittäin ompelutöitä. En koskaan löydä kivoja vaatteita kaupoista, joten jos tahdot, ota muhun yhteyttä. Teetän joka tapauksessa lähiaikoina itselleni suht helppotekoisia mekkoja, hameita, tunikoita yms. Olis kiva jos sinä tekisit ne. Ei tarvitsisi kääntyä kenenkään vieraan puoleen. Ehkäpä hyppäisin joku aamu Jääkarhun kyytiin...
Ninni, mä en inhoa, paitsi junia ;). Melindakin jaksaa jo tosi hienosti kävellä, mutta täältä kun kaupungille lähtee, tulee niin paljon matkaa että ei se koko matkaa jaksais. Plus että ei ole varaa maksaa bussimatkoista ;)
Junia kammoava täälläkin. Ennen en niin kammonnut, mutta kun kerran Pasilassa oli hissi rikki ja sitten raahattiin pitkiä portaita vaunuja alas kantaen ja sen jälkeen tuli korkea täpö täysi juna, jonka jälkeen puistolassakin oli hissi rikki....
Lopun voitte arvata. Toissapäivänä melkein otin taksin puistolasta tiksiin :D Mulla kyytiläisinä siis vaunuvauva ja 4 v neiti.
Räpeltäjä, voi mun käy nyt sääliks :D. Hissit rikki -tilanne on kyllä aika karmivaa usein. Kerran muistan kun piti mennä pasilasta täpötäyteen junaan vaunuvauvan kanssa. Teki mieli lähteä kirkuen karkuun, mut hengissä selvittiin siitäkin.
Ja tämänkin päivän reissu meni tosi kivasti ja meillä oli oikein hauskaa. Nyt olemme puhki ja haisemme tupakalta (mummi polttaa sisällä, kummasti haju tarttuu vaikkei meidän aikana poltakaan). Yhteishakupaikassa oli melkoisen paljon ihmisiä, kiva tietää etten ole ainoa joka hoitaa asiat viime hetkellä :D
Pakko kertoa tässä yksi tarina joka muistui mieleeni.
Kymmenisen vuotta sitten olin nyt jo edesmenneen ystävättäreni kanssa Tampereen asemalla vaihtamassa junaa. Otin syliini ystäväni puolivuotiaan vauvan ja kävelin uuteen junaan vaihtaen laituria portaita ja tunnelia pitkin. Samaan aikaa ystäväni tuli laiturilta alas hissillä tyhjien lastenvaunujen kanssa... Kuinka ollakkaan hissi oli jäänyt jumiin, ystäväni siellä sisällä!
Minä istuin hänen vauva sylissäni IC-junassa ja ihmettelin missä ystäväni viipyy. Junan lähtöön oli aikaa 1 minuutti ja en tiennyt onko ystäväni hypännyt junaan, ehkä eri vaunuun minun huomaamattani... Vaiston varassa hyppäsin junasta pois tyhjälle laiturille juuri ennen ovien lukittautumista, vauva sylissäni.
Kun juna oli juuri mennyt, hysteerinen äiti juoksee rappuja ylös laiturille...
Tarinassa oli siis onnellinen loppu. Mutta mitähän olisin tarjonnut junassa rintaruokinnalla olevalle, ei omalle vauvalle...
Post a Comment