Piti vastata tuon edellisen postin kommentteihin, muttakun tästä tuli pitkä kuin nälkävuos, niin pistän omaksi otsakkeekseen.
Toki saa kommentoida kukin mitä haluaa. (ainakin melkein ;) )
Mun perusfiilis elämään ja kotiäitiyteen ei ole se mitä täällä sanon. Ne on niitä negatiivisia puolia. Jonnekin nekin täytyy purkaa, jossain täytyy saada sanoa että perkele kun väsyttää.
Just tämän takia en jaksanut alkaa erittelemään miltä tuntuu, mikä mättää, kun tiesin että siitä kuitenkin tulis vääriä käsityksiä. Itsensä ilmaiseminen kirjallisesti on hirmu hankalaa. Kun itse tietää mitä tuntee, ei tule ajatelleeksi että lukija ei tajua, kun ei tiedä kuin ne asiat mitä minä kerron. Ei meillä täällä todellakaan ole koko päivät pelkkää itkua ja hammasten kiristystä - päinvastoin. Mutta en todellakaan ala tänne postailemaan, miten mahtavaa oli kun tehtiin kolme tuntia palapelejä. On ihan toiset foorumit niille viesteille.
Mä puran tänne negatiiviset jutut, jotta jaksan sitten loppupäivän. Niinkuin olen ennenkin sanonut, niin ei ole paljoa niitä muita paikkoja/ihmisiä keille sanoa. Joku tuntee niin hyvin etten osaa sanoa, toisella on niin kiire ettei viitsi häiritä. Yks on sitä mieltä että pitää teeskennellä että kaikki on loistavasti. Niitä pieniä positiivisia asioita ei tule usein tänne kirjoteltua, koska siihen ei ole sellaista varsinaista tarvetta. Kun lapset on ultrasuloisia, laitan viestin miehelleni tai äidilleni tai soitan mummilleni. Heitä taas en viitsi kuormittaa ylimääräisellä paskalla.
Tekstien perusteella ihmiset vetää omia johtopäätöksiään, tavallaan luo kuvan itselleen, että millainen tuo ihminen on, pelkkien tekstien perusteella. Mä esimerkiksi kuvittelin, että KirsiäR on pikkuinen blondi sihteerikkötyyppi. En ollut ihan oikeassa ;) . Kuvittelette, että mä olen supernegatiivinen, ihan samalla tavoin kuin että Kirsi on aina hauska. Mä en ole aina ja kaikissa asioissa negatiivinen, eikä varmasti Kirsiäkään aina hymyilytä :D . Näin niinku esimerkkinä.
Ja ihan vaan nimettömälle tiedoksi, että tällä asialla, mikä mua nyt surettaa, ei ole yhtään mitään tekemistä kotiäitiyden kanssa.
Thursday, October 05, 2006
negatiivinen
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
33 comments:
anonymous on blogimaailman ärsyttävin kommentaattori :) Minä kun kommentoin töistä (kahvitauolla), panen tämänkin loppuun nimimerkkini. tai nimen, tai blogiosoitteen. Mun blogittomat kaverit kommentoi kanssa nimellään.
negatiivisuudesta: olen harkinnut rinnakkasiblogin perustamista, että saisi kunnolla tuulettaa :-D kun mun blogia lukee kaikki äidistä alkaen, niin siellä en kehtaa ihan kaikkea vuodattaa...
Sun blogi ei ole negatiivinen. jos sitä pitäisi yhdellä sanalla kuvata, se olisi "energinen".
http://maumari.blogspot.com
No mä vastaan pitkästi. :DD
Mä en ole kuvitellut ikinä Kirsiä blondiksi vaan tummaksi. Tosin totuutta en tiedä. Eikä se kyllä mikään sihteerikkö ole, ennemmin intellektuelli.
Toinen asia, sä tiedät, että mua saat häiritä. Muista se!
