Siinä meni viikko

Lauantaina kangaskaupassa mietin, ehtisinkö tehdä lapsille, tai ainakin Melindalle vaatteet jouluksi itse ommellen. Ajattelin, että onhan tässä vielä viikko, ja enää muutama lahja viimeisteltävänä (itsepetosta parhaimmillaan), kyllä mä varmaan ehdin. Mutta koska kankaan valinta oli niin hankalaa sitten kuitenkin, totesin että en mä varmaan edes ehdi, antaa olla, tätä varten H&M on olemassa.

Eilen alkoi tulla stressiä, kun huomasin, että aattoon on enää pari päivää, kun maanantaikin sujahti jo ohi. Vaikka todellisuudessa aikaa oli vain kaksi päivää vähemmän kuin lauantaina, eilen tuntui siltä että saa kaiken toivon heittää. Miksi miehille on niin vaikea neuloa lahjoja? Mua nyppii nyt, kaikki langat loppuu kesken tai jotain muuta katastrofin tapaista tapahtuu.

Mutta joulusta ei saa ottaa stressiä. Joulu on ihana juhla, vuoden paras aika. Täytyy vaan hengittää syvään ja muistaa, että ajatus on se tärkein. Tosin itse en kyllä tiedä, mitä ajattelisin, jos äiti joku joulu saisi päähänsä antaa kaikille vain itse rakkaudella tehtyjä pipareita. Todella epätodennäköinen mahdollisuus, mutta mistä noista nykymummoista tietää. Muutamia vuosia sitten, kun olin teinityttö (no okei, kymmenen vuotta sitten,pah), äiti yritti kovasti, että oltais lennetty koko perhe + mummi etelän aurinkoon, ja unohdettu koko jouluhössäys. Kukaan ei olisi saanut lahjoja, vaan se matka olisi ollut lahja. Ei lahjoja. Ei jouluruokaa. Ei etelään. Me lapset vastustimme erittäin pontevasti, ja voitimme. Pari vuotta myöhemmin äiti yritti uudelleen, ja silloin olisi ehkä runnonut tahtonsa läpi, mutta huomasi onneksemme, että tämänkokoisen perheen rahtaaminen jouluna etelään maksaa kaksinverroin enemmän kuin joulun vietto täällä. Ei etelään.

Mä en voisi kuvitellakaan viettäväni joulua muualla kuin äitin helmoissa. Tänä jouluna sisko kokee erilaisen joulun, kun menee miehensä äidin luokse. Toivottavasti ensi jouluna on taas koko perhe koolla. Me ollaan muuten tiedotettu molemmista lapsista jouluna. Kun Jocsu oli masussa, annettiin kaikille kortit, missä luki hyvää joulua tulevalle mummille/tädille/enolle ym. Sattui vielä niin, että äiti avasi kortin vikana (oli siis siellä muiden lahjojen joukossa), ja kaikki muut oli onnistuneet pitämään suunsa kiinni siihen saakka. Se oli hauska tilanne. Melindaa oottaessa annettiin iso valokuvakehys, missä oli Jocsun kuva, ja tyhjällä paikalla pieni kortti, missä luki että ensi kesäkuussa tähän tulee toisen vaavin kuva :D

Kylläpäs mä nyt sorruin muistelemaan. Tällaista se on kun yrittää välttyä velvollisuuksilta. Piha kutsuu, ahdistaa. Täytyy varmaan lähteä kauppaan tai kaupungille tai jotain.