Wednesday, June 13, 2007

Sukkia sitten

Swallowtail shawl eteni parissa päivässä ensimmäisen kaavion 14 toistoa. Sitten tulikin ongelmia, johtuen siitä että lyhyellä matikalla ei osaa välttämättä laskea, että jos kaaviosta 1 tulee yksi kuvio, ja kaaviosta 2 14 kuviota, yhteenlaskettu kuviomäärä ei ole 14. Jouduin purkamaan lähes kolme täyttä riviä - sellaiset 700 silmukkaa vähintään. Tässä vaiheessa huivi ei enää ollut soveliasta hiekkalaatikkoneulottavaa (liikaa ärräpäitä). Nyt pitäs tehdä 5n yhteen kavennuksia, ja ärräpäät vaan lisääntyy.

Ahdistusta pakoon sukanneulontaan. Aloitin sukan eilen, tein varren ja loput sukasta tänään labrajonossa. Pikkasen hidas tuo meidän arvauskeskus.. Mut sanotaan nyt samaan syssyyn kerrankin jotain positiivista -mun omalääkäri näki papereista mitä pojalle on käynyt, ja kysyi hänen kuulumisia! Ennenkuulumatonta! Yleensä ei mitään hlökohtaista kontaktia saa vaikka miten monta kertaa kävis. Mutta siis sukat, he ovat Gentleman´s fancy socks tai jotain sinne päin, pienennettynä lapsen kokoon ja ohjetta on seurattu vain nimellisesti. Lankakin on nimetöntä, olettaisin että 7veikkaa.

Loppuun kesäkuvia. Mietin taas näitä lasten kuvien laittoa, kattoo nyt otanko pois vai nou. Kun en mä vaan jotenkin kykene ajattelemaan että joku näistä jotain kicksejä....mut ehkä hyvä etten pysty kuvittelemaan. Äh nyt musta alkoi heti tuntumaan ettei näitä voi laittaa. Mutkun ovat niin onnellisen näköisiä. Mitä mieltä ootte, puolesta ja vastaan? äh ne aukeski koko näytön kokoisena, ehkä parempi etten laita. Kuvitelkaa onnellisia hymynaamoja uimassa käsipohjaa Munkkiniemen leikkipuistossa ;)

Kissallakin on kesä, ja on päässyt ruohon makuun. Ja äiti on saanut hienon suuren korotetun kasvimaan, kuva näyttää niinkuin siellä ei kasvais mitään, mut kyllä siellä kasvaa, kuhina oikein käy!

Jospa yrittäisin taas päästä vanhaan päivitysrytmiin, tai edes pari kertaa/vko :D. Hassua, että mä en koskaan ole miettinyt mitään tarkkaa linjavetoa et mitä täällä puhun, jotkut asiat on vaan automaattisesti olleet blogiin kuulumattomia ja toiset ei. Mut sitten kun tulikin asioita mitä en halua jakaa, musta tuntuu niinkuin salaisin teiltä jotain, eikä huvita samalla tavalla hölötelläkään :D. No mutta nyt on alkanut neulominenkin taas maistua niin eiköhän näitä postien aiheitakin taas löydy.

8 comments:

Anonymous said...

mukava ois kuunneella kuulumisia taasen enemmän :=)

Anonymous said...

Älähän terssaa. Välillä blogituttaa enemmän ja välillä vähemmän, eikä tämän oo tarkoitus olla mikään velvollisuus.

Susanna said...

Maijamirjami, juu en mä ressaa. Se vaan tuntuu hassulta, kun on tottunut kirjoittelemaan, ja sitten nyt on asioita mistä haluaisi höpötellä muttei kuitenkaan koko mualimalle :D.

Anonymous said...

Mä olen kyllä seurannut sua oman taukonikin aikana. Kiva, että asiat alkaa järjestymään pikkuhiljaa, mikäli neulekiinnostus on siihen verrannollinen :)

Susanna said...

Thiire, ei se oikeastaan ole verrannollinen. Meillä on ollut aivan ihana kevät, vaikkakin todella raskas. Mut ehkä se neulomisaikakin on sit siinä tärvääntynyt, kun on puuhaillut lasten kanssa jatkuvasti jotain. Tää mun neulelama alkoi siitä et hartiat meni niin jumiin etten pystynyt tekeen mitään, ja sit vaan jäi tauko päälle :D.

Anonymous said...

Taukoa on näköjään nyt ilmassa. Minä yritän kovasti päästä taas käsityöfiilikseen mutta näköjään "lomakin" on alkanut niin hektisesti etten vieläkään EHDI. En kyllä käsitä, kyllä sitä ennen ehti koko ajan :-o

Anonymous said...

Mitä meidän Roope tekee teidän pihassa? :) Mulla on ollu kadoksissa käsityöfiilis mutta se alkaa nyt palautuun, toisaalta hyvä tehdä välillä jotain muutakin.

AnneV said...

Kiva että tuut välillä päivittään. Onkin tässä ollut melkein vierotusoireita, kun ei oo päässy lukemaan Päivän Susannaa.

Moni vanha aktiivinen blogi näyttäis hiljentyneen viime aikoina. (Ittelläkin tässä kanttura ojassa - juttua olis mutta aikaa ei. Kesäkuun loppuun asti on semmoista rutistamista ettei paremmasta väliä - muun hyvän ohella pitäis saada neulottua viisi hartiahuivia. Mä luulen kans.)

Mutta käy tosiaan heittelemässä meille jotain jyväsiä kun ehdit ja viittit, jooksis? Vaikka kissajuttuja...