Sen mä ymmärrän, että äitiäs tai mummoas et viitsi kurjilla asioilla häiritä. Mutta mä olen sitä mieltä, että sitä miestä saa ja pitääkin kyllä niilläkin kuormittaa. Se on kuitenkin osallisena ollut lastenteossa. ;D Eihän se tietty paljoa voi jos töissä on, mutta kyllä senkin osansa kuuluu kantaa.
Ja totta on, että itsensä kirjallisesti ilmaisu on vaikeaa. Varsinkin jos ei halua kirjoittaa megapitkiä tekstejä mutta haluaisi sanoa kaiken. :S
Ja ihan tosi, pahoja tai pikemminkin paskoja päiviä on kaikilla. Sille ei mitään voi.
Mari, kiitos :D
Kati, intellektuelli sihteeri? ;) . Joo mä tiedän et sua voi vaivata. mut joistain asioista on vaikea puhua. ja kyllä mä jaria kuormitan tottakai, liikaakin. Mut kyllä sä tiedät millaista se on, kun oikein muksut hyppii silmille, sekin jo riittää että sanoo että piru vie kun noi on kamalia. Heti helpottaa :D
Kai se elämä on sitä, että paskasta päivästä seuraavaan, ja pitäs vaan nauttia siitä mitä on niiden päivien välissä, eiks juu.
mut vähäks tää on siistii. Jocsu kerhossa, melinda nukkuu pihalla, mä juon kahvia ja luen kirjaa ja välillä surffaan. juhlaa.
Mä en osaa kirjoittaa hyvin :D joten on parasta etten kirjoita mitään pitkää eeposta tänne. Sanon vain että ymmärrän. Kotona olo on hirveän ihana ja välillä taas kamalan hirveää. Tilanteet vaihtuvat päivän aikana useaan kertaan. Siis siitä ihanasta hirveäksi ja takaisin. Mutta se hirveä täytyy saada kumottua johonkin tunteiden roskikseen välillä jotta se ihana tunnelma voisi tulla takaisin. Jos blogi on se paikka, hyvä. Joillekin se on mies, joillekin joku kaveri, joillekin päiväkirja. Kunhan on jotain.
no johan oli vuodatus ;-D
kiitos selvityksestä!!
paskasta päivästä seuraavaan- siinäpä vasta motto elämälle.
terveisin anonyymi
(eli Sari S. Joensuusta, jos tämä lisää jotenkin sanojeni painoarvoa..?!)
Sun blogi on just huippu, kun olet aito ja aidosti kirjoittava! Ärsyttää sellanen vienostelu, moon sitä mieltä että asiat sanotaa niinkun ne on.
Vau! Täällähän puhutaan minusta! Tai oikeastaan varmaan puhutte siitä blogiminästä, joka on vähän tai vähän enemmänkin hyperhauska, joskus ihan ärsyttävyyteen saakka. Mutta mulla ei edes ole halua kirjoittaa kaikenkattavaa kokonaisnillitystä elämästäni. Tarjoilen teille vain väritettyjä hetkiä. Kun ajattelen, että niistä voisi olla muille iloa.
Mulle neuleblogi ei ole paikka päivitellä sitä, kuinka vuoden sisällä on monta ikätoveria taittunut. Tai sitä että työstä ei aina saa täyttymystä. Tai että omien vanhempien ikääntyminen huolestuttaa. Mutta näköjään voin tehdä sen Susannan blogin kommenteissa. Sori.
Tosin: kaikesta huolimatta perusasenteeni elämään on humoristinen. En muuten jaksaisi. Kaikki eivät sitä tosielämässä hyväksy.
Mutta sekin on hyvä muistaa, että aina ei tarvitse olla reipas.
Energinen on hyvä sana kuvaamaan sun blogia.
hä.. eikö se kirsir olekaan blondi..
:)
No kyllähän sen näkee jo sun lasten naamoista, että niitä rakastetaan ja niistä välitetään, ihania hymynaamoja molemmat!
