Saturday, June 30, 2007

Lauantaikatsaus

Äitiliini ennätti kylään ja vihdoin jopa muisti ottaa nivaskan lehtiä mukaansa, kuten uusimman Modan. Postiluukkuun oli myös saapunut se kaivattu kesän Novita-lehti. Mielenkiintoista, kun ensin kyselyyni tuli tylyhkö vastaus, että lehden tilaus on katkaistu koska ette ole maksaneet maksuanne jonka eräpäivä oli joulukuussa. Lähetin takaisin viestin, että onpas outoa, kun mielestäni olen kyllä maksanut, että täytyypäs tutkia asiaa. Sitten tuli yhtäkkiä viesti toiselta henkilöltä, yhdellä lauseella vain "laitan lehden sinulle tänään postiin". Ookay, onkohan se tilaus nyt voimassa vai ei? No parin viikon sisäänhän pitäs ilmestyä seuraavan numeron, että eiköhän se sitten selviä :D.
Novita oli niin samanmoinen kuin usein ennenkin, että todella jouduin pohtimaan olenko lukenut lehden jo. Mutta en ollut sit kuitenkaan. Jotain kivojakin kai oli, Modassa myös, mutta mitään erityistä ei jäänyt mieleen, koska pahasti töksähti mm. nämä:


Hirmu kivoja eikö vaan? Olivat sitä myös vuosi sitten ilmestyneessä Marie Claire Ideesissä. Eikö suomessa osata tehdä itse näitä lehtiä? En vaan tajua. Ja joo joo kallista työvoimaa ja pälä pälä, tekisivät sitten edes kunnolla kopionsa. Sillä jos pitää valita, niin kyllä mä mieluummin ostan nämäkin ohjeet ulkomaisena lehtenä, saapahan ainakin koko sivun kuvat, viis siitä et kielestä mitään tajua :D.

***
Ihan joka pihalla ei olekaan rantalentiskenttää ;) . Täällä asuu aika idearikasta porukkaa..


Ja loppukevennyksenä ensimmäisen sadon täysin kypsynyt chili. Siitä tulikin keltainen; olisiko Lemon Drop? Mä en enää muista onko niitä muitakin keltaisia lajeja, tai siis lähinnä oliko mulla muita keltaisia siemeniä. Hirmu kaunis, ja varmaan ehtii puska tuottaa toisenkin sadon tänä kesänä kun nämä kypsyi jo nyt.

3 comments:

Anonymous said...

Mulla kävi kans sillee, että Novitan Kesä -lehti jäi tulematta. Luulin, että tilaus oli loppunut (en muistanut että oliko se alunperin määräaikainen vai kesto) tai sit vaan Posti oli unohtanut kääntää uuteen (tosin jo syksyllä vaihtuneeseen) osoitteeseen, postinkääntö kyllä vielä on voimassa. Kun uusi lasku tuli, niin otin asiakseni ilmoittaa Novitalle, että osoitteeni on muuttunut, mutta ilmeisesti heille ei ollut tieto tullut perille. Samalla vihjaisin, että Kesä-lehti on jäänyt tulematta, niin tulipa mullekin se parin päivän päästä postissa (tai Itellassa). Hämärää että muillakin on jäänyt lehdet tulematta... Tosin Kesä-lehdessä ei ollu mitään uutta, onneks en ollu ostanut sitä lehtee.

Anonymous said...

Lemon dropilta näyttää kovasti, mullakin niitä kypsymässä =)

Anonymous said...

Voi kun sais edes "viikon Susannan":) Hyvää viikonloppua koko perheelle!