Tuesday, December 20, 2005

Siinä meni viikko

Lauantaina kangaskaupassa mietin, ehtisinkö tehdä lapsille, tai ainakin Melindalle vaatteet jouluksi itse ommellen. Ajattelin, että onhan tässä vielä viikko, ja enää muutama lahja viimeisteltävänä (itsepetosta parhaimmillaan), kyllä mä varmaan ehdin. Mutta koska kankaan valinta oli niin hankalaa sitten kuitenkin, totesin että en mä varmaan edes ehdi, antaa olla, tätä varten H&M on olemassa.

Eilen alkoi tulla stressiä, kun huomasin, että aattoon on enää pari päivää, kun maanantaikin sujahti jo ohi. Vaikka todellisuudessa aikaa oli vain kaksi päivää vähemmän kuin lauantaina, eilen tuntui siltä että saa kaiken toivon heittää. Miksi miehille on niin vaikea neuloa lahjoja? Mua nyppii nyt, kaikki langat loppuu kesken tai jotain muuta katastrofin tapaista tapahtuu.

Mutta joulusta ei saa ottaa stressiä. Joulu on ihana juhla, vuoden paras aika. Täytyy vaan hengittää syvään ja muistaa, että ajatus on se tärkein. Tosin itse en kyllä tiedä, mitä ajattelisin, jos äiti joku joulu saisi päähänsä antaa kaikille vain itse rakkaudella tehtyjä pipareita. Todella epätodennäköinen mahdollisuus, mutta mistä noista nykymummoista tietää. Muutamia vuosia sitten, kun olin teinityttö (no okei, kymmenen vuotta sitten,pah), äiti yritti kovasti, että oltais lennetty koko perhe + mummi etelän aurinkoon, ja unohdettu koko jouluhössäys. Kukaan ei olisi saanut lahjoja, vaan se matka olisi ollut lahja. Ei lahjoja. Ei jouluruokaa. Ei etelään. Me lapset vastustimme erittäin pontevasti, ja voitimme. Pari vuotta myöhemmin äiti yritti uudelleen, ja silloin olisi ehkä runnonut tahtonsa läpi, mutta huomasi onneksemme, että tämänkokoisen perheen rahtaaminen jouluna etelään maksaa kaksinverroin enemmän kuin joulun vietto täällä. Ei etelään.

Mä en voisi kuvitellakaan viettäväni joulua muualla kuin äitin helmoissa. Tänä jouluna sisko kokee erilaisen joulun, kun menee miehensä äidin luokse. Toivottavasti ensi jouluna on taas koko perhe koolla. Me ollaan muuten tiedotettu molemmista lapsista jouluna. Kun Jocsu oli masussa, annettiin kaikille kortit, missä luki hyvää joulua tulevalle mummille/tädille/enolle ym. Sattui vielä niin, että äiti avasi kortin vikana (oli siis siellä muiden lahjojen joukossa), ja kaikki muut oli onnistuneet pitämään suunsa kiinni siihen saakka. Se oli hauska tilanne. Melindaa oottaessa annettiin iso valokuvakehys, missä oli Jocsun kuva, ja tyhjällä paikalla pieni kortti, missä luki että ensi kesäkuussa tähän tulee toisen vaavin kuva :D

Kylläpäs mä nyt sorruin muistelemaan. Tällaista se on kun yrittää välttyä velvollisuuksilta. Piha kutsuu, ahdistaa. Täytyy varmaan lähteä kauppaan tai kaupungille tai jotain.

5 comments:

nanna said...

Kiva lukea sinun muisteluita. Saa nähdä millainen joulu mulle tänä vuonna tulee, vanhemmat päätti, että kuusta ei hankita ja aattonakin syödään puuron tilalta salaattilounas:(

laurar said...

Jouluun kuuluu perinteet, ruoat ja lahjat. ja mä pääsen nauttimaan niistä tänäkin jouluna äidin/anopin helmoissa ja niiden laittamissa joulupöydissä. Toiseen pääse aattona päivällä ja toiseen illalla. Oon yhden aattoillan elämässäni viettänyt muualla kuin lapsuudenkodissani, ja se oli ankeaa :(

Haaveilen tulevaisuudessa sukujouluista, joita en lapsuudessani (riitaisen suvun takia) saanut kokea. Olis meiän vanhemmat, mun ja siskon puolisot ja lapset, ehkä puolisoiden sisaruksia lapsineen... ihanaa.

Susanna said...

Nanna, viet mukanas joulutarpeet ja sanot että pöh mitään salaattilounaita, liian terveellistä!

Laura, mulla on sellainen pieni pelko, että joku joulu äiti sanoo että nyt on mun vuoro hoitaa joulu kotiin. Mä en käsitä miten se ennättääkin saada pöydän notkumaan ja paikat kiiltämään, vaikka on kiireinen yrittäjä, tekee varmaan aattonakin vielä töitä, ja silti kaikki on aina valmista. En mä siihen pystyisi :D

derea said...

Mun äiti yritti samaa viimevuonna :D Sekin ehdotti, että mennään jonnekin lämpimään aatoksi, ja ehkä yksi-kaksi lahjaa. Tehtiin veljen kanssa sitten protesti :) Joulu ilman lunta olisi kuin neuloja ilman lankaa...

Riksu said...

Minä vietin ensimmäisen jouluni poissa vanhempieni ja sisarusteni luota toissa jouluna ja itkukshan se meni tai siis ihan mukavaa oli, mutta kun sitten keksivät soitella ja toivotella minulle hyvää joulua niin voi sitä itkua ja parkua. Onneksi joulupäiväksi pääsin oman perheeni pariin. Tänä joulunakin mahdollisesti menemme tulevien appivanhmepien luokse joulunviettoon,mutta jospa nyt olis helpompaa kuin ensimmäisellä kerralla. Ai miten niin perinteitä kannattava ihminen ja tapoihin kangistunut. Jouluperinteet ovat vaan niin ihania. Joulu alkaa siitä, kun aattona piipahdamme heti aamusta kummieni luona. Mitenköhän sitä sitten pärjää kun kummeja ei enää ole. Alkaako joulu ollenkaan =)...

Iloista joulunodotusta!!!