Kotiäitiys on rankkaa, mutta kai nääkin vuodet tuntuu joskus muistoissa enimmäkseen ihanilta ajoilta. Toivon ainakin. Ja kyllä lapsetkin sitten isompana muistaa, ja osaavat arvostaa sitä, että äiti on ollut saatavilla. Erityisesti silloin kun on kiukututtanut.
Juu mulla on siihen tuuletukseen oma blogi.. ja silleen.. eli millä neuleista kirjoitan on ihan eri..
Neulova rutisija
Suvi sanoi hyvin, tunteiden roskis. Niin just.
Sari, kyllä sillä on suurikin painoarvo sillä nimellä. Varsinkin sen takia, että tiedän nyt ettet ole yks ketä eka ajattelin. Voithan tietty valehdella nimes, mut se onkin jo toinen juttu :D
Kirsi, toivottavasti et pahastunut että käytin sua esimerkkinä! Humoristinen asenne on mahtava juttu, mä olen sitä yrittänyt opetella mutta välillä tuntuu että muserrun kaikkien huolien alle. Päivä kerrallaan :)
Kyllä sut tuntevat ihmiset tietää, ettet ole negatiivinen!
On näköjään olemassa niitä kommentoijia, jotka lukevat vain rivien välistä ja täten tekevät johtopäätöksiä toisen elämästä. Vituttaa sun puolesta.
ps. mun blogissa kävi 11v poika kehottamassa minua elämään muualla kuin hiekkalaatikolla. ...
Unohda anonyymit ja tsemppi!
Thiire, sä tunnet mut niin tiedät millainen oon ;) . Ehkä sitä tulee täällä välillä naristua liikaa. Mutta who cares, ei ole kenenkään pakko lukea.
"Kotiäitiys on maailman antavin ja ottavin "ammatti" siihen en minä pystyis koskaan.." Sanoi eräs ystäväni. Mikä mielestäni on hyvinkin totta. Huomasin itse et blogi on hyvä paikka purkaa, eikä kukaan sano vastaan tai ilmase mielipiteitään ja pilaa omaa onnea tai murjotuksenpurkua. Mulle sun kirjotukset on pääkopan "tuuletusta" tulee aina olo etten oo ainoo "välillä" paskoja päiviä magnetoiva kotiäiti. Kiitos ja niiaus.
PS: Ja tietty kateudesta vihreenä ihailen sun taitoa ja jaksamista ompeluun, ihania vaatteita teet lapsillesi.
No mulla on kolme lasta; vanhin kohta kuusi, keskimmäinen 3,5v ja kuopus kohta 1,5v.. ja totuus on että jos kuuden viimevuoden aikana olen nukkunut 2 kuukautta kokonaisia öitä ( jaa se kuudelle vuodelle) niin ihmekkös se jos äidillä on paukut vähissä.. ja sitten sitä yritetään saada mm. hypomaanikoksi.. no sitähän kolmen lapsen arjen pyörittäminen välillä on .. nukkua pitää seisaaltaankin kun yöt menee hyppiessä .
Eiköhän jokainen saa kirjoittaa omaan blogiinsa just sitä mitä haluaa! kenenkään ei ole pakko lukea... Minä kyllä tykkään lukea sun arjestasi (eroaa niin paljon minun, kun ei ole lapsia) ja ihailen tosi paljon sun ompelijantaitojasi....Eilen jäin miettimään Anttilan saumuria...ehkä...minäkin....syyslomalle...?
Minusta kirjoitat tosi humoristisesti ne negatiivisetkin jutut, voisiko käyttää ehkä sanaa "ironinen"? Tai sitten tulkitsen sua pieleen..Pia
Pia, ironinen sopii hyvin ;) .
Kiva että monet myös ymmärtää ja tykkää lukea.
Heh, voikos tässä sanoa, että sun blogissa maistuu elämän maku? Jos kerran vi-harmittaa, niin antaa tulla vaan, missä sitä sitten purkaa tunteita, ellei *omassa* blogissaan? (Tosin täytyy kyllä myös sanoa, että olen välillä ihan oikeasti sinusta huolissani, mutta tuo maininta ettet välttämättä edes halua kirjoittaa tänne niistä positiivisista jutskista selvensi kyllä tilannetta.)
