Friday, December 22, 2006

Olipas haastavaa

Mähän kerroin joku aika sitten että musta fritidsgarn loppui kesken eikä kaupastakaan saanut lisää. Hermo meni ja mä sitten purin kokonaan mustat tumput, ja aloitin alusta pienemmällä silmukkamäärällä :D. Hieman kyllä mietin että olenkohan kovin fiksu. No nämä on nopeita tehdä. Harmaatkin piti vielä tehdä, eikä yhtään olis enää huvittanut! Liian kauan olen neulonut vain muille, on ihan pakottava tarve tehdä jotain huvikseen. Mut ei auttanu muu kuin kudin kauniiseen käteen ja menoks. Aamukahvia aloitellessa eka tumppu oli kiilan alussa, kahvien jälkeen tumppu oli valmis (ja koko ajan seisoin keittiössä). Laitoin lapsille muroja (äitillä ote taas lipsuu ;) ja siirryin itse sohvalle katselemaan Housea videolta. Ja tumppu valmis samaan aikaan kuin ohjelmakin loppui! Takas keittiöön ja hammasta purren peukkujen kimppuun. Mä vihaan niiden tekoa. Jokin siinä on niin ärsyttävää, vaikka aikaa menee ehkä viis minuuttia per peukku... Samalla ryhtiliikkeellä tein peukut myös yksiin toisiin tumppuihin, mut niistä lisää myöhemmin.


Tässä ollaan vasta pesua odottelemassa. Koska kärsivällisyys ei ole hyveeni, laitoin vain puolen tunnin pikapesun 50 asteessa, saa nähdä kuin käy.

Ihanaa kun ei ole mitään viime hetken paniikkia. Ziljoona asiaa kyllä pitäs vielä tehdä, ruokajuttuja ja siivousta ja sellaista. Ärsyttää kun jari on vielä huomennakin töissä. Kaikki hommat on mun harteilla, ja kakarat luonnollisesti ei anna hetken rauhaa. Olen jopa sortunut uhkaamaan että pukki ei ehkä tule, vaikka se on musta typerintä mitä lapselle voi sanoa. Ihan niinkuin kukaan ikinä olis jäänyt ilman lahjoja siksi että tuli kiukuteltua viikko ennen joulua...

Melinda heräs taas viime yönä kirkumaan. Niin perseestä. Just kun sen sai tottumaan sinne omaan sänkyyn, niin taas lähdetään alusta. Nyt kun se kerran pääs viereen, niin heti piti päästä uudestaan. Jo kolmas yö. Ja ei, ei auta että jättää yksin huutamaan, sitten alkaa jocsukin kirkumaan kun pelkää, ja kokeiltu on, Melinda ei huutoaan lopeta, ennemmin oksentaa. Varmaan se jotain unta näkee. Jarilla meni hermo ja läks sohvalle nukkumaan, ja näin tuli todistettua, että sängyn koolla ei ole väliä; tyttö kiilas mut reunalle ja nukkui kiinni ihossa koko hiton yön. Että pimpelipom vaan.

Nyt meen kyllä tekemään piparitaikinan Ziinan mainiolla ohjeella. Ja sit pitää tehdä joku lista mitä on tekemättä, eilen oli mielessä vaikka mitä ja nyt muistan vain ne piparit...

9 comments:

Eirene said...

Piti vain mainita että minä olen kyllä pienenä jäänyt lahjoista paitsi kun oltiin liian riehakkaita vaikka varotettiin että joulupukki ei sitten ehkä tule, lahjat tuli sitten vasta joulun jälkeen... Ehkä olen sitten se poikkeus. :)

Susanna said...

Eikä! Voi mä en ikinä pystyis olla antamatta lahjoja! Voi ei. Jäikö sulle kovat traumat?

Anonymous said...

Ihaa joulua teille, toivotaan että teille vuosi 2007 on mukavampi kun tämä kulunut vuosi!
terkuin
Lea (satunnainen ohikulkija)

Anonymous said...

argh, siis IHANAA joulua eikä IHAA joulua!
Ja siis onnea vuoteen 2007, josko se elämä hymyilisi teille leveämmin ens vuonna!

Mari said...

Kuopus oli samanlainen yökiljuja pienempänä (nykyään harvemmin..) - jonkinlainen logiikka siinä oli: aina ENNEN kuin tuli jokin suuri murros oppimisessa, oli pari-kolme viikkoa levotonta unta. Eli ennen kuin neiti oppi esimerkiksi solmimaan kengännauhat tai mitä milloinkin. Eihän se paljon lohduttanut, muuta kuin siinä mielessä, että tiesi moisen ajanjakson joskus loppuvan. :)

Satu U said...

Pitkää pinnaa....
ja HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA JA RENTOUTTAVIA PYHÄPÄIVIÄ!

Sahrami said...

Meillä on ollut oikein mainiota hulabaloota, korvatulppia olen joskus pidellyt - en vaan jaksa.

Olisko noi Melindan huudot niitä kauhukohtauksia? Meillä esikoisella oli sellaisia, poika heräsi epäsäännöllisesti parin vuoden ajan kirkumaan keskellä yötä. Saattoi huutaa 10min tai 1,5 tuntia, sitten heräsi, nyyhkäisi kerran ja nukahti. Kirkui siis suoraa huutoa silmät auki mutta ihan tiedottomana, ei mitään kontaktia saanut eikä millään saanut hereille (siis koitin jopa uima-altaassa herätellä...)
Netistä saattaa löytyä lisäjuttua hakusanoilla "yölliset kauhukohtaukset".

Jos noita "kauhukohtauksia" tulee säännöllisesti samaan aikaan nukahtamisesta, niin niitä voi yrittää ehkäistä herättelemällä lasta juuri ennen kohtauksen alkua. Meillä nuo ajoittui täydenkuun aikaan - just sopivasti, että ehdittiin aina jo unohtaa koko juttu kun sitten joku yö taas poika alkoi kirkua.

Tosi ahdistavaa, mutta kun keksin "diagnoosin" niiin jo se helpotti vähän.

Hyvää joulua!

Minnie said...

:) Täällä on toinen joka kiilataan lähes joka yö lattialle. Lapset kyllä nukahtavat omiin sänkyihinsä, mutta yhä edelleen tulevat yöllä viereen viimeistään klo 4. Ja kainalopaikka on molemmille mieluinen, keskenään yöllä ätisevät siitä kumpi saa olla "ihokontaktissa." Turvallisuuden tunne vissiin. Jos meen keskelle sänkyä nukkumaan lapset molemmin puolin, aina jompikumpi putoaa yöllä lattialle ja huutohan siitä seuraa, ja ite koetan nukkua hiki päässä kun on `lämpöpatteri` kummallakin puolella. Nukun mieluummin reunassa, vaikka kiilaavatkin (se ei tosiaan vaikuta miten leveä peti on; perässä tulevat kuitenkin) ja potkujakin satelee koko yön. Isäntä nukkuu viikot kaikessa rauhassa, koska asuu parinsadan kilsan päässä arkipäivät työn takia. Pääsee tosi helpolla eikä edes aina tajua :( Välillä (lue joka yö) kadehdin häneltä sikeitä yöunia. Kehtaakin vielä viikonloppuisin valittaa pätkäöistä ja -unista!! Sulla on vain yksi lapsi siinä vieressä, ja silti et tunnu sen helpommalla pääsevän. Taitaa teidän neidillä olla tempperamenttiakin mukana ;-)

Oikein hyvää Joulua Sinulle ja perheellesi!

eusu said...

Oikein hyvää Joulua sinulle - tulin toivottelemaan!!