Friday, November 20, 2009

Muodin huipulle osa 8

Terveisiä hullunmyllystä. Kaikki enimmäkseen terveinä vihdoin, mutta lapset ovat olleet koko viikon kotona. Hermot alkaa olemaan vähän finaalissa :).

Taiteilija Ulla Kihlman opasti suunnittelijoita inspiraation alkulähteille. Täytyy kyllä sanoa että mä en tykkää ainakaan tästä alusta ollenkaan. Eikä tuntuneet suunnittelijatkaan tykkäävän, Katria lukuunottamatta. Ensin piirrettiin maalaus pienoiskoossa ja sitten mentiin pihalle maalaamaan suurille papereille.

Varmaan ollut suunnittelijoilla ihan hauska päivä. Antti vastusti koko juttua ja teki vain tekstiä yhdellä värillä.

Tehtävä: "suunnittele asu, jossa yhdistyvät suuruus ja pienuus sekä maskuliinisuus ja feminiinisyys". hmph. Lisäjujuna asun värit pitää löytää juuri piirretystä työstä. Ja hoplaa eurokankaaseen satasen budjetilla. Mun mielestä niillä on aika isot budjetit, ainakin siihen nähden mitä saavat rahalla aikaiseksi...

Antti ei halunnut tehdä toista punaista työtä ja valitsi kankaakseen ruskean nahan. Jotenkin mä vaistoan ongelmia :).

Lisätarvikkeista löytyi kuplamuovia, uimarenkaita ym muovista juttua. Jotenkin tää ohjelma on nyt enemmän sellainen sirkusshow ku Project Runway. Ainakin mun tän hetkinen mielentila vastustaa kaikin tavoin tätä jaksoa :).

Antti ei käyttänyt asunsa tekemisessä varmaan kertaakaan ompelukonetta. Mun mielestä se on ehdottoman huono asia, ja jos kerran puututaan siihen että on huonosti viimeistelty niin toivottavasti puututaan siihenkin että on vain liimattu kasaan. En tykkää.

Tuomaristossa Anssi Tuupainen, kenkäsuunnittelija Aki Choklat sekä yksi karismaattisimmista naisista ever, Merja Larivaara (tank top!).

Mun mielestä Jarnon asussa ei näkynyt maskuliinisuus eikä pienuus mitenkään. Mä en tiedä mitä sanoisin Antin viulusta. Se oli magee mut. Joo en tiedä mitä sanoa. Oikeastaan kaikki työt jätti mut aika kylmäksi. Jotenkin niissä ei ollut ollenkaan sellaista vibaa mitä olisin kuvitellut tästä tehtävästä tulevan. Etenkin kun ajattelee että leikkisi maskuliinisuudella ja feminiinisyydellä, siitähän saisi vaikka mitä aikaan. Mut ei.

Tuomaristo teilasi Antin (yllätys) ja ihan syystä, tykkäsi Marian asusta, kehui Mirkan asua mitä en oikein ymmärrä koska sen yläosa ei mun mielestä ollut mitenkään hyvin tehty. Olivat otettuja siitä miten Jarno oli ehtinyt niin hulppean asun tekemään. Ja blaa blaa, ei niistä irronnut taas oikein mitään.

Maria voitti haastetehtävän. Antti tippui viimeinkin! Johan sitä odoteltiinkin!!! Musta tuntuu että se ehkä haluskin jo kotiin.

Olipas tylsä jakso! Tai väärä mielentila mut mä en kyllä saanut tosta mitään irti.

Antti sanoi kritiikistä että "onhan se ihan hyvä jo kokeneenakin saada jonkinlaista kritiikkiä". Hei 28v, pari mallistoa sinne tänne, ei sitä ny vielä olla kovin kokeneita! Ja jos jo 28 veenä lopettaa palautteen vastaanottamisen niin urasta ei ehkä tule kovin pitkä.

Tykkään siitä että Extrassa nostetaan pieniä kotimaisia yrityksiä esiin. Tällä kertaa piipahdettiin ihanan Jenni Ahtiaisen luona gTiessa. Tutustuttiin myös Aki Choklatin uraan ja mallistoon.

Ja taas käytiin Greendressissä. Tarviiko siellä ihan joka viikko käydä jotain tuunailemassa?? Mut okei, skottiruutua, saatte anteeksi. Paitsi että. He tuunasivat paitaan uudet kaulukset skottiruudusta, ja aplikoivat tekstin "jyrkkä ei" paidan selkään. Pitäs olla laitonta tehdä noin huonoja aplikointeja. tais mennä paita roskiin?