Heh, mutta kyllä mua silti vähän nauratti kun moni muu välttää kirjoittamasta mitään negatiivista, ja sitten sä tokaiset jotain siihen suuntaan, että 'en todellakaan kirjoita tänne miten kivaa oli tehdä palapeliä'. Hassu.
Sen tiedän kyllä kanssa, että minusta ei olisi pyörittämään arkea niin kuin sinä pyörität. Ja sitten tulee esittelyyn toinen toistaan hienompia vaatevirityksiä ja sovelluksia kuten se cd-värttinä. Maltan tuskin odottaa, että kehittelet vyyhdinpuut à la Susanna.
Häntä pystyyn ja kohti uusia haasteita! Koirat haukkuu, karavaani kulkee.
Olen lukenut blogiasi vuoden päivät ja ihailen sinua suuresti. Aivan mahtavia vaatteita ja vieläpä mahtavampi äiti - uskaltaa sanoa miltä välillä tuntuu. Tekstejäsi on rentouttava lukea, kun saa huomata etten ole ainoa ajatuksineni :) Jatka samaan malliin! Niiaus ja kummarrus. Tulen jatkossakin lukemaan kirjoituksiasia ja ihailemaan kättesi jälkeä.
T. Sari Tampereelta
Voi että miten se anonyymi (kyllä, SariS on tuhannesti parempi kun ei mitään!) osaakin lukea rivien välistä kaiken aina niin hienosti ja antaa sitten niin rakentavaa palautetta. Juur neuletapaamisessa juteltiin, että oma blogi on omaa mukavuusaluetta tai vähän kuin olohuone just niin kuin Ninni joskus kirjoitti. Ei sinne kukaan halua ketään - varsinkaan ketään tuntematonta - päätään aukomaan.
Mun mielestä sun teksteistä välittyy just se arkisessa pask*assa rämpiminen, mut jutuissa on aina mukana myös mustaa huumoria. Mua ainakin jaksaa huvittaa sun ilmaukset, että kuulostaa siltä kuin nuudelit lentelis. Enhän mä muuten sun blogiin aina tulis heti kun huomaan sun päivittäneen.
Niin ja joku tais edellisen postauksen kommentteihin kirjoittaa, että sun lasten kuvista, niiden ilmeistä ja poikasi jutuista välittyy, että he ovat onnellisia lapsia. Niin minustakin.
Niin ja Kirsi ei tod oo blondi :)
Mäkin ihan vaan lyhyesti tässä... :D
Harvemmin mua kiinnostaa lukea pitkiä selostuksia tuntemattomien ihmisten tuntemattomista lapsista, yleensä ne kirjoitukset kun on pelkkää hymistelyä. Sun blogissa sen sijaan tulee esiin äitiyden ja kotiäitiyden muutkin puolet; että aina elämä ei oo auringonpaistetta ja hymyä, vaan että välillä v*ituttaa, ihan niin kuin kaikkia muitakin ihmisiä. Suoraa ja rehellistä meininkiä siis, ei mitään kiiltokuvaelämän uskottelua ja ryppyjen siloittelua ulospäin. Mä arvostan sun rohkeutta olla rehellinen.
Sun juttuja Melindasta ja Jocsusta on kiva lukea, ja toi pakinamainen ja ironinen kirjoitustyyli on just hyvä! :) Jos vaan saa pyytää, niin älä ihmeessä perkaa suoria avautumisias johonkin toiseen blogiin. Just ne on monelle osa tän blogin viehätyksestä, luulisin. ;)
Sulla on asennetta, eikä sitä tarvii piilotella, päinvastoin. Porskuta samaa rataa vaan, viis toisinajattelijoista! :D
Kiitos tarkentavasta postauksesta. Juuri noin olen blogiasi ymmärtänyt, niissä helpoissa ja onnellisissa hetkissä vaan ollaan ja eletään - ei niistä aina ehdi kertomaan kaikille! :) Ja parempi että päästät paineet blogissasi kuin kohdistat sen lapsiisi...
