Friday, October 23, 2009

Muodin huipulle osa 4

Kas kas, onnistuin jopa pääsemään ruudun ääreen jo ennen kuin viides osa uhkaa nurkan takana :)

Jakson alussa kilpailijat saivat valita haluavatko jatkaa vanhan mallin kanssa vai kenties valita uuden. AnttiP vaihtoi Achillekselta jääneeseen malliin, ja Hely vei Katrin mallin, pakottaen Katrin ottamaan uuden. Helyn vahingoniloinen ilme ärsytti älyttömästi! AnttiA kertoi että Hely nykyään istuu Katrin paikalla autossakin, miten lapsellista toimintaa! Kaikki suunnittelijat olivat aika raivona Helylle.

Tehtävänanto suoritettiin Haukilammella metsän keskellä. Kahvia juodessa Mert kaatoi vahingossa kahvia Helyn päälle, mistä Hely sai pohjattomat raivarit ja haukkui Mertin juntiksi. Mert totesi, että Hely on tähän mennessä haukkunut kaikki pystyyn, että kukaan ei taida tulla hänen kanssaan toimeen. Ei kovin kaksinen pelitaktiikka?

Hanna Sarén kertoi suunnittelijoille vaatteen elinkaaresta. Tehtävänä on suunnitella asukokonaisuus rohkealle naiselle, joka haluaa erottua massasta. Materiaaliksi suunnittelijat saivat laatikkotolkulla vahoja villapaitoja uffilta. Työaikaa annettiin jälleen 11 tuntia.

AnttiP herätti mun mielenkiinnon, kun sanoi, että "ei pidä sortua ylimielisyyteen, pitää pysyä nöyränä ja ei oikase mistään sen takia että luulee tietävänsä" . Asenne kohillaan sentään jollain! Alussa mua ärsytti kun se on sellainen sekopään juopon suunnittelijanretkun näköinen :).

AnttiA:lla tulee taas "paras vaate ikinä ja varmasti voitan". Jonkun pitäs ihan oikeasti tiputtaa se jostain jalustalta ja sen verran kovaa että menis perille. Tosin mä kyllä tykkäsin Antin tämänkertaisesta mekosta, musta ja valkoinen sopii vaan niin hyvin yhteen ja sen malli on huippu. Tosin, mekko oli kyllä vähän huolimattomasti kasaan koottu ja aivan samannäköinen malliltaan kuin aiemmatkin mekot.

Jaakko Selinin pisteet kyllä tipahtelee entisestään mun silmissä. Niinkuin suunnittelijatkin sanoi, se puhuu ihan mitä sattuu "älä tee samanlaista mut älä tee erilaistakaan". Mulle tulee mieleen mun entinen opettaja, kovasti kritiikkiä mutta ei mitään järkevää sanottavaa. Sitä paitsi se vaikuttaa jotenkin... nössöltä? sorry :)

Edelleen kaipaan sitä että tuomareita olisi enemmän, en tiedä miksi se on niin häiritsevää että niitä on vain kolme.

Asut vaihteli järkyttävästä ihan kivaan, osa suunnittelijoista onnistui aika kivasti, osaa tuntui häiritsevän kun materiaali oli vanhoja villapaitoja, mutta kangastahan sekin vain on. Ei käytetyistä paidoista tehtyjen vaatteiden tarvi olla sen näköisiä että ne on pikaisesti kasattu vasemmalla kädellä. Helyn asu todella muistutti tonttumuori menossa baariin -lookkia, eikä siinä ollut mitään innovatiivista, eikä tuollaisen asun tekemiseen vanhoista paidoista todellakaan mene 11 tuntia.

Mert voitti haasteen, ei mun mielestä ehkä parhaalla puvulla, mutta tykkäsin siitä miten hän käytti pahvia muodostaakseen korkeat olkapäät. Hely tippui ja osoitti olevansa erittäin huono häviäjä, katkera, eikä nähnyt itse tekemiään virheitä. Onneksi siitä päästiin eroon. Sen naamaki oli aina ihan rutussa. Ja miten voi edes sanoa ettei toivo kenellekään kilpailijalle voittoa? Ja lisäksi se oli todella epäystävällinen Jaakolle ja Minnalle. Ja ja ja.. :).

Kuvia jaksosta voi katsella täällä.

Extra oli taas aikas ihana. Janne on niin sopiva sen juontamiseen! Jaksossa selviteltiin mitä on katumuoti, haastateltiin Hanna Sarénia ja tuota, mitäs muuta? Käsiteltiin pikaisesti AnttiAan ja Mertin suhdetta, ja ei siitä nyt oikein saatu juuta eikä jaata irti, Antti selitti jottain että hänen sydämensä on särkynyt.. voi pientä..

Seuraavaa jaksoa odotellessa. Täytyy kyllä sanoa, että jos ohjelma ei liittyisi mun omaan alaan, niin lopettaisin jo seuraamisen, niin huonosti se on toteutettu verrattuna Project Runwayhin. Ja kun tietää jotain juttuja mitä siellä on kulisseissa tapahtunut, niin ei voi muuta ku kysyä, että eikö tästä maasta löydy tekijöitä jotka tajuaisivat myös jonkin muun kuin rahan päälle?

Ärh. --> kahvia ja korsetin tekoa, heippa ja iloista maanantaita!

8 comments:

Nina said...

