Thursday, December 21, 2006

Kranssi


Eilen puuhastelin tällaisen kranssin. Idean keksin ihan itse, vaikkakin varmaan tämän tapaisia on kaupat väärällään. Toteutus on hieman....no en tiiä, ihan kiva se on, ja tuo joulun tuoksua. Niiniä olisi voinut ehkä käyttää reilummin, kanelitankojen sijaintia olisi voinut hieman miettiä, nyt piti väkisin väännellä niitä kun osa oli ärsyttävän identtisesti keskenään. Ehkä tähän sopisi myös kuivatut appelsiiniviipaleet? Mun luovuus tällaisissa töissä on niin olematon.. kuten myös luottamus omiin taitoihin/ajatukseen.


Tänä vuonna päätin että haluan oppia tekemään oikeita limppuja. Joka vuos mä sitä suunnittelen mutta jotenkin ne ohjeet on aina pitkiä ku nälkävuos ja se lannistaa... Mut nyt, härkää sarvista. Ja leivät onnistuivat hienosti! Syötiin iltapalalla kaksi näistä :D. Lapset tykkäs ihan omppuna. Pinta on ärsyttävän tahmea, ohje käski vain voitelemaan siirappivedellä, mittasuhteet oli arvoitus ja mitä ilmeisemmin siirappia olisi saanut olla vähemmän. Kaikesta pistelystä huolimatta pinta kuitenkin halkeili, miten sen saisi estettyä?


Ohjeen limput oli tän näköisiä, eli aika kauas esikuvasta mentiin. Mut nää kyllä näyttää siltä, että on haettu Fazerin limppuja kaupasta ja isketty taikinatähti päälle ;).

Vielä yksi pari tumppuja ja sitten on valmista. Eilen piti olla lahjavalvojaiset ja hieman ehdittiinkin siemailla viiniä ja pakata pari lahjaa. Sitten ilta muuttuikin lastenvalvojaisiksi, Melinda kirkui taas kuin syötävä ja juu ei hymyilyttänyt muita. Meidän sänkyyn sit taas nukahti, mutta yö oli rikkonainen ja täynnä potkimista ja itkua. Jocsu heräs neljältä eikä suostunut nukkumaan yksin. Laitoin jocsun melindan sänkyyn (se on liian lyhyt mulle) ja menin itse Jocsun sänkyyn. Olin niin väsynyt että pieni sänky ei haitannut yhtään, sammuin kuin tuikkulyhty. Heräsin siihen et Jari oli suihkussa ja jocsu kärtti että pitää mennä alakertaan.. Olisin voinut lopettaa hengittämisen siinä paikassa. En muista milloin viimeksi olisin ollut noin väsynyt!

Pari lahjaa vaatii vielä hienosäätöä, mutta säädän ehkä kaupassa enkä käsin. Jarin kanssa eilen mietittiin, että onneksi pysyttiin kurissa tänä vuonna lahjojen suhteen. Viime vuonna vähän repes homma käsistä ja jouduttiin lainaamaan rahaa tammikuussa, että saatiin ruokaa pöytään. Aika häpeällistä mun mielestä. Välillä mulle silti tulee sellainen "pitäisi ostaa enemmän"-fiilis. Mutta suhtaudun lasten leluihin niin, että jos mä jotain niille haluan todella ostaa, niin voin ihan hyvin ostaa sen huvikseen joskus muulloinkin. Meillä on nyt Jocsulle kaksi puuha pete -juttua ja Melindalle My little pony setti missä on kolme ponia. Lisäksi nuken kerrossänky yhteiseksi lahjaksi. Kaappiin jäi muutama lahja mitä todennäköisesti ei anneta nyt jouluna vaan joskus toiste. Laskeskeltiin, että lapset saa molemmat yli 15 lahjaa silti, vaikka meiltä tulee vain nämä pari. Se on aivan tarpeeksi ellei liikaakin. Toisillemme ostimme yhdet pienet lahjat, varsinainen joululahjamme oli jo ostettu pesutorni. Mä ehdotin Jarille että tahtoisin Rowanin jäsenyyden, ja näin sovittiin! Ja mä ostin Jarille yhden ihanan jutun. :D

Näin muuten muutama päivä sitten unta, missä LauraKoo seurusteli Daniel Graigin kanssa!!!UH! Loput unesta oli niin sekavaa etten kyllä tässä ala purkamaan :D

7 comments:

Kati E said...

Ja mitähän Lauran armas moisesta sanois? ;DDD

Anonymous said...

Voiskohan Laura joskus tuoda Danny-boyn neuletapaamiseen..? ;D

Taiska said...

Poikkesin vain toivottamaan sinulle oikein hyvää joulua!

laurakoo said...

Reps. Mikäs siinä.. vaikka onhan tuo vähän vanha. Tää oli kyllä työpäivän paras piristys :)

Kati e, jos mä sanon sille että siitä tulee vähän vanhempana varmaan samannäköinen. Auttaiskohan se..

Ziina said...

hyvää joulua tännekin! miun kauhukokkauskokemuksella arvelisin että leivät olisi pitänyt kohottaa rauhassa tai jauhoja on liikaa tai vaivausta liian vähän. joku noista.:)

kangaskasa said...

Kaunis kranssi ja upeat leivät!!!

Ixu said...

Mä veikkaan että leivät halkeilivat liian vähäisen vaivaamisen vuoksi. Taikinaa pitää vaivata niin kauan että se alkaa oikeasti jo vaivaamaan vaivaajaa. Näin mummuni on mulle takavuosina opettanut. Ja hänen leipänsä olivat aina kauniin tasaisia. Omat tekeleeni tuppaavat kanssa aina ratkeamaan... Tosin enpä enää edes ole koittanut leipoa kun kädet ei kestä kostean vehnäjauhon kanssa lutraamista :(