Tuesday, November 08, 2005

Mikäs näitä lehtitaloja oikein vaivaa

kun eivät enää osaa lehtiä tehdä. Tai kai ne just sen osaa, mutta sisällössä olis toivomisen varaa. Uusi Suuri Käsityölehti tipahti postilaatikkoon tänään. Ziina esittelikin uuden Modan jo varsin kattavasti ja olen ihan samaa mieltä hänen kanssaan. SK:ssa oli KAKSI (2) neuletta, yksi bolero ja yksi taikajakku. Loput olikin sitten koristeita, leluja ym pikkunäpräystä. Toki on joo kiva että julkaistaan suomeksi Rowanin leluohjeita, ja kaikilla ei ole varaa/taitoa/mahdollisuutta tilata lehtiä/kirjoja ulkomailta, mutta hei, menkää ihmiset kirjastoon. Alkaa vituttamaan, että näkee samoja ohjeita joka paikassa. Ja valitettava tosiasia kuitenkin on, että ulkomaiset lehdet ja kirjat on niin paljon parempia sisältönsä ja hintansa puolesta, että jos pitää ruveta valitsemaan, jää suomalaiset lehdet kaupan hyllylle.

Minäkin kysyisin, että eikö meillä ole Suomessa suunnittelijoita, kun pitää kaikki tai lähes kaikki mallit ostaa ulkomailta? Varmaan on halpoja malleja joo, mutta varmaan se just Taikista valmistunut suomen nuorikin haluais töitä?



















Kivoja siilejä. Näitä voisikin lapsille tehdä. Ohjeessa oli vaan parantamisen varaa; kuvasivuilla sanottiin että hapsut solmitaan kuten ryijylangat tjsp, sitten ohjeessa vaan sanottiin että solmi langat virkkuukoukun avulla. Ei ainakaan ensimiettimisellä mennyt perille että mitä tarkoitetaan.



















Nämä Rowanin kämmekkäät on mun mielestä kauniit. Mutta eikö tällaiset olis kuuluneet syksyn numeroon, ei Suomen talvessa tällaisilla mitään tee.



















Jälleen yksi taikajakku... Alkaa kyllästyttämään. Vaikkakin malli on kaunis.


Se on kans hauska juttu, kun on kaksi käsityölehteä, niin eikö ne vois vaikka sopia että minä haastattelen Jaakko Seliniä elokuussa ja sinä sitten marraskuussa? Vielä hauskempaa on, että SK:n toimittaja oli onnistunut sivun juttuun laittamaan pari Jaakon sanomaa lausetta, kaikki loppu oli hänen omaa "hän teki sitä ja tätä jonka jälkeen suunnitteli blaa blaa" -höpötystä. Että meni sitten vähän niinku puoliksi tämä tehtävänjako, haastattelu Modassa ja mekot SK:ssa. jippajee. Eikä ollut kyllä niissäkään mekoissa niin paljoa kehumista.

Päivän negatiiviset tarjoili Susanna. Ja kohta varmaan lentää ärräpäitä kun bloggeri heivasee mun kuvat ja tekstit sillisalaatiksi tuonne sivulle...

***mikä siinä kuvien sijoittelussa on niin vaikeaa? Tämä ei oo wysiwyggiä nähnytkään tämä editori...

19 comments:

Kpupu said...

"hapsut solmitaan kuten ryijylangat" toisi mieleen ryijysolmun:
http://www.kaspaikka.fi/ryijy/ryijynukka_ompelemalla/
Ehkä selkeämpi kuva:
http://www.tkukoulu.fi/~amjarvi/ekotoita/mattoverkkopohjaan.htm

Mutta olisi ohjeessa tosiaan vähän enemmän saatu selittää... *heh*

Täytyykin vielä illalla soitella äidille onko tullut jo SK... ;) Siilit näyttävät kivoilta.

Anonymous said...

Tosi nätit nuo ranteenlämmittimet kyllä! Saattaa niille olla talvellakin käyttöä: a) jos on superlämmin talvi tai b) jos on jääkylmä asunto...

En ole henk.koht. pahemmin perehtynyt noihin "taikajakkuihin" - mikähän niissä on se taika? Taitaavat olla suurta huutoa tällä hetkellä kun ohjeita on joka puolella!

Kpupu said...

Nice one, Blogger. Ei sitten sellaista kuin rivinvaihtoa kesken ylipitkän tekstin, tai edes vierityspalkkia... Bloggerista on suurimman osan aikaa vain harmia, kun se päättää rivitellä ja muokata ihan itsekseen.

Lape said...

höm, aika tyhjentävästi kerrottu toi uusin SSK.... katselin kans noit siilejä kun en ole joulukrääsän ystävä... aijaa että taas oli onnituttu tekemään selkeä ohje????

Taikajakusssa etu ja takakpl neulotaan yhteenpötköön yhdistetään niin että jää kädenreiät joista siiten poimitaan silmukat hihoihin.... (jotakuin noin, olipas taas selkeää)

no joo missäs ne joululahjaehdokkaat oli..... sellaisia ei juuri ollut, höh...

Anonymous said...

Jes... :D

Noi siilit on kyllä tosi hauskoja :D Voisinkin kaverille joululahjaksi tehdä, koska se tulee rakastamaan tommosta :) ryijysolmujen tekoa pitää vähän kerrata. mummo opetti, mutta en mä jaksanut sillon kuunnella :D

Anonymous said...

