Kuusen alle

Vuonna 2004 SK:n joulunumerossa oli ihana kuusenalusmatto, jonka tahdoin tehdä. No, mulla oli siinä pieni vauva, uusi koti, alkava masennus ja kasa muita kiireitä, niin jäi tekemättä. Seuraavana vuonna oli sit lakkiaiset ja mattokaipuu iski vasta hetki ennen joulua. Viime jouluna haaveilin matosta vissiin aatonaattona. Tänä vuonna harkitsin maton tekoa ekan kerran joskus kesäkuussa, mutta se ei tuntunut ajankohtaiselta. Joulukuussa olen käynyt kangaskaupassa lukemattomia kertoja, ja aina miettinyt, että kuinkakohan paljon siihen tarvitaan kangasta. Kun ei ollut mitään muistikuvaa maton koosta.. Eilen sitten, 22.12, kun kuusi oli jo nojailemassa piha-aitaan, totesin että kyllä tästä talosta on löydyttävä kankaat yhteen pirun kuusimattoon. Ja kas, vanha verho (joka edelleen nukkaa niin ettei sitä oikeastaan ole mielekästä pestä) sai uuden elämän ja löytyi sopivaa kangasta reunukseenkin. On siitä hamsteroinnista joskus hyötyäkin.
Matosta tuli kyllä kaunis. Se on vaan melkoisen paljon pienempi kuin mitä lehden kuva antaa ymmärtää, mutta ei se mitään. Onneksi, onneksi se ei ole isompi... Oli kyllä sellaista itkua ja hammastenkiristystä ton ompelu, että ei kyllä ikinä koskaan enää. Kuudesta sakarasta kolme kestää jonkinasteista tarkastelua, nurjalle ei kannata katsoa mistään kohtaa. Ohje oli -kröhöm- jokseenkin suurpiirteinen, menin vähän omia polkujani. Vaikeudet ei kyllä johtuneet siitä, yritäpäs itse ommella kolmioon kärki op:t vastakkain. Hullun hommaa.

Tänään kauppareissulla käytiin ruokkimassa sorsia. Voi sitä riemua. Lapset on muutenkin niin suloisia. Täällä koko ajan laulu raikaa, musta on niin ihanaa että Jocsu on innostunut myös laulamaan, se on kyllä pitkälti tukiviittomien ansiota. Nyt muistaa tosi hyvin sanat jos samalla viittoo.
Log cabinitkin ovat olleet jo monta päivää valmiina!

Nyt lisää portviiniä ja kinkkua kuorruttamaan.