Thursday, July 19, 2007

Haaste itselle

Alkaa olla liian helppoa tämä elo, joten päätin asettaa itselleni haasteen. Kuvan langat pitäisi muuttaa lapasiksi, sukiksi, kaulaliinoiksi tai miksi nyt huvittaa. Kuvassa on lankaa 676g, eli ei mitenkään hirveän paljon, mutta vastaa lähestulkoon koko alkuvuoden neulomuksiani... Hyvinä aikoinahan tälläinen kasa neuloitui viikossa parissa tuosta vaan ;).
Jotta tästä tulisi kivaa ja hauskaa niin: veikkaa kuinka kauan minulta menee näiden neulomiseen. Lähimmäs arvannut saa jonkin palkinnon ja ehkäpä arvotaan kaikkien vastanneidenkin kesken jotain. Sellaisen option pidätän itselläni, että jos nyt kamalasti huvittaakin neuloa just jotain muuta väriä, niin saan vaihtaa lankoja; eli siis kulutus 676g ja nimenomaan uusia töitä. Toivotaan että muutama ufokin näkisi päättelyneulan haasteen aikana..

Tänään meille piti tulla ihana 1v pikku poika hoitoon, mutta kas aamulla huomattiin että Jocsulla taitaa olla vesirokko. Voi vee!!!! Mutta nyt kun poika ei vielä ole kuumeessa niin mä näen tän mahdollisuutena vain hengailla kotona ja sisustaa. Kissan poismenon paras puoli ehdottomasti on se että 1½ vuoden paljaiden lattioiden katselun jälkeen meille voi taas laittaa matot lattialle. I-ha-naa. Tekisi mieli lähteä ikeaan aamulenkille.

Prinsessan kanssa käytiin eilen kaksin lenkillä ja syömässä jotain, ette kyllä arvaa mitä ;).

edit. uuh, miksei taas näy päivitys.. Ärsyttää!!! No jospa nyt.
edit2. *ttu. Miksei se päivitys oikein näy?? Muutin etusivua, lisäsin postausten määrää, ja olen melko varma että sivulla on tämän postauksen myötä yli 5 merkkiä enemmän kuin kaksi päivää sitten. Blogilista vaan tarkistaa, mutta ei tajua. Perhana! Stay tuned, seuraavassa jaksossa Susanna goes Inno. Päivity prkl.

**hah, kiroileminen auttaa aina ;)

45 comments:

Anonymous said...

Veikkaisin, että 3 viikkoa ja 4 päivää. Onhan se paljon kiinni siitä, miten muu elämä antaa neuloa, millainen säätila on ja miten sattuu huvittamaan.

Minun pitäisi aloittaa vastaavanlainen projekti...

Anonymous said...

1 kk ja 2 päivää tulee arvaus täältä.
Mulla on menossa vastaava projekti, ei vaan ole lankamäärää vaan tuotemäärä ja lupaus ettei lisää lankaa ennen.

Anonymous said...

Jos lapset nyt sairastumassa vesirokkoon niin siinä helposti hurahtaa 2 viikkoa ja jos koko ajan neuloo niin.. ehkäpä tuo määrä on uudelleenmuotoiltu 2 viikossa ja päivä vielä päälle :)

Anonymous said...

jos kerran vesirokkoa pukkaa niin 1viikko ja 2päivää-muuten putois joku päivä pois (oon seuraillu toimias sillon "hyvään aikaan) ;)
toivottavasti ei tuu helteet jos kerran tulee tauti..
-amma-

Anonymous said...

PAkko veikata, että tasan 16 päivää!

Anonymous said...

Veikkaan 23 pv...

Rauhallista vesirokkoa lapsille!

Jonna said...

Tsemppiä vesirokkoon. Vesirokkovoide auttoi ainakin kaikilla meidän lapsilla tosi hyvin.

Minä veikkaan, että 21 päivää niin langat on neulottu :)

Pami said...

Veikkaan 14 päivää lankojen katoamistahdiksi :-)

Ai muillakin oli siis päivitysongelmia. Minunkaan blogi ei päivittynyt kahteen päivään, vaikka tarinaa olin kummasti kirjoittanut.

tikru said...

Öh.. aikaahan menee 2 viikkoa 6 päivää.
Blogilista pomppii bloggerin blogien yli välillä. Laitoin palautetta asiasta jo apaut kk sitten ja nyt ystävällisesti oon aina vinkassu ku mun blogi joutuu hikan kohteeks :)

Hanna said...

Veikkaisin, että 18 päivää menee noiden neulomiseen. Olet sen verran nopea neuloja ja lapset ovat tulossa kipeiksi eli neulomisaikaa on tiedossa.

Paranemisia vesirokkopotilaalle!

Vilma said...

Mä veikkaan, että 23.8. on kaikki valmiina. Tää väljähkö aikataulu sen vuoksi, ettei iskis paniikki ja paine. :) Kyllähän mä tiedän että sä oot huomattavasti nopeampi neuloja kuin tää arvaus antais ymmärtää. ;)

Anonymous said...

