Wednesday, October 25, 2006

Koirapaita

Jocsun paidat on olleet leikattuna jo ties kuin kauan, eilen sain vihdoin saumuroitua ne. Millään ei olis huvittanut tehdä mitään tikkauksia, mutta otin itseä niskasta kiinni ja totesin ettei ne valmistu ku tekemällä. Tämän pitkähihaisen lisäksi tein yhden lyhythihaisen. Taitteet tikkasin taas kaksoisneulalla, toinen lanka oranssi ja toinen ruskea, näyttää aika kivalta. Tykkään kovasti, ompelujälki näyttää koko ajan ammattimaisemmalta.


Illalla tein paitaan koiraprintin. Kuvan Jocsu on itse kekannut jostain lehdestä, ja ilmoitti vain että tee mulle koirapaita. Tein sapluunan kontaktimuoville, se oli tosi helppo kiinnittää kankaalle ja tarttui hyvin uudelleen vaikka piti vähän siirtää. Pysyi hyvin kiinni kankaassa ja reunoista tuli hirmu siistit. Väri on Serivärin peittovalkoista ja kuva sekä paidan kaava Ottobresta.


Tällä kertaa muistin käyttää viivotinta kun leikkasin sapluunaa. Tuli ihana kuva!!


Sunnuntain sirkusreissu meni tosi kivasti, vaikka Melinda olikin hieman sammumisen rajamailla varsinkin kotimatkalla. Sirkulat oli tänäkin vuonna kova juttu, kuvassa lapset istuu pimeässä lastenhuoneessa ja surruuttelevat :D . Täytyy kyllä sanoa, että oli joka pennin arvoinen sirkus. Viime vuotinen ei ollut mitään tähän verrattuna. Hauskaa oli.

**
Eilen meillä vietettiin perheenkeskeistä nikkarointi-iltaa. Tiedän että Jari on pikkupojasta asti nikkaroinut jos jonkinlaisia juttuja, ja kysyin häneltä joku aika sitten että josko hän haluaisi tehdä mulle lankarullatelineen. Eilen J ja lapset sitten sahasivat, leikkasivat, liimasivat, mittailivat ja aiheuttivat kaaosta, ja mä leikkelin sapluunaa ja laitoin lapsille liimaa tappikoloihin. Tänään toivottavasti nähdään lopputulos ja langat pääsee uuteen kotiin seinälle.

**
Eilisellä kerhoonvientireissulla prinsessa Pikku Myy veti sellaiset raivarit, että ihan tosissaan harkitsin että jätän senkin sinne kerhoon karjumaan. Raivarin syy? No, sadesuojan vetoketju oli neidin mielestä väärässä kohdassa, kun hän olisi just siitä halunnut tiirailla ulkomaailmaa. Herquleksen sadesuoja on kauttaaltaan läpinäkyvä, mut mikään muu kohta ei nyt vaan käynyt. Tuli ikävä vanhoja Emmaljungia, missä valjaat tulee istuinosan läpi kiinni runkoon; kireelle vaan niin siinähän laps pysyy. Näissä so called halpisvaunuissa valjaat on ommeltu kankaaseen, enkä usko että kestävät raivaririehumista :D. Mut joo, hengissä selvittiin...

9 comments:

Kati E said...

Ihana paita. Mä tiedän erään joka varmasti tykkäsi tuollaisesta. :DDD

Anonymous said...

Mukavan näköinen pusero!

-miu- said...

Tosi hyvännäköinen paita!

Anonymous said...

Hyvännäköisen paidan olet tehnyt!

Ja voih, teillähän onkin ollut suuri kunnia saada ihan oikea _prinsessa_ perheeseenne! ;) Rinsessa ja herne ja niin edelleen...
Kun ei oo mikään oikeesti huonosti, niin lasten täytyy saada kiukutella sitten jostain tekaistusta ongelmasta... :)

tikru said...

Tuo paita ja painatus on hiano. Mä just harkitsin-haaveilin painavani jotain jonnekin, eli tyhjiä paitoja ois, mut ideoita puuttuu ja toisaalta myös taitoa saada painojälki näyttää siistiltä. Kade :)

Anonymous said...

Tosi hienosti onnistunut paita! Mulle iskee ompelukuume ja kaikki tarpeet on jo pakattu (eikä olis aikaakaan).

vikke* said...

Tosi siisti tuo painojälki!

Anonymous said...

Upea koirapaita!! Meilläkin on muksuilla tuollaiset "sirkulat" kesän sirkuksesta ja toisesta jo patteri loppuun asti kulutettu. Mainio tuijoteltava! :)

Anonymous said...

Upea paita ja tuo koiraprintti on tosi onnistunut!