Thursday, June 05, 2008

Sammarit

Aloitin nämä housut joskus vikan jakson alussa, koska se nyt oli, huhtikuussa? Sovittaessa totesin että ne on niin isot ja epäistuvat, että päätinkin tehdä vyötärökaitaleen erillisenä, ja modaillessa vähän kesti..
Yhä ne on ihan liian isot Melindalle, mutta eihän nyt paksuilla sammareilla mitään teekään, joten saavat odotella syksyyn, eiköhän ne silloin sovi jo. Mä en ymmärrä miten välillä Ottobressa on näitä ihmekokoja, vaikka periaatteessahan niillä on kuitenkin se tietty mittataulukko käytössä. Pääsääntöisesti kaavat on normaalikokoa tai pienehköjä, mut jotkut sitten... No who cares, pitäs aina mitata tarkemmin itse.

Kukka on painatuskokeilu, tehty peittovalkoisella tuolla samalle sametille, halusin nähdä mitä tapahtuu leveävakoisen sametin kanssa kun siihen painaa. Sakaran tehty kohovärillä.
Vyön ompelin käsin teoriatunnilla, ja se ei kyllä jää odottelemaan syksyä.

Eilen tarttui Tilkkupuodista mukaan ihanaa batiikkivärjättyä puuvillaa (11e/m) ja amerikkalaista pilkullista puuvillaa (7e/m, erikokoisia paloja). Jocsu oli niin innoissaan kun pääsi mun kanssa kaksin kangaskauppaan. Matkalla sinne sain tilauksen: äiti tee mulle sellainen [paita/takki] missä hupussa on oranssia ja mustaa, ja edessä on kaksi taskua joista toisessa on oranssia ja vihreetä ja toisessa oranssia ja vähän valkoista, ja muuten se on ympäriinsä oranssi. Joo. Siitä tulee seuraava Dior. :D. Kuvan batiikkikankaasta tulee kuitenkin caprit ja jotakin muutakin. Ja punaisesta mekkoi ja pantoi. Ja muistin ostaa ric rac nauhaa! Kesti vain puol vuotta, vissiin se tarve ei niin suuri ole ollut sit kuitenkaan :D.

**
Lapsilla on tänään ja huomenna vapaapäivä koska mulla on vähän morkkis siitä et olen nähny niitä kunnolla viimeks joskus huhtikuussa. Olen kyllä katunut tätä päätöstä pariin kertaan jo tänä aamuna, mut on tää silti niin ihanaakin. Aiotaan istuttaa kukkia ja pyöräillä ja lekotella aurinkotuoleissa ja syödään salaa paljon jätskiä. Sounds like a plan.

1 comment:

Anonymous said...

mä olen ihmetellyt niitä ottobren ja sitä edeltäneen muotimuksun kokoja sen aikaa kun olen lapsilleni ommellut. ekat vaatteet tein ennen esikoisen syntymää n. 13 v sitten. ekaan haalariin tuore vauva hukkui. totuin että jos tekee sen koon mukaan mitä valmisvaatteessa käyttää, voi ajatella käyttöä 1/2 vuoden kuluttua. ymmärsin että ovat saaneet palautetta reiluista malleista, ja tehneetkin muutoksia. no, neiti 11 v. tilasi itselleen kevätjuhliin tunikan ja housut uusimmasta numerosta. sattumalta neiti oli mitoiltaan juuri 152 cm:n kokoa. kiireessä viimeisellä viikolla en huolellisesti sovittanut niitä kaavoja, ja muutoksiahan tuli reilusti. tunika oli reilusti ylipolven, ja näytti hameelta, ja kavennettiin sivuilta monta senttiä ja lyhennettiin olkaimia todella paljon yli. housut olivat sopivammat. leikki-ikäisille tehdessäni toivoin kasvuvaraa, mutta ilman muutoksia ottobren kaavoissa on ollut sitä liikakin.