Thursday, May 22, 2008

Pussukoita

Mikä luova otsikko taas...

Viime vuonna kerhon kevätjuhlien aikaan ompelin Melindan mekkoon hiuslaskoksia vielä muutama tunti ennen juhlia. Ja samantapaisesti on toimittu kaikkien muidenkin juhlien suhteen niin kauan ku on lapsia ollut. Sittemmin olen vähän relannut; jouluna oli ostovaatteet ja tänään ihan perusvermeet, kun kerran juhlatkin oli pihalla urheillen. En edes ajatellut vaatteita ennenko aamulla...

Tarhantätien lahjojen suhteen sen sijaan olin ennakoiva; lapset istutti paprikan siemeniä jo joskus maaliskuussa, ja ahkerasti niitä on hoivattu. Kaksi tuntia ennen juhlia tuli mieleen että eihän niitä nyt voi pelkässä purkissa viedä, mullat tursuu pohjan rei'istä ym. Mitään pusseja tai edes sellofaania ei löytynyt, niin ompelin sit pikkuiset pussukat, pääsi keittiön edellinen verhokangaskin käyttöön :D.
Aikaa kolmeen pussiin meni puoli tuntia, ja hyvät tuli. Oon ihan hullaantunut erilaisiin pussukoihin nyt kun olen oppinut miten niihin saa helposti tehtyä ton pohjan. Sew pretty homestylessä on hyvä ohje ;). Voin demota tännekin jos tarvis.

Yhet pikkumurut kottikärryilemässä. Nii tossa on se Melindankin hattu, siitä ei kai vielä ollut kuvaa.

***
Kiitos kovasti tiistain tapaamisessa olleille, raskaan päivän jälkeen hermolepo oli uskomatonta ja oli aivan ihanaa vuodattaa kaikki negafiilikset pois. Ootte ihania. Pus!

11 comments:

.k said...

juu, kaikki vinkit tervetulleita!

ujosiili said...

Makeat pussit, ei uskoisi "hätäratkaisuksi" :). Demo ois kiva.

Päivi said...

aina uudet vinkit otetaan ilolla vastaan.

Hestia said...

Äh, huomasin viestin naamakirjassa vasta nyt, sori. Tilasin Weekender travel bagin kaavat ja sitten In Stitches -kirjan. Kirjassa on kivoja mutta yksinkertaisia projekteja, sopii hyvin tällaselle pitkään ompelematta olleelle. Oon viime kuukausina hamstrannut metritolkulla ihania kankaita ale- ja palalaareista, mutta mitään en ole vielä saanut aikaiseksi.

Kiva että oli mukavaa tiistaina, mäkin olisin halunnut tulla, mutta kun oli se hemmetin kokous josta kerroin.

Meri said...

laita ihmeessä nootit ! tarttis tehdä sekä pyöreäpohjaisia että neliöpohjaisia mittojen mukaan....
kiits !

aura said...

Tiistain tapaaminen teki kyllä hyvää, jos ei muuten niin ainakin vatsalihaksille:).

Villapallo said...

Pussiohje olisi todella hyödyllinen, joten laitahan vaan!!

Ainoliisa said...

Tosi hienot pussit - toivottavasti tarhantätit osaavat arvostaa! Ja ohjeita otetaan vastaan... nimim. kahta verhoa useiden päiväunien aikana pidentänyt, eikä vieläkään o hyvä...

TiinaV said...

Lahjakassiohje kelpais kyllä!

Iinu said...

Tosi kiva idea tarhatätien lahjoiksi!
Tuollaiset pussukat olisi muuten käteviä vaikka mihin tarkoitukseen, kun tässä nyt oikein rupeaa miettimään...
Kiitos vinkistä!

Ninalandia said...

Ehdottomasti ohjeet ja BLONDINVARMAT vielä =)

Mietin heti, että mitenhän nuo on tehty kun kuvan näin ja seuraavassa lauseessa sanoitkin, että "voin ohjeen tännekin pistää" =)

Taas tuntuis kesä olevan, ulkona on lämmintä jo aamusta. Kyllä olikin pari aika vilposta viikkoa =(