Juuh, jotenkin ollu aika.. hmm.. lattea tää kotimainen versio. Mä olin jotenkin odottanu vähän enemmän. No, ehkä tää tästä vielä piristyy? Toivossa on hyvä elää. :)

Ja siitä Helystä, antoi kyllä itsestään niin epämiellyttävän kuvan ettei tosikaan. Ja tää viimeisin luomus oli aika hirveä, vaikka meidän isäntä kyllä tykkäs siitä. :O Mä ymmärrän että ei voi olla helppoa yhtäkkiä joutua asumaan ihan vieraiden ihmisten kanssa, eikä kemiat aina toimi, mutta ei se oikeuta ketään käyttäytymään noin, no, paskamaisesti. Tuon ikäisen vielä vois kuvitella että osais käyttäytyä. Mutta ei sitten. Hyvä että tippui.

Mukavaa viikonalkua sulle!

Samma said...

Musta on ollut kiva lukea sun kommentteja tästä. Varsinkin tässä puit sanoiksi monta asiaa, joita mäkin olin ajatellu.
Toivottavasti seuraat ohjelmaa jatkossakin ja kommentoit sitä, mii laiks :)

May said...

Tajusin juuri, että noi Subin Kataja-jaksothan näkyy netistä kuin vettä vain, myös Suomen rajojen ulkopuolella. Tai ainakin joku lyhennelmä. Se Kataja on kyllä hauska jollain tapaa: "multa loppu kaavat!". :o)

Jos olen tuosta ohjelmasta jotain oppinut (siis vaikka en varsinaisesti itse huipparia ole seuraamaan päässytkään), se on se että ilman kaavojakin pärjää (nimim. tosta vaan nuppineuloilla oman ittensä päälle "muotoilee"), mutta ompelutekniikat ja työvälineiden käyttö pitää olla hallussa. Osunko suurinpiirtein oikeaan?

Elina said...

Siis se Helyn käytös oli ihan kaameaa katsottavaa, ihan suu auki tuijotin, että onko tämä oikeasti aikuinen nainen, joka tässä esiintyy vai onko tämä tarkoitettu vitsiksi?! Ei vissiin ollut...

Mua kanssa vähän häiritsee, ettei ole enemmän tuomareita, jotenkin tuntuu, ettei ihan luota noihin siellä ihmetteleviin "ammattilaisiin".

Antti A:n sais kyllä todellakin tipauttaa niistä omista mielikuvitusmaailmoistaan alas, missä se luulee olevansa maailmankaikkeuden kuningas.

Susanna said...

Nina, sitä samaa! Mun viikko alkoi aika jännästi. sain kivan kokoisen uuden tilauksen, ja vaatteet lähtee suoraan Pariisiin kunhan mä teen ne :)

Samma, kivaa, tosi mukavaa että tälle on tilausta, vähän niinku huvikseni aloitin kirjoittaa :)

May, itse huipparinki näkee netistä http://www.katsomo.fi/?treeId=347 aina viikon ajan on jakso nähtävissä ja lisäksi siel on jotai muutaki sälää!

Ja tosiaan ilmankin kaavoja pärjää kyllä, vaate muotoillaan nuken päälle. Maailmalla muotoilua käytetään paljon kun taas suomessa on vielä vankka kaavoitusosaaminen, paitsi siis suunnittelijoilla :). Ja kyllä, tekniikat pitäs olla hallussa, tossa ohjelmassa niitä ei tunnu kiinnostavan miten lopputulokseen on päästy kunhan on hyvännäköinen ja pysyy päällä :).

Elina, ehkä niissä tuomareissa häirii se, että kun on kaksi vakituista tuomaria, niin toki niille tulee suosikkeja ja inhokkeja, ja kun sitten on yksi vieraileva, ei äänet jotenkin tarpeeksi pääse eroamaan. Kun taas jos vakituisia olisi se kolme niinkuin alkuperäisessä, on vähän epätodennäköisempää että kaikki olisivat samaa mieltä.

AnttiAassa ärsyttävintä on se, että sehän on luova ja hyvä ja kaikkee, mutta kun se kuvittelee jo olevansa kuningas, se ei ikinä pääse mihkään kehittymään kun ei edes kuuntele rakentavaakaan palautetta..

Marika said...

Mä en ole seurannut niitä jenkkilän (?) jaksoja, joten en osaa verrata. Aika pliisultahan tää varmaan tuntuu muihin vastaavan tyyppisiin verrattuna. Musta on alusta lähtien tuntunut että AnttiP on väärässä formaatissa. Taitava omassa genressään mutta että hc-suunnittelija ? Jää nähtäväksi. Olen samaa mieltä AnttiA:sta; hyviä ideoita mutta hirveä hutilus. Ja edelleen mun suosikit on Mert ja Olga.

Suvi W said...

Musta taas se Antti A on nii ihana ku se aina hihkuu niin innoissaan että nyt mä voitan tän... ja joka ikinen katsoja huokaa samaan aikaan siellä vastaanottimensa ääressä että "voi Antti pieni raukka, et sä kyllä taida sitä tälläkään kertaa voittaa" Muhun ehkä vetoo vähän liikaa toi lapsellisuus ja sen sellanen hömpänpömpä ja et vaatteen ei tartte olla vakava. :)

Mertin asu oli musta selvä voittaja verrattuna niihin muihin, sillä se todellakin sai sen näytämään siltä kuin se ei ees ois neulosta... se ois kyl ehkä kaivannu vuoren mutta mutta.. :D

Tuazophia said...

Tässä tämän päivän ekstrassa, sanoiko se miestuomari tosiaan vuoren? Voiko niin sanoa? Vuorin. Eikö? Jooko? Jotkut asiat vaan häiritsee, niin kuin vuoren/vuorin, hiat/hihat, potkuhaalari/vauvan haalari... :D