Sydänpaita

Ihana tunne kun neidillä alkaa olemaan kaapissa jo valinnanvaraa sopivan kokoisissa paidoissa ;). Tästä voitte myös päätellä että välillä tulee tehtyä jotain mikä ei päädy blogiin, mutta en viitsi ihan omaa postausta jokaiselle samanlaiselle paidalle tehdä :D. Mut tää nyt on vähän erilainen paita, ettei tule neidille traumoja tyyliin "kun mä olin lapsi niin äiti osti aina kymmenen metriä kangasta ja teki viistoista samanlaista paitaa ja mua vieläki puistattaa ku ajattelenki niitä".
Pikkuneitiä varten hankittu punainen kangas käytettiin viimeistä senttiä myöten, ja tähän paitaan siitä tuli enää vain hihat, beige osuus varastettiin veljen kangaspinosta ;). Hurraahuutoja: muistin laittaa sivusaumaan lapun ja myös niskaan, tosin olin jo alkanut tikkaamaan niin lätkä meni vähän sivuun.. Ihan kaunis paita tuli, ja edelleen mä niin rakastan noita tikkauksia. Pitäs ehkä mennä jonnekin farkkutehtaalle töihin ;)
Kuva kirjailusta. Tää on taas näitä "meni vähän sinne päin" ompeluksia. Ei ehkä pitäs tehdä kiehkuroita jos ei ole viikkoihin mitään tällaista tehnyt. Mutta käsinkirjailut pelastaa paljon ja lopputulos on mun mielestä ihan hyvä.

Kirjailua varten trikoon alla on irtirevittävää (millaista mun opettajan mielestä ei ole olemassakaan) tukikangasta (Vlieseline Stickvlies, missä ne mainoseurot taas on!!!). Tikkasin ensin kaksinkertaisella punaisella langalla, tämän idean säilöin takaraivoon jostain muinaisesta Soilen postauksesta. Hyvä idea kaikkiin tikkauksiin; tuli todella siisti ja paksu tikki. No mutta jälki meni vähän miten sattuu ja kirjailin sitten pinkillä tahallaan vinksalleen toiseen kertaan. Lopputulos ei riittävästi erottunut kankaalta, kun punaiset hihat selvästi vaati voimakasta kirjailua. Niin tein sitten käsin ihan fiiliksen mukaan ja lopuksi muutama kukkanen. Saa kelvata. Itse olen tosi tyytyväinen, mutta se tällaisissa töissä onkin vikana; sitä tuijottaa niin läheltä, ettei lopulta enää näe kaipaisko se jotain vai ei. On vain sellainen jatkuva epämääräinen tunne, että vielä jotain lisää. Mikä usein johtaa kymmeniin kirjokukkiin :D.

***
Mä nautin täällä aamun rauhasta; lapset tarhassa, Jari töissä, ja täällä on niin ihanan hiljaista. Kohta pitää lähteä minunkin.

lapset ovat olleet niin ihanaisia. Suloisia tuhisijoita. Jocsu puuhastelee ja rakentelee koko ajan, yhdessä siskon kanssa opettelevat kirjaimia ja piirtävät pohjattomasti. Melinda höpöhöpöttää aina, äitiinsä tullut, ei hetken hiljaisuutta. Ja halia pitää vähän väliä, ja pussata kans, molemmille poskille, otsikkoon ja nenään, muuten tulee raivari (sekin äitiltä peritty, raivoisa kiukkukohtaus). Jocsu on lempeämpi, rauhallisempi. Tulee halimaan, ei paljon lupia kysele (ei sillä että tarttis). Aamuisin kömpii viekkuun sänkyyn, paijaa poskea. Ihailee äitin uusia vaatteita "äiti tämä on mahtava, tämän laitat kyllä huomenna jonnekin päälle", ja uusia kankaita "tämä on upea, minä tykkään vihreästä, teetkö äiti mulle tästä jonkun?".

Tarhassa on opittu, että ruoka voi olla myös yök, ja sitä yritetään kovasti viljellä. Nauran ja sanon höpö höpö, ruoka ei ole yök, ja sitten syödään. Äiti ei enää osaa tehdä hyvää puuroa; vain isi osaa. Äitin tekee ruskeaa puuroa, isin puurot on valkoisia tai sitten saa muroa. Edelleen suurin pohdinnan aihe molemmilla muksuilla on, että miten ne kissat oikein pääsi sinne taivaaseen. Se on hassua, että hyväksytään ihan täysin että nyt on kuollut, ei enää ole, eikä tule koskaan takaisin. On taivaassa, mutta miten ne sinne meni? Johtava veikkaus on, että naapurin T joka meidät eläinlääkäriin vei, ajoi tositosi lujaa ja sitten hetfield lensi taivaaseen. Myös tikkaita on veikattu, tai että lääkäri vei ne töiden jälkeen sinne. Toki ollaan kovasti yritetty selittää, mutta aikuisen selitykset on lapsille tylsiä.

Näin se aika vierähtikin taas, täytyy lähteä kävelemään tuonne sateeseen. Viehättävä tammikuinen sää :(.

Mukavaa alkavaa työviikkoa kaikille!!