Saturday, November 13, 2004

7 Veljestä ei huovu :)

Tulipa testattua sekin, eli 7 veljestä ei pesukone pelota. Pojan villasukka käväs 60 asteen pesussa ja vielä pyörähti tunnin kuivausrummussa, ja ainoa vaikutus oli värin lievä haalistuminen. Aavistuksen verran sukka on kovempi ja pienempi kuin koneelta säästynyt kamunsa. :)

Joukossamme on todellinen himoneuloja. Siis aivan käsittämätöntä miten paljon yksi ihminen voi saada aikaiseksi! Toinen toistaan hienompia juttuja tuntuu valmistuvan aivan käden käänteessä.

Kävin eilen lankaostoksilla.Mieli olisi tehnyt vaikka mitä, mutta muuttokulut veloitti budjettia siihen malliin, ettei olisi varaa kyllä yhtään hötkyillä. Ostin muutaman kerän kirkkaanpunaista floricaa, mistä olisi tarkoitus tehdä tytölle joulumekko, ja reunat sitten tangolla tai muulla pörrölangalla. Sitten ostin tontuntöihin 2 kerää puuterin väristä Hippyä ja yhden mustan kerän. Ja yhden kerän mustaharmaata Raitalankaa, ja pitkät pyöröt joilla saan tänään tehtyä miehen villapaidan hihat kerralla valmiiksi.

Hippyä olisi tehnyt mieli ostaa enemmänkin, kun se oli niin törkeän halpaa (3,90 Anttilan alessa), mutta rahaa ei ole joten tyydyin ajattelemaan sen suurta keinokuitumäärää... Ja kyllähän näitä alennuksia aina tulee lisää. Sitä ihmettelin ettei Anttilassa ollut Tangoa kuin parissa värissä ja niitäkin vain muutama kerä. Täytyy mennä jostain muualta ostamaan.

Anttilassa oli mallina viime Novitassa ollut Woolista ja Silveristä tehty neule, ja se näytti kyllä aivan upealta. Päätinkin että kunhan saan tontuntyöt alta pois, teen itselleni sellaisen. Mieli tekisi punaisena tehdä, mutta nyt on kyllä todellinen valinnan vaikeus edessä. Mustakin olisi niin kaunis... Onneksi niitä värejä ei ole kovin montaa.

No niin nyt teen sen villapuseron valmiiksi. Saa nähdä saanko sen tosiaan tänään tehtyä. Yritys ainakin on kova.


4 comments:

Ziina said...

Eihän sitä kehtaa ostaa niin paljon lankaa jossei saa mitään aikaiseksi:)

Susanna said...

:) Totta juu. Mun aikaan saaminen on niin pientä, että ostan vaan muutaman rulla kerrallaan... Kyllähän mullakin koko ajan jotain valmistuu, mutta sun työt on tosi upeita ja tuntuu että joka päivä valmistuu jotain ihanaa! Suorastaan kadehdittavaa!

Ziina said...

Kiitoksia * hmh, hämillään*

Nimuel said...

7-veljestä on kyllä klassikoiden klassikko! Se, että se ei huovu on kyllä totta. Ihan hyvä, helppo pestä. Saattaa tietenkin häiritä niitä, jotka sitä yrittävät huovuttaa!;D
Olen muuten aivan uusi naama neulomisen maailmassa. Tänään tein itselleni blogin ja toivon mukaan saan sinne pian kuvia.
http://ninninpinni.blogspot.com/