Lasten sairastelut yms. kaikki muut ylimääräiset huomioon ottaen veikkaan että 2 kk aikaa vierähtää helpostikin. :)

Anonymous said...

Jaa-a...Mun veikkaus on,että tuo urakka on valmis 12.8!:)

muoriska said...

Hmm,... vesirokko ja 676g lankaa.. se vaatii oikeastaan 5vkoa, 3 päivää ja 4 tuntia.

Anonymous said...

Mä veikkaan, että 11 päivää. Sukkia ja lapasia tahkoaa kohtuullisen nopeasti, kun oikein innostuu.

AnneM said...

apua, onpas vaikeaa.. 29.8 olet neulonut nuo. Äläkä sitten ota tilalle mitään jumalattoman paksua ;D

Tuazophia said...

Minä sanon 2 kk 2vkoa. Ihan vain vetääkseni pohjat. ;)

Anonymous said...

Mä veikkaan viittä viikkoa ja kolmea päivää..:)

Anonymous said...

Veikkaan valmistumispäiväkisi 15.8.

Anonymous said...

Mä sanon että 12.8 on valmista, 12 on mun onnenluku :) Joku muukin on näköjään veikannut samaa.

Mari said...

20 vrk siitä, kun luot ekan silmukan. :)

Petra said...

Hmm. Mä sanoisin että kuus vikkoa, ja noi on muuttanut muotoaan. Kuitenkin sua alkaa huvittaa ommella välillä jotain... :)
Eli 31.8 on mun veikkaus.

Anonymous said...

Syyskuun alkuun. Sisustusinto on nyt niin kova, että sillekkin pitää jättää vähän mahiksia .)

Ninni said...

Siihen menee se tasan sen verran että elokuun 15 päivä ne on kulutettu.

Anonymous said...

Mä veikkaan että oot valmis 10.8. Sitten 15.pvä alkaakin jo koulu!! Jee!! Jännittääkö? :)

Nirppu98 said...

Mä veikkaan, että kaikki on valmiina 13.9 ihan vain sen takia, että on meillä merkkipäivä. Ja jos on vesirokkoa tulossa niin silloin lapset vie ison osan vapaa-ajasta....

Anonymous said...

Hei!

Mie veikkaan, että 3 viikkoa ja 2 päivää :)

villamokka said...

....15vrk 3h...

Lape said...

Kolme kuukautta ja iso kasa valmiita ompeluksia ;)

Pia Nore said...

Veikkaan 3 viikkoa :-)

maikku said...

Mä olen itsekin niin lässähtänyt neuleideni kanssa enkä saa mitään aikaan, että annan sulle kahdeksan viikkoa aikaa muuttaa langat neuleiksi. Eli onko se nyt sitten 15.9.

Anonymous said...

24 päivää. Riippuu tietysti ilmoista ja inspiraatiosta

mursuliina said...

2 kk ja viikko päälle eli 2kk 1 vko

Mari said...

Hmm, jos viikossa kuluttaisit 100 g niin noiden kuluttamiseen menee seitsemän viikkoa eli valmista on joskus syyskuun alkupuolella.

Anonymous said...

Pakko se minunkin oli kun ilmoitit tämän olevan viimeinen osallistumispäivä.

41 päivää, eli 2.9. valmista. =)

En tiedä tahdistasi vielä paljoa, eikä omsita lapsistakaan ole kokemusta mutta itse en saa sairaanhoitajana mitään tehtyä... ja se on vaan avomies jota olen joutunut hoitamaan. Tosin miehissä taitaa olla enemmän hoidettavaa kuin lapsissa. ;o)

Anonymous said...

Veikaisin että tuo kasa lankaa on tuhottu 1.9 menessä:) Pitäisi varmaa itsekin aloittaa vastaavanlainen projekti.....

verano said...

Mun veikkaus olis 7vkoa :) Innostut kuitenkin ompelemaan välillä tai jotain muuta aikaa vievää :)

antitäti said...

Sain vision: 5 viikkoa ja 3 päivää. Vesirokko on hyvä saada alta pois, mutta se venyttää muutaman yön niin pitkäksi, että seuraavana päivänä ei puikot meinaa pysyä kädessä...

Tosi kaunista sisustusta :)!

Riksu said...

Veikkaan että 37 päivää

Kate said...

Mun veikkaus on 36 päivää

Lappis said...

Vaikuttaa siltä että nuo kaikki olisivat valmiita 5.10.
Realistisesti, nimittäin.
Kuitenkin tulee aina jotain muuta väliin, syysvaatteita yms.

Anonymous said...

19 päivää ja valmista on, veikkaan minä!

Anonymous said...

Arvaan että 1 kuukausi ja 3 päivää. Kesällä on niin paljon muutakin tekemistä.Minusta tuntuu etten koko kesänä saa aikaseksi ko puoli sukkaa... terv. -Nonna-

Anonymous said...

42 on hyvä luku, joten sanotaan, että langat on tuhottu 42:n päivän kuluttua.

Anonymous said...

Vaikka oletkin nopea, otan huomioon yllätykset ja ompeluinnostuksen ja veikkaan että langat on neulottu 19.9. ;)