Olen joskus aiemminkin sanonut täällä, sanon taas: Lapsesi näyttävät tasapainoisilta ja onnellisilta - teet tärkeää työtä kotiäitinä!
Käsityösi ovat hienoja, en niitä aina kommentoi, mutta ihailen ehtimistäsi joka kerta. Todella huolellista jälkeä ovat, ja kekseliäitä yksityiskohtia - budjettia unohtamatta. Olen saanut useita oivalluksia katsellessani töitäsi.
Sä kirjoitat kivalla ironialla kotiäidin arjesta, tuota se on juuri. Jatka ihmeessä :-)
Jos kymmenen vuotta sitten ois ollut blogeja (ja mä oisin tiennyt siitä) niin aika samalla tavalla oisin mäkin varmaan kirjoittanut. Mä oli kotiäitinä viisi vuotta, kunnes Linda täytti kolme, ja kyllä se välillä oli melkoista pyöritystä. Jos oiskin ollut toinen kanava johon purkaa ryönää, miesparka ois säästynyt monelta pahalta mieleltä. Kiltisti se kuunteli... samoin äiti ja täti. Ja silti en vaihtais sitä aikaa mihinkään.
Minäkin joukon jatkoksi... Ymmärrän äärihyvin, että tarvitset välillä varaventtiilin ja mikäpä olis siihen parempi kuin blogi. Ja sitä paitsi, mun mielestä kotiäitiys on niin rankka juttu, että sen tuulettamiseen tarvitaan useitakin kanavia (kts. oma blogini niin huomaat etten mä ole kyennyt siihen).
"Tavallisissa" töissä pystyy edes jotenkin erottamaan työn ja yksityiselämän toisistaan, mutta kotiäitiydessä tätä jakoa ja vaihtelua ei ole, mikä on mun mielestä henkisesti tosi kuluttavaa. Ja toisekseen, kun elämänsä tärkeimmille ihmisille, lapsilleen, haluaa vain parasta, niin kotiäitiydessä tästä kaikesta on pitkälle vastuussa itsekseen. Mistään mokasta, lapsen uhmaikäisestä kotkotuksesta tms ei pysty syyttämään päiväkodin henkilökuntaa. Jokainen oma hermojen menetys ja lapselle kivahtaminen raastaa sydänalaa, kun loukkaa samalla sitä elämänsä tärkeintä ihmistä.
En tiedä, ovatko nää sulle niitä syitä, miksi kotona olo tuntuu välillä rankalta, mutta nää on ainakin niitä syitä, miksi en ihmettele yhtään, että haluat joskus kirjoittaa muutakin kuin kuvauksia ompeluksistasi ja postata söpösten mussukoiden kuvia. - Jocsu ja Melinda ovat muuten tosi söpösiä, niin kuin on kaikki niiden ihanat uudet vaatteetkin!
Ei blogin tarvitse olla pelkkä näyteikkuna. Se on sun oma, ja sä käytät sitä siihen mihin itse tunnet tarvetta. Jos lukija ei välitä sun tyylistäsi, hän voi lopettaa blogin seuraamisen.
Höh ja pöh, mun mielestä et ole ollenkaan negatiivinen. Kotiäitinä olo on rankkaa, mä kokeilin sitä 1,5 vuotta ja se riitti. Nostan hattua kun jaksat olla ihana äiti lapsillesi, kateellisena ihailen ompeluksia jne. Jos et omaan blogiisi voi avautua, niin minne sitten?! Tsemmpiä syksyyn!
Minunkin pakko tähän kommentoida. Blogisi on yksi suosikeistani, blogilistalla kun päivitys näkyy tulee melkein ensimmäisenä piipahdettua tänne.
