Thursday, February 22, 2007

Ompelukooste

Tämä paita onnistui hirmu kivasti, vaikkakin hihojen kaitaleet on liian paksut; niistä ei saa nättiä rusettia. Leikkaan nauhat lyhyemmiksi ja ompelen ristiin toisiinsa, ja laitan napin keskelle. Seuraavaan paitaan en taida tehdä halkioita muistan laittaa ohuempaa nauhaa.

Aamulla olin raivoissani itselleni, kun ei löytynyt Jocsulle mitään mukavia kotihousuja. Ja siis ei löytynyt, koska niitä ei ole. Koska joku ei ole tehnyt. Tai koska jollain ei ole rahaa ostaa. Totesin itselleni, että on kaksi vaihtoehtoa; joko mun pitää lopettaa harrastukseni (siis huvikseen neulominen ja ompelu ja lehtien ostelu) tai alkaa harrastamaan sellaisia töitä mitä milloinkin tarvitaan. Luuletteko että entisajan emännillä oli kymmenen huivia mutta lapsilla yhdet sukat?? Tietysti harrastuksen pitää olla myös hauskaa, ja tämähän on, mutta tarvitaan lisää keskittymistä oikeisiin tarpeisiin. Miksei mun lapsilla ole yhtään mun (tai kenenkään muunkaan) neulomaa villapaitaa? Helou?!?

No raivosta syntyi flanellihousut pahimpaan hätään. Nämä on sellaiset polven alapuolelle pitkät. Hyvä tuli, aikaa ompeluun noin 15min ja koneen kanssa säätämiseen 40min. Yksi katkennut tavallinen neula ja yksi katkennut kaksoisneula. (tulipa kalliit housut...)

Tikkaukset meni vähän sinne päin, aika hyvin kuitenkin. Taakse pistin vaan vinonauhaa ja kirjoitin kangastussilla nimen. Näihin lappusiin pitäs yrittää panostaa, mutten ikinä osta kun näen kivaa nauhaa, ja ne mitä on niin ei ikinä sovi siihen mitä kulloinkin teen :/.

Kun nyt kerran hommiin ryhdyin, piirsin samalla vaivalla Jocsun huppariin kaavat. Ja leikkasin kankaat. Ja tuli ommeltuakin. Tällä vauhdilla pääsee tuntipalkoille :D. Hupparista tuli aivan ihanan kiva, ja taskunkin sain suht suoraan. Mut sitten loppui kamerasta battery. Paita meni nyt pesuun, mutta sitten otetaan ulkoilmakuvia.

Kangas on pompulavillakangasta ja oranssi on fleeceä.

Kaikki ohjeet Ottobre.
Mitäs sitten tekis? Oman mohairpaidan toinen hiha on kainalossa melkein, toinen vielä ja sitten kiiruusti kaarroke. Kuun loppu on ihan just, paitsi rahatilannetta kun miettii niin siihen on vielä ikuisuus...

4 comments:

tikru said...

Hertsyykkeli kun tein muksut on kasvanu :)
Nyt jotenki huomas vaikka alvariinsa täällä hyppään.

Tuo huppari on ihana :)

Ja tuo neulominen tarpeeseen on muuten hetkittäin hankalaa. On paljon kivempi neuloa inspiraation ja halun mukaan kuin tarpeen..
Meentekeesitäjuniorinpipoa..

-miu- said...

Mie kans tulin taivastelemaan, kuinka isolle tytölle Melinda näyttää tuossa kuvassa.

Tarpeeseen tekeminen tökkii täälläkin, vaikka niitä pikkuneuleita suht nopeasti valmistuisikin. Mutta se aloittaminen...

Anonymous said...

Hei! Upeita vaatteita lapsille olet taas ommellut. Hienoja! Ihanan punaista trikoota olet löytänytkin.Odotankin tässä tämän päivän kulumista tuskastuneena,jotta lomani alkaisi ja pääsisin minäkin jotakin ompelemaan. Kiitos taas inspiksistä. Ruokatunnilla kangaskauppaan ja ...
terkuin Maikki

Kenguroosa said...

Nauroin sun tekstiä, niin samaa rataa kulkee välillä omat ajatukset kun en saa mitään aikaseks omalle porukalle ;)

Sait mua sen verran innostuun, että saisinkohan kaivettua ompelukoneen naftaliinista...

Hienoja vaatteita, kaikki näyttää tosi kivoilta!