Tällainen jakso tällä kertaa sitten. Seuraavaa osaa odotellessa jatkan kolmenkympin kriiseilyä.

8 comments:

Suvi W said...

Susanna, sä oot ollu nopee! :)

Siis ihan paska jakso joo!! :( Ja voi Antti raukkaa ku se on nii raukkis kaikkine hassuine mielipiteineen..

En tykännyt lainkaan siitä mustasta korsettiviritelmästä.. Ei oo nättiä tehdä korsettia, joka on löysä.. Enkä tykänny voittajasta.. se oli vaan yhtä löysää löllöö ja ei vaan miellyttänyt mun silmääni.

Diggasin kyl Mertin takista vaikken sitä päälleni ikinä laittaisi, mutta musta se oli vain yksinkertaisesti niiiiin makee!! Jarno oli kiva koska sillä oli kivat värit.. :)ei kyllä muuten ehkä sopinut tehtävän antoon...

Susanna said...

jees, nyt oli draivi päällä. tai no, kun en jaksanut tehdä mitään muuta niin makasin sitten sohvalla :))) Mun mielestä myös se Mertin takki oli ihan huippu, vaik ehkä siinä oli vähän liikaa jotain, mut tosi kiva. ei vaan tossa tehtävässä. Jenna oli ihku ekstrassa, tuli kyllä päivän naurut siitä ku se putos ku janne sanoi et se on parkkosen suuri fani :DD

Tuazophia said...

Mertin takki oli mun mielestä tosi upea siinä alussa, kun siinä oli vasta osa "piikeistä", mutta lopputuloksessa sitä piikkiä oli liikaa.

Sini said...

mä nauroin kanssa tota antin 'kokemusta' ihan kippurassa. mut se nyt on..persoona. hyvä kun putos. ja hmm..jotain muutakin oli sanottavana mut johan se unohtu. täytyy lähtee kaivaa sen edellisen jakson tapahtumat sun kirjotuksista, oon ollu ulkona blogimaailmasta ni en oo ehtiny lukee sitä. ja ne vihulaiset ei näytä nettiteeveessä ku viimesimmän jakson.

Sini said...

ai niin! se se oli että joo, mä ajattelin että ne tekee OIKEESTI jotain hulppeita juttuja kun oli tommonen tehtävänanto joka anto mahdollisuuden mihin vaan mut aiiiiika pliisuja oli mun odotuksiin nähden :(.

May said...

Katselin jakson juuri netistä ja pakkohan se oli tulla heti tänne kattomaan, mitä mieltä ollaan oltu. :oD

Mustakin jotenkin vähäsen kummallisia luomuksia tuli tällä kertaa. Jos nyt johonkin massatuotantoon tai kauppoihin ajattelee niin ehkä se Mertin takki plus housut oli hauskin. Mä taidan olla vähän kyllästynyt niihin ainaisiin juhlamekkoihin! Katrin työtäkään en oikein tällä kertaa tajunnut... enkä sitten ehkä myöskään tehtävänantoa, mistä se oikein kumpusi tai siis että miksi nyt piti maskuliinista ja feminiinistä.. höh. Mä en ainakaan olis tiennyt yhtään että mitä ne tuomarit oikein odottaa, varsinkin kun siihen lyötiin taas yhtäkkiä kehiin jotain uimarenkaita. Siis pitikö tulla sirkusasu vai ei, en tiedä.

May said...

Niin se oli kyllä hauskaa kun Jarno sai siellä kuvistunnilla nauruhepulin. :oD - kuten sanottu, halvat huvit meikäläisellä.

Elina said...

Kertakaikkisen tylsä jakso. Tähän asti toivonut et joku lennättäis Antin aika kauas, mut nyt kun se tapahtui niin sekin oli aika plääh. Se sen tekele oli jotenkin ihan super hauska, mut ei todellakaan sopinut tohon juttuun, teatteriasu, kuten tuomaristostakin todettiin. Ja tosiaan, Antti ei tainnut ihan hirveästi käytellä ompelukonetta tossa tehtävässä. Ei hyvä.

Muakin nauratti ihan suunnattomasti Jennan reaktio Parkkosen fanittamisesta :D

Eniten mulla ehkä tästä jaksosta jäi mieleen Mertin jatkuva narina Katrista. Katrin työ on ihan huono, Katrin pitäis pudota, Katri sitä, Katri tätä... Hohhoijaa. Keskittyis omiin juttuihinsa1?! Koska (pakko myöntää) Mert on parantanut tosi paljon ja välillä se tekee ihan huippujuttuja.

Vaikka en vieläkään myönnä ymmärtäväni muodista mitään :D