Thursday, November 03, 2005

Katsotaanpas sitten

Näitä tuli eilen puuhasteltua. Tietty olis voinut tehdä yksi kerrallaan kunnolla loppuun saakka, mutta kun ei huvittanut :D


Melindan hahtuvatumput. Näihin teen Opalin langalla varret, mutta luulen että teen ennen huovutusta vain pikku pätkän, ja siitä voi sitten poimia silmukat. Jos vaikka menee pilalle pesussa, ei sitä koskaan tiedä...


Baby bonnet Mayflowerista. Jollekin vauvalle. Tähän vielä reunus ja nyöri.


Näistä tumpuista puuttuu yhä peukut, ja vaaleanpunaisiin pitäs tehdä myös röyhelöreunus. Kuvastakin näkyy, että pinkit tumput on tehty kahdella eri värjäyserällä. Ei ollut vyöteitä tallella, ja puolet langoista purin vanhoista keskeneräisistä tumpuista. Oli sellainen pieni muistikuva, että ne olis ollut vähän erivärisistä keristä ne langat. Pelkästä langasta eroa ei nähnyt, olisin voinut vannoa että ovat samaa erää. Mutta pelasin varman päälle, neuloin tumppuja yhtäaikaa samalta kerältä niin, että kerän vaihto tuli aina samaan kohtaan. Ja hyvä näin, ero on aivan selvä. Nyt sentään näyttää siltä niinkuin se olis tehty tarkoituksella :D


En muista olenko näitä näyttänyt valmiina. Mitä ihanaa saksalaista täsmällisyyttä! Väri vaihtuu molemmissa tumpuissa tismalleen samassa kohdassa, peukalokiilassakin molemmissa oli5s pinkillä :D


Jocsun hahtuvatumput. Peukut vielä ja koneeseen... Ja kyllä, tein lasten tunppuihin peukalokiilat, ihan siksi että istuu paremmin sitten käteen.


Jouluylläri.

Edelläolevien pikkujuttujen lisäksi puikoilla on:

- Hertta, hihat puuttuu
- neulejakku 7veljeksestä
- Jocsun raitatumppuja pitää vähän korjailla
- Aibhlinn, puolivälissä
- vauvan nuttu Flavia babysta, ollut kasaamatta puolisen vuotta...
- Mystery shawl
- pirupipo, pirunsarvet ja painatus puuttuu
- ruusulaukku

Eihän niitä nyt niin paljon ollut! Viimeistelyjutut ei paljoa aikaa vie. Hyvinkin saadaan pöytä puhtaaksi ennen vuoden loppua. Ja näiden lisäksi tietty joululahjasirkus, mutta osa tuosta listastahan onkin niitä :D

3 comments:

Carita said...

Kivoja tumppuja! Kuinka monta silmukkaa sulla on noissa Jocsun hahtuvatumpuissa? Mun pitäis tehdä Rikulle kanssa sellaiset, mutta en osaa yhtään arvioida silmukkamäärää, kun en ole montaakaan tumppua tehnyt.

Susanna said...

Carita, Jocsun tumpuissa on 28s, ne on tehty kaksinkertaisella Pirtin hahtuvalla ja pienillä puikoilla, olisikohan ollut nelosen puikot.

Nyrkkisääntönä olen huomannut, että hyvä tulee kun tekee ihan normaalitumppujen/sukkien ohjeella, mutta kutosen puikoilla :D Tällä metodilla olen tehnyt monet tossut, ja kaikki on olleet sopivia.

Kati E said...

Mä haluan tuollaisen punaisen jouluyllärin missä on kimalletta. *tahtoo*