Monday, November 07, 2005

Koolla on väliä

Kilkuttelin Aibhlinnia jonkin matkaa 3,5mm puikoilla, ja mietin siinä samalla miten sitä onkin tottunut neulomaan niin pienillä puikoilla, ja vielä pienemmilläkin. Oli aika, jolloin nelosta pienempiä en edes harkinnut. Nykyään teen sukat aina 2,5mm puikoilla (vähän tietty langasta riippuen), eikä puikkojen pienuus haittaa muuta kun että etusormi on aina puhki.



















Viime talvena tein niin monet huovutettavat jutut kutosen puikoilla, että tulin niistä melkein riippuvaiseksi. Voi miten kamalalta tuntui tehdä sitten pienillä puikoilla! Nyt on taas ollut kausi, että ohkaset puikot ovat olleet kovassa käytössä, ja nelosenkin puikot tuntuvat ihanan paksuilta. Oikeastaan nelonen olisi sellainen koko, mitä mieluiten käyttäisin. Tykkään myös, että käsiala on suht tiivistä ja tasaista. Mä en voi neuloa esimerkiksi Novitan Ainoa kutosen puikoilla, siitä tulee tosi lötkö. Ihan hyvännäköinen, mutta lötkö.

2,5mm ohuemmilla puikoilla en ole neulonut, enkä varmaan koskaan neulokaan. Pienet puikot ovat ärsyttävän teräviä, ja niiden pito kädessä tuntuu jotenkin hassulta. En myöskään tykkää kovin paksuista puikoista. Joskus tein villatakkia (vain puolet takakappaleesta, sitten kyllästyin) kaksinkertaisesta Isoveljestä ysin puikoilla. Kamalaa! Yksinkertaisella langalla se vielä olisikin voinut onnistua.

Ohuilla puikoilla kun tekee, tuntuu ensin että työ ei edisty yhtään. Sitten se kuitenkin edistyy yllättävän paljon illan aikana, oikein itsekin yllättyy. Mutta vaikka Aibhlinn onkin edistynyt huimasti, huomasin ikäväkseni, että siitä puuttuu vielä yli puolet... Kun kokeilin sitä, mietin, että kuinkas pirun pitkä tästä pitikään tulla, että yltää kunnolla päähän. Pienoinen ohjeen tarkistus: 25". Ja mulla on kasassa 10" . Zissus. Nyt kun vielä löytäisin mustaa Woolia jostain kaapin perukoilta, niin olis hyvä... Toivottavasti sitä tosiaan on, mulla on vaan sellainen käsitys että sitä on vaikka kuinka paljon, mutta...

7 comments:

laurar said...

Mäkin neulon mieluummin vähän napakkaa ja siis suositusta pienemmillä puikoilla, kuin ihan lötköä. Pipoistakin tulee paljon napakampia. Koolla siis tosiaan on väliä :)

Anonymous said...

Mäkin tykkään tiehämmästä pinnasta.

Ja muuten, kerran muistaakseeni sanoit, et tossa aibhlinnissa on 3o, 3n, ja sitä on vaikeempi muistaa ku vaikka 2o, 2n. No nyt mulla on paidan hihassa 4o, 3n. Sitä on kans mahdoton muistaa :D

Lape said...

Pidän kans suht tiukasta pinnasta ja esim 7veljessä 18s=10cm ei minulla ole tasaista pintaa. Pienemmillä puikoilla saa kikkailematta pinnan tasaiseksi ja tasalaatuiseksi. Mukavempihan se on ettei pipoista ja tumpuista tuule läpi...

Mulla kans sormenpää kipeytyy pienemmillä puikoilla tehdessä. Itsellä 4mm puikko tuntuu luotevimmilta, kun sillä olen aloittanut. 7mm asti puikot on siedettäviä mutta paksummat kankeita halkoja. Ajoittain on ihan terapeuttista tikuttaa jotain ohuella langalla, haastavaa kuviota....

Terhi said...

Juu, muistuikin elävästi mieleen, että Aibhlinn edistyi aivan ällistyttävän hitaasti. Mulla se taisi jäädä vähän vajaamittaiseksi.

KirsiÄr said...

Minullakin on tynkä-Aibhlinn. Mutta syytän siitä Terhiä, jonka Aibhlinn jäi vajaamittaiseksi ensin ja jota sitten matkin. En ole muuten kertaakaan käyttänyt. Jotenkin mulla ei ole sopivaa takkia.

Anonymous said...

Noh, minä kuulun koulukuntaan "vain kakkosen puikoilla". Tuntuu ihan oudolta neuloa isommilla ja jälki näyttää "jättiläisen kudelmalta", mielettömän isot silmukat ja kuviot isoja kuin mitkä... mutta makuasioistahan me ei kiistellä!

Susanna said...

ilu, kaikkeen tottuu :D Mä en tykkää noista pienistä puikoista, kun hajoo sormet. Välillä on ihan kiva tehdä isommillakin. Mutta on kiva etteä on päässyt sen vaiheen yli, kun alkoi pyörryttämään jos jotain piti tehdä kolmosen puikoilla :D