Tuesday, November 15, 2005

Nyt ois kamera - mutta mistä sais kuvattavaa?

Oon aika kyllästynyt tähän nykytilanteeseen. Päivällä en juurikaan ehdi neuloa, rivi silloin tällöin, vähän päivästä riippuen, mutta tuntuu että päivän aikana ei mitään merkittävää edistystä tapahdu, koska keskeytyksiä on niin paljon. Alkuilta menee lukiessa tai koulussa, ja vaikkei olisikaan koulua, niin sitten se menis lasten kanssa tai kotihommissa. Tietysti kun Jari on kotona pystyy eri tavalla jakamaan hommia, mutta on ne iltatouhut sellaista tohinaa, että ei oikein ennen lasten nukkumaan menoa mitään ehdi.

Joachim menee nukkumaan kahdeksalta, Melinda menee nukkumaan kun sitä sattuu huvittamaan. Se on siitä ärsyttävässä iässä, etsii rytmiään mutta ei vielä tajua mistään mitään. Sitä ei voi jättää sänkyyn vaan nukahtamaan, koska sitten poika herää. Eikä se edes nukahda, on kokeiltu. Villiintyy vaan kun pääsee sänkyyn peuhaamaan. No se siis saattaa valvoa vaikka puolille öin, tosin nyt kun olen yrittänyt muuttaa sen päiväuniaikaa, olen aika hyvällä menestyksellä saanut hänet sammumaan ennen kymmentä. Mutta siis tänäkään aikana ei pysty mitään tekemään, kun neiti on miss kitinä. Ja miehenkin on välillä saatava omaa aikaa, yleensä tässä välissä on se paras hetki kaikkien kannalta.

Eilen Melinda sammu hetki ennen kuin Täydelliset Naiset loppui. Jee! Ja heräsi BB:n aikana kolme kertaa. Jippii. Ehdin koko illan aikana tehdä muutaman sentin Samos-laukkua (valmis!) ja that´s it. Sori, mutta 15min neulomisaikaa ei ole tarpeeksi. Ei,ei,ei. Toisaalta sitä miettii, että ei kai kaikkea voi saada; kävin kuitenkin opiskelujen lisäksi rauhassa uimassa, eikä mun tarvinnut taaskaan välittää tippaakaan siitä mitä lapset syö illalla tai mitä niille laittas päälle. Eikä tarvinnut siivota keittiötä, ja aamulla kun heräsin, oli mies vienyt roskat töihin lähtiessään. Että huonomminkin voisi asiat olla, eiks juu? Mutta silti mä niin kovasti haluaisin saada mun neuletakin valmiiksi..ja joululahjat ja Joachimille sukat :D

Nyt alan neuloa niin kauan ku nuo kaks riehuvat kiltisti (lue: eivät yritä tappaa toisiaan), ja yritän saada aikaiseksi jotain kuvattavaa vielä tälle päivälle!

4 comments:

Kati E said...

voi muru, mä ymmärrän sun turhautumisen täysin. Mutta yritä ottaa se niin, et aikansa kutakin.

Ja toisaalta, mä ehdin siksikin neuloa paljon, että lapset on kotona MUN kanssa kun eräs tekee töitä. Tai sitten se on hetken kotona ennen kun Veeti menee nukkumaan ja sitten tekee töitä. Että revi siitä.

Anonymous said...

Minäkin ymmärrän sinua hyvin :-) Välillä on päiviä, että neulomisaika supistuu työmatkoihin ja kyllähän se angstaa, kun on niin paljon lankaa ja olisi niin paljon kivaa neulottavaa. Olen kuitenkin todennut, että kyse on harrastuksesta ja jos harrastus alkaa ahdistaa, on tauon tai aikalisän paikka :-) Minä olen vähän miettinyt, että jospa viettäisin joulunpyhät neulomatta - läheisetkin voisivat arvostaa sitä. En ole uskaltanut luvata vielä mitään, tiedä jos vaikka en kykenisi tuollaiseen uhraukseen... Tanja

Katja said...

Onneksi meidän 6kk nukahtaa useimmiten ennen iltakahdeksaa. Ellei minulla olisi iltaisin aikaa neuloa tv:n ääressä olisin tosi kireä. Päivisin lasten kanssa ollessa neulominen on sitä, että neulot puikollisen ja syöksyt sitten vaihtamaan vaippaa, pelastamaan tapetteja tai onkimaan nallea wc-pöntöstä. =)

Villapallo said...

Tiedän kyllä mistä puhut! Mulla on ollut nyt vauvan syntymän jälkeen 2 kk niin etten ole neulonut yhtään ja olo on suoraan sanottuna omituinen - neulomaan pitäisi päästä!!;-)