Ryijysolmu on HELPPO! Opettele se äläkä narise.
Jaakko Selinin puvut kauniita, kyllä ne kelpaa meille tänne Kehä III pohjoispuolelle.
Askarteluohjeet kuuluvat jouluun.
Teillä siellä on akateemiset ja lankakaupat ja muut. Meillä voi olla 30 km kirjastoon - lähdetkös sinä silloin noin vain lukaisemaan askarteluohjetta?

Susanna said...

kuuleppas nimetön, en olekaan sanonut että olisi jokin ongelma opetella, mutta jos on ohje, niin kyllä siinä pitäisi kertoa miten tehdään. Varsinkin kun koko ohjeessa ei puhuta ryijysolmusta sanaakaan. Saat minut kuulostamaan joltain helsinkiläishölmöltä, jolle ei mikään kelpaa. Ja tämä ei ole ollenkaan totta. On kiva että lehdissä on näitä ostettujakin malleja, peräänkuulutan vain sitä että olisi kiva jos lehdillä olisi jotain omaakin juttua, ja että ne mitkä on jo painettu kirjoihin ja kansiin, voi sitten lukea muualla.

Kyllä Selinin puvut olivat ihan kauniita, mutta huippusuunnittelijan puvuilta olisin kaivannut vähän jotain muuta. Ja askarteluohjeet on mun mielestä ihania, mutta ei niillä tarvitse koko lehteä täyttää, tai ainakin voi keksiä jotain uutta askarreltavaa, eikä niitä samoja juttuja joka vuosi.

Painu sinä nimetön muualle vikisemään, ja jos siellä kehän toisella puolen on noin ahdistavaa asua, muuta muualle.

tikru said...

Kyllä täällä kehien ulkopuolellakin voi murista noille lehdille. Mä en oo nähnykää uusinta SK:ta ja vaikuttaa jo nyt pettymykselle. Äh. En taida ostaa ollenkaan. Mua nimittäin noi "taikajakut" (mikä hlvtn taika?) etoo ja toisaalta askartelu ei oo mua varten.

Anonymous said...

miten bloggerissa saa tuo kirjainkoodin kommentteihin? olen etsinyt, mutten löytänyt.

Kpupu said...

Ano..: Muistaakseni siihen löytyy linkki ihan pääsivulle kirjauduttuasi. Muuten se on Settings -> Comments -> Show word verification for comments?

Susanna said...

Tikru, aivan samaa mieltä olen. Ei se katso asuinpaikkaa mihin on tyytyväinen tai ei ole. Ja nykypäivänä, kun on netti ym, ei todellakaan tarvitse tyytyä yhtään mihinkään.

Nimetön, kirjainvahvistuksen saa asetuksista, mene dashboard - change settings - comments ja alempana on show word verification kohta.

Anonymous said...

Samaa mieltä SK:sta, vain KAKSI neuletta, surkeaa. Lopetin tilauksen Lokakuun 30 pipomallin (suurin osa perujuttuja)jälkeen, nyt piti ostaa irtonumero kun uskoin olevan jotain kivaa neulottavaa jouluksi. Plääh.

Irja

Anonymous said...

Juu, mullakin oli tähän painavaa sanottavaa ;) mutta kirjoitin sen vahingossa edellisen postauksen alle..

Unknown said...

Olisi minunkin pitänyt vain lopettaa tilaus jo ajat sitten. Neulemalleja oli tosiaan surkeasti, Rowanin bolero oli kiva, muttei todellakaan itselle toteutuskelpoinen.
Selinin mekot oli jotenkin löysiä niiden mallien päällä ja koko lehti oli täynnä joutavaa askartelusälää.
"Osta kristallit Espan Enkeleistä, älä tyydy muovisiin kopioihin!" Just joo, voisko olla jotain vähän valtakunnallisempaa!
Ja oikeastaan kaikki neulemallit olisi pitänyt olla kesän tai viimeistään syksyn numeroissa. On kiva, että on noita Rowanin malleja, mutta kai niiltäkin löytyy välillä sellaisia käytännönläheisempiäkin juttuja kuin tänä syksynä on lehdessä nähty.
Tulipahan sanottua!

Jenni said...

Tämä joulunumero oli niin huono että nyt päätin vihdoinkin lopettaa tilauksen.

laurar said...

Moi

Tulin vaan kurkkamaan, josko olisit tänään jo päivittänyt ja kertomaan että jos joku jaksaa väsätä kotimaisille lehdille palautetta, niin oon kyllä mukana allekirjoittamassa sitä.

Mistä noita perusnegatiivisia anonyymeja kommentoijia (comment n:o 6) muuten riittääkin joka (neule-)blogiin huutelemaan.

Kati E said...

Joo hyvä idea Laura! Et väsättäis yhdessä palautetta kotimaiselle/kotimaisille lehdille. täällä yks allekirjoittaja lisää!

laurar said...

Kati: Sama pohdinta oli Ziinan eilisessä postauksen kommenteissa käynnissä. En väitä ideaa omakseni :)

Kati E said...

No samapa tuo kenen idea on, mutta hyvä idea se on. Ja eikun Suski ja Ziina kirjottamaan sitä palautetta. ;D