Minusta on kiva lukea teidän arjestanne. Itse kun haaveilen kotiäitiydestä oikein kovasti vaikka tiedän että pahoja päiviäkin varmasti on. Kun vaan jossain vaiheessa (=mahdollisimman pian) pieni ilmottais tulostaan. Siis vauvakuume kova.
Ja minäkin olen sitä mieltä, että kyllä teidän lapsista näkee että ovat rakastettuja ja hyvin hoidettuja lapsia. Ovat kuvissa niin onnellisen ja tyytyväisen näköisiä.
Sekin varmaan kuuluu osana tähän kotiäitiyteen että ei oikein edes uskalla sanoa "ääneen" että nyt on hyvä hetki, sitä pelkää että se just silloin heti loppuu. Niin kuin mainitsit että poikasi on kerhossa, tyttö nukkuu ulkona ja sinä nautit kahvia ja surffaat. Samantyylisiä hetkiä on minullakin, esim. kun juuri oltiin kaupungilla shoppailemassa (mm. lankoja), syötin naperon ja se meni väsyneenä partsille nukkumaan - minä saan ottaa syömistä ja surffailla neuleblogeja läpi;-) Ei sitä uskalla tosiaan kertoa kellekään että kotiäidillä voi olla hetkittäin hyviä ja helppojakin hetkiä:-)
Nojoo, tää on näitä ikuisuusaiheita tavallaan. Jos oot tyytyväinen, iloinen, onnellinen, niin se kadehdituttaa.
Jos et oo tyytyväinen (suunnilleen aina ja joka paikassa), niin syyllistetään, että mitäs oot jäänyt kotiin.
Nimimerkillä 11 v. kotiäitinä :)
Mulla pahat päivät näyttää vähitellen häipyvän johonkin sumuun, hyvät päivät onneks jää päällimmäisenä mieleen :).
Toisaalta mä ymmärrän asian niinkin, että jos kirjoittaa nega-asioista, ne tuntuu varsinkin vieraammista ihmisistä vähän hämmentäviltä, ikään kuin sitä tirkistelis toisen elämää jotenkin lähempää kuin ns. neuleblogiin tullessaan odottais tai arvais. Tulee vähän nolo olo. Tää on siis vaan yks teoria asiasta.
(Ja tän takia mä esim. nuo henk.kohtaiset asiat pyrin jättämään vähemmälle omassa blogissa. Kun ei niistä tosiaankaan aina tiedä taustoja tai kuule sitä koko totuutta.)
Mut mun mielestä jokainen saa kuitenkin lopulta omassa blogissaan kirjoittaa ihan mitä haluaa ja lukijoiden asia on sitten valita, missä lueskelee.
Noin niinkuin lyhyesti sanottuna ;).
Hyvää viikonloppua!!
Sanonpahan vaan että olen samaa mieltä. Kyllä pitää saada sanoa jos väsyttää ja ottaa päähän! Tykkään lukea blogiasi mm siksi, kun tätä lukiessa tulee olo, että sinä et ainakaan teeskentele :) Sanot miltä tuntuu silloin kun siltä tuntuu.
elä välitä näistä henkisistä nykäsistä. se on taas tullut majastaan, ja kun ei oo marimekkoja tai muita vastaavia, joista tulis vekkiä sen mielenrauhaan ja joista pääsis rutiseen, niin se käy ihan muuten vaan polkkaajien kimppuun. Toisesta sisään, toisesta ulos. :)
Mielenkiintoista että joku vetää herneen neukkuun siitä että on omassa blogissaan rehellinen :o Mutta tuo mitä kirjoitit kotiäitiydestä kuulostaa tutulta: ei niitä hauskoja asioita ole tarvetta ruotia - nagatiiviset jutut sitä tuuletusta nimenomaan kaipaa. Hirvittää ajatuskin että yhden blogin perusteella tehtäisiin syväluotaavia päätelmiä ihmisestä :D
Hienoja neuleluomuksia olet tehnyt!
Terv. nimim. Blogini on röörini ;